United States or Slovakia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Mutta äkkiä idästä Ratkeaa raju vihuri, Pilven tönkän työnnältävi Päälle järven rauhallisen: Nyt sohina, nyt tohina Yllä, alla ankarasti; Ves'sihinä, ves'sähinä, Aaltojen vihainen virta. Minä lapsi tyynen lammen Kalpeana kaarittelen Kotirannan ruohikkoon Jollen vierähdä vetehen. Miks'ei päivä maille pääse? Miksi en ilosta laula? NUORI JOUKO. Aika on auringon näkyä, Kun on myrsky mailta mennyt.
Paikoittain kulkee virta syvän veden tyvenellä hiljaisuudella, mutta toisin paikoin tapaa siinä luotoja ja koskia.
Kaikki paikat, jotka hänelle muistuttivat lemmittynsä suruja, iloja, leikkejä, aterioita ja hyväntekeväisyyttä, etsi hän uudelleen näkyviinsä; Pitkänvuoren virta, minun pieni majani, Virginian istuttama papaijapuu, nurmipenkereet, joilla tyttönen niin halusta oli juoksennellut, tienristeykset metsässä, joilla hän huviksensa oli laulellut, kaikki nämä saivat kyyneleet valumaan hänen silmistään; yksin metsän kaijutkin, jotka ennen niin usein olivat vastanneet heidän ilohuudahduksilleen, toistivat nyt vain nämä surulliset sanat: "Oi Virginia!
Myllykoski tuolla pauhaa kuin sydämeni; tyynempi virta sen yllä oli minut hukuttaa; vainion tuulet puhaltavat minulle kaikkialla vinhasti vastaan; tuimina tuikkivat ylläni taivaan tähdet, ja kuu, tuo ennen niin lempeä kuu, haamoittaa kuin isäni haudankalpeat kasvot, jotka kuolinvuoteellaan tuomitsevat rakkauteni kuolemaan. Kaikki saarnaavat lakia eikä teilläkään ole evankeliumia.
Kovin kauan on kestänyt varjoa yön, kovin kauan jäätä ja lunta. Ei ymmärrä talveen tottunut syön valon suurta, suvista unta. Katson virran kalvohon, kaikki katoo sieltä, aalto soljuu solisten uuden aallon tieltä. Virta vierii verkalleen kauas kohti merta. Sinne, sinne aaltoset katoatte kerta. On kuin sielu sulaen yhtyis kulkuhunne, virran kera vieris pois, kysymättä kunne... HY
Niin ylentäynnä laivoja oli ranta, että tuskin saattoi käsittää, kuinka lähtöön valmiit pääsivät pois jälelle jäävien joukosta, mutta jokainen sentään uran löysi, josta viimeinkin kulkuväylälle pääsi, ja pian vilisi veneitä virralla, jotka kaikki etelään päin purjehtivat ja joitten kautta virta näytti siltä, kuin se olisi ollut peitetty ylinäkymättömällä uivalla telttileirillä.
Senjälkeen suloisesti pimeni silmissäni. En tietänyt mitään, enkä välittänyt mistään, minä vain hoipertelin eteenpäin etsien turvapaikkaa. Seuraava painajaispaikkani oli eräs hiljainen kuolleitten katu. Minä tulin sille arvaamatta niinkuin vaeltaja metsäseudussa tapaa yksinäisen virran. Mutta tämä virta vain ei juossut. Sen oli kuolema jähmettänyt. Reunasta reunaan se oli ruumiita täynnä. Kadotuksen kansaparka, ajometsästyksessä kaadetut orjat. Minä katselin ympärilleni. Ei kuulunut minkäänlaista ääntä.
Se pyrkii alas, mennään maihin, kuulin toverini ehdottavan. Ei mennä vielä, odotetaan, ehkä se rupeaa nousemaan. Se painaa niin pirusti ... kyllä se menee alas. Jos menee, niin menköön, päästäänhän me perässä. Mylläri oli puoltanut veneensä lähemmä rantaa, jossa virta oli heikompi. Suodakseni soutajalle tilaisuutta levähtämään astuin kivelle, josta ulotuin tarttumaan veneen kokkaan.
Virta on jälleen muuttunut, ensin koskeksi ja sitten putoukseksi, joka näyttää syöksyvän alas kuin jostakin reiästä katon rajassa. Sinne kun tullaan, katon rajaan, ollaan jälleen ahtaan solan suulla, jossa nousu on lakannut ja jossa tie kulkee kuin käytävässä. Milloin ovat tämän käytävän seinät niin jyrkät, ettei niihin ole päässyt mikään puu juurtumaan.
Se heiluttaa ohjasperiään ja hosaisee hevostaan ja huutaa minulle mennessään: hei! johon minäkin huudan: hei! niinkuin pitää ja räiskäytän melalla vettä korkealle ilmaan. Meitä on kaksi Mänttälän poikaa, toinen sillalla, toinen sillan alla, toinen hevosella, toinen veneellä. Veneen vauhti kiihtyy, virta vyöryy yhä suurenevina häränsilminä.