United States or Côte d'Ivoire ? Vote for the TOP Country of the Week !
Jos olisin eilen tullut edes nitoneeksi viikatteen, niin päivällisen syötyäni lähtisin tuonne Kettupuron niitylle niittämään, mietti hän. Niissä mietteissään hän viimein istahti pöydänpäähän penkille, otti sanomalehden käsiinsä ja käänteli sen sivuja. Sekin näytti tyhjältä, juuri kuin siinä ei olisi mitään lukemisen arvoista.
Niitty metsän keskessä, niitty aamun hienossa sumussa, joka on notkosta noussut ja kietaissut harsonsa pajupensaiden tukkaan, niitty, josta jänö juuri lähti siinä yönsä tepasteltuaan ... ojapuro lirittää läpitsesi ja viikatteen jäljet kulkevat laidasta laitaan, missä on sinun salaisuutesi?
Isä oli vallan vihainen, Johannes vaalea kasvoiltaan. «Mikä teidän on?« kysyi Eeva. «Se perhanan poika«, ärjäsi isä ja iski Johannesta viikatteen varrella «on molemmat viikatteet taittanut! Nuo mokomat kirjat ovat hyvän alun pilanneet«. Ja suuttuneena yhtä julma kuin tavallisesti kohtelias ja rauhallinen, iski Jaakko poikaa taasen varrella.
Niin, silmälaudat olivat itkusta punaiset, mutta hänen katseistansa loisti syvin harmi kysyjälle. Tyttö ei vastannut, vaan otti taasen viikatteen maasta, ikäänkuin aikoisi uudestaan työhön huomaamatta toista kysymyksineen. "Enkö saa mitään vastausta", kysyi toinen vielä tukahutetulla äänellä. Tyttö selvästi taisteli itsensä kanssa.
Paavo takoi veitsen hamaralla kiilaa niteen ja varren väliin, koetteli sitten viikatteen kärjestä joustaen, oliko nidos tullut kestävä, ja kun sen siksi huomasi, laski hän sen tikapuiden piin päälle. Sitten kääntyi hän Anttiin, loi häneen läpitunkevan katseen ja virkkoi: Sitäkö rikoksen rankaisemista ja oikeuden täyttämistä varten sinä nyt olet matkalla vallesmanniin?
Hän selitti: »Mutta tämä Partanen hioo aina eukolleen viikatteen niin teräväksi, että sillä sen kun vain pyyhkii takukkoakin. Eivät siinä sivut kipeenny, jos nyt ei itseään järkiään tapa työllä ja koko päivää riehu selkä koukussa... Ja etkös sinä, Partanen, itse kallihekkin viikatteita?»
Väinämöisen viikatteen kolme tähteä osoittivat varmasti ajan kulun, he saattoivat huoleti jättäytyä levolle. Kun miehet aamulla valmistautuivat karhun kaadantaan, heillä oli varma metsästyssuunnitelma. Karhun makuupaikka oli etsittävä ja, jos mahdollista, tapettava kontio ennenkuin se ehti herätä talviunestaan.
Jonkun aikaa istuttuaan ja keinuttuaan oli Olavi taas alhaalla. Hän kysyi tietä heinäniitylle, otti hattunsa ja lähti sinne. Niitty oli järven lahdelmassa vähän matkaa talosta. Tie kulki haan läpi. Hänen aitaa lähetessään kuului sen takaa hiottavan viikatteen helinää, pian niitä yhtyi kaksikin samaan tahtiin, ja puitten lomitse alkoi jo vilkkua valkopaitaisia niittymiehiä.
Mies saapui Jertan luokse, paitansa hihalla pyyhkäisi hikeä otsastaan, katsahti siten jälelleen, missä näkyi jo kolmen sylen levyinen suora uoma, jonka keskellä oli valtainen aalto katkennutta heinää. Sitten hän tarjosi viikatteen Jertalle ja sanoi: Hyvä viikate... Mutta eikös se siltä näytä, että tämmöisen pojan matkaan saattaisit lähteä keittäjäksi?
Hän astui äkkiä tyttöä lähemmäksi, mutta tyttö väistyi pelästyneenä sumealla katsannolla ja kohotti, ikäänkuin tahtomattansa puollustukseksi kätensä viikatteen kirkas terä välkähti heidän välillänsä. "Minun täytyy kai ottaa teiltä tuon inhoittavan leikkikalun", sanoi hän ärtyneenä ja ojensi pikaisella liikkeellä kätensä viikatetta kohti.