United States or Norway ? Vote for the TOP Country of the Week !
Bazin-parka oli näet aina uneksinut päästä hengellisen miehen palvelijaksi ja hän oli malttamattomuudella toivonut lakkaamatta sen hetken tulemista, jolloin Aramis vihdoinkin riisuisi päältänsä sotilaskauhtanan ja pukeutuisi papinkaapuun.
Ja vihdoinkin ymmärsi Constancekin tämän, hän ymmärsi hedelmällisyyden valloittavan voiman, hän näki jo Fromentit herroina tehtaassa Denisin kautta, herroina Séguinin talossa Ambroisen kautta, herroina koko paikkakunnalla muitten lastensa kautta. Niin se on, monilukuiset voittavat.
Kokonaista kolme tuntia oli kulunut hänen kulkiessaan puodeissa ja nyt vihdoinkin katsoi Ludvig Åkerfelt auttavasti päässeensä joululahjavelvollisuuksistaan sulhasmiehenä ja olevansa hyvällä alulla tulemassa hänelle tähän asti tuntemattoman perheen jäseneksi.
Kuluipa muutamia minuutteja. "Gunhild!" Ei vastausta. Useita minuutteja. "Gunhild, Gunhild kulta!" Useita pitkiä minuutteja. Rouva itki. "Gunhild, Gunhild!" Soittokellon kimakka ääni yhtyi rouvan hätähuutoon. Kaikki turhaan. Kun Gunhild vihdoinkin palasi, istui rouva sohvalla synkeässä epätoivossa, sininen beduinikappa hartioilla, ja koetti pyhkiä itseään pitsinenäliinalla.
Mutta nämä sääliväiset olennot eivät uskaltaneet puhutella häntä, eivätkä muutkaan temppelin asukkaat, jotka lähestyivät Kleaa, häneltä kyselläkseen tahi häntä surkutellakseen, niin synkkä, niin kauhea totisuus loisti hänen maahan luoduista silmistään. Vihdoinkin oli hän yksin avarassa pihassa. Hänen sydämmensä sykki tavallista nopeammin ja hänen sielussaan liikkui jotain tärkeätä.
D'Artagnan heitti kädestään pistoolin, joka vielä savusi, ja viskautui polvilleen lemmittynsä eteen; Athos pani pistoolinsa vyölleen; Porthos ja Aramis, joilla oli paljas miekka kädessä, pistivät ne takaisin tuppeen. Ah, d'Artagnan, minun syvästi rakastettu d'Artagnan'ini, vihdoinkin tulet! Sinä et ole pettänyt minua, sinähän se olet! Niin, niin, Constance!
Pastori tuli ulos paljain päin, raappasi jalkaansa ja auttoi alas rattailta pientä, kiireestä kantapäähän vaippaan ja huiveihin käärittyä olentoa. Niinpä oli siis Mathilda vihdoinkin tullut. Kuudes luku. Kaupungin neiti. Talonpojat. Taistelua. Nytpä vasta oli puuhaa ja hälinää pappilassa.
Aika ajoin, kun omantunnontuska ja epätoivo vielä ankarammin häntä ahdistivat ja saivat hänet aivan suunniltaan, Golo tuijotti hievahtamatta ihmisiä, kohta kun ovi oli avattu, nauroi sitten kamalasti ja huusi: »Vai niin, joko teidät vihdoinkin tuodaan. Tehän myös jouduitte pahan himonne pettämiksi ja viettelitte viattoman ihmisen. Ettekö ole sitä tehneet?
Nyt vihdoinkin oli se hänelle mahdollista, kunhan hän nyt itse vain toimi johdonmukaisesti ja pontevasti ja pysyi uskollisena uudelle päätökselleen. Ja hänen täytyi pysyä.
Hääpäivä pyhäinen vihdoinkin nyt likeni askarein kiireisin. Jo olut kannuissa kuohueli ja kunniavahtina odotteli jo koivut edessä rappujen. Kanat lihavimmat kirvehen ja pölkyn välissä henkensä heitti, Jo lehvät permantoja peitti ja ruusunlehdet, sisaret he kirkkomatkalle pukenehet oli rattaat harsoilla, joita ennen oli käyttäneet kartanon morsiamet aina puolen vuosisadan mennen.