United States or Saint Martin ? Vote for the TOP Country of the Week !
TITUS. Mies, tule tänne, jätä turhat lorut; Vain anna keisarille kyyhkysi, Ma hänelt' oikeutta sulle hankin. Seis, varro, tuossa kultaa vaivastasi! Minulle tuokaa mustetta ja kynä. Jätäthän säädykkäästi anomuksen? TALONPOIKA. Kyllä, herra. TITUS. Siis tässä sulle anomuskirja omasta puolestasi.
Se ei liene vaikeata. VARRO. Eikö? Neiti Anna! Minä vihaan verukkeita, enkä juuri osaa esiintyä huokaavana kosiana, sen vuoksi kysyn suoraan: tahdotteko tulla vaimoksi leskimiehelle? Päivä päivältä, on se käynyt selvemmäksi, että rakastan teitä, lemmin teitä, enemmän kuin ketään naista tähän asti, jos te vaan aina pysytte tuollaisena samana hyvänä Annana. ANNA. No niin.
LIINA. Pelkään melkein ettei hänen laitansa ole oikein. Kaikessa tapauksessa ette saa ärsyttää häntä enään, sen vuoksi pyydän teitä menemään, ennenkuin hän tulee takaisin. VARRO. Olkoon niin, ehkä se on järjellisintä, vaikka itse puolestani en häntä pelkää. LIINA. Ei ainoastaan teidän tähtenne, vaan minun tähteni, hänen, meidän kaikkein tähtemme on se parasta. Menkää siis, niin teette kiltisti.
LIINA. Ei se nykyjään niin säännöllisesti ole koskaan tullut, en tiedä missä hän kuleksinee. VARRO. Ai, ai! Näyttää siltä kuin sopu olisi vähenemään päin tässä talossa. Minun luullakseni ei Kaarlo suotta aikojaan lurjustele kaupungilla, koska hän on raitis ja kunnon mies. Oletteko koskaan kysyneet missä hän on ollut silloinkun hän viipyy tavallista kauemmin?
Toki tulkoonpa jo siitä vissi tieto; Varro hieman, äitin luoksi tahdon käydä. Totta kaiketi myös hälle ilmi-annan Heti yksin tein tuon sanomasi armaan, Että meri meille takasin taas antoi Leonardin ilosen? CONON. Tee se, mutta kätke asja neitoselta Vielä hetki tuonnemmaksi.
VARRO. Kas tässä teille armahin aine: Erään kitsaan talonpojan huoneen synkeässä loukossa, hetaleisen varjostimen takana, asuu pieni perhe, eräs vieno mutta kaunis kahdeksanvuotinen tyttö ja hänen veljensä, tuskin vielä kolme vuotta.
VARRO. Aijai! tämä on näpäkärsä asia naista kohtaan, vierastamme kohtaan. CLAUDIO. Mutta sitä ei katso yleinen, todellinen hätä. VARRO. Käydä todellisuuden kirveellä lemmen kukkastarhaan! Ai! ei yhtään ritarillisesti tehty. Mutta Rachelin onni vaatii tämän, ja sillon vaikenee ritarikin povessani. Minä saatan hänen tänne oikein nuorenmiehen kohteliaalla tavalla. CLAUDIO. Kuinka murheellista!
Kun siihen päästiin, missä paasipolun on alla aukko käydä ruoskittujen, Oppaani lausui: »Varro, että silmääs sattuisi muoto näiden muiden kurjain, sa joiden kasvoja et vielä nähnyt, kun kanssamme he samaa suuntaa kulki.» Portaalta ijäiseltä katselimme jonoa toista, meitä kohden käyvää, samalla tapaa raipoin rangaistua.
VARRO. Arvoisa vieraamme kaukaiselta rannalta, kuulkaat pieni selitys: En tahdo tappaa kenenkään naisen lempeä; se kauvas pois mun ritaririnnastani. Mutta kiinteästi tahdon varjella nuoren ritarin kunniaa, joka himmentyisi hänen pettäissänsä kalliin lupauksen, jonka hän kerran antoi puhtaalle immellensä.
KATRI. Voittekos kieltää suudelleenne kaksi kertaa? VARRO. Myönnän että tein ajattelemattomasti, mutta sitä en enää milloinkaan tee. KATRI. Voittekos kieltää sanoneenne minua morsiammeksenne? VARRO. Se oli paljasta leikkiä. KATRI. Oi niitä miehiä, niitä miehiä. VARRO. Kas niin, nyt hän pyörtyy. Näkyy että on palvellut parempia ihmisiä. Hän käyttäytyy kuin vallasnainen. Mikä Katria vaivaa?