United States or Georgia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Hän nous ja lausui: »Siitä ymmärtänet, kuin suurta tunnen rakkautta sinuun, kosk' unohdan tään tyhjän turhuutemme, lujiksi kappaleiksi varjot luullen.» Kahdeskolmatta laulu Jo Enkeli, mi piiriin kuudentehen meit' oli ohjannut, ol' seisahtunut, minulta merkin ohimoilta poistain. Sanonut oli 'Autuaiksi' niitä, jotk' oikeutta halas; toisen sanan, ei muuta, vielä oli tainnut: 'jano'.
Kaikki on huolteni ilkeät varjot Säälivä unhotus vienyt, Muistoni kirjavan sarjan Kullalla huolinut lohtua antava aika. Ja houkuttavaisina leikkivät siellä Vain minun mennehet riemut, Vain minun kultaiset päivät, Leikkivät siellä mun henkeni herkkähän silmään Niin kuni poudalla vetreän virkeä auer Tanssivi päivyttä vasten Hienona tähtöis-vyönä.
Vielä yksi varjo näkyi ... ja Dora luuli tuntevansa hänen, jonka hän piti hyväntekijänänsä. Tuntui kuin tikarinpisto sydämessä, nähdessään ne molemmat varjot seisovan ikkunan luona, ikäänkuin ne olisivat vaipuneet innokkaasen keskusteluun. "Miksikä? Miksi tuntuu se niin kipeältä?" kysyi hän itseksensä ja laski kätensä sydämellensä; "miksi?
Täydellinen pimeys ympäröi häntä, sillä mustat pilvet peittivät kirkkaan kuun. Memphis oli jo hänen takanaan, ja vaunut kiitivät korkean palmulehdon kautta, missä puolen päivän aikaankin synkät varjot himmensivät valoa.
Anna heitä korskeilla heidän loistavasti vaatetuilla palvelijoillaan, jotka seuraavat heitä, niinkuin hyödyttömien päivien kalpeat varjot. Tempaise heidän elämänsä päivistä meluava ilo, ja ilettävä luuranko tyhjällä pääkallolla irvistelee sinua vastaan. Sinä olet mies! Sillä jaloimman, jonka Jumala sinulle antoi, ajatuksen, olet Luojasi kunniaksi muodostanut.
Kas, kuinka purppuroivat Kultaiset länsimeren aallot oivat Ja leikitsevät noilla Mun muistojeni saaren rannikoilla! Pullistu, purjeen rinta, Ja kiidä pitkin valtameren pintaa! Ne viittaa mulle; ah mä riennän sinne: Kuin lasna vaivun, laineet, sylihinne. Kas rannan paadet hohtaa Ruusuisina, ja varjot vaipuu kohta, Syliinsä laaksot sulkein Ja palmuin pylväskäytävissä kulkein.
»Nytkö yhtäkkiä?» kysyi Boleslav hymyillen ja katsoi tyttöä syrjästäpäin. Silloin näki hän syvät varjot hänen poskillaan, niille oli levinnyt viehättävä puna. »Hän elpyy jo», mietti hän itsekseen, ja hänestä tuntui kuin hänellä olisi häipyvän onnen viimeiset hetket elettävinään.
Yhä syvemmälle vajoo hän epätoivoon; yhä heikommin kaikuu tuo rakkaudesta rikas ääni, joka ei väsy huutamasta hänelle: "Miksi vainoot minua?" Nyt on hänen elämänsä sydänyö; yksinäisyyden tuskat kietovat hänet kuin suuret erämaan varjot.
Tunti tunnista kului, auringon viime säteet sanoivat jo jää-hyväiset kuluneelle päivälle, pitkät varjot levenivät levenemistään, lintujen viserrys oli jo kauvan sitte la'antunut, ihmisetkin, jotka vast'ikään täyttivät rannan, olivat jo vetäyneet kaupunkiin. Palatkaamme jo sanoi toinen nuorukaisista ne eivät ainakaan tule tänä päivänä enään.
Kerran vuodessa niin satu kertoo Virolainen nuorukaista kaksi, Ihanata, impi, poika kaunis Toisillensa suuta suihkavat, Silloin jolloin pisin ompi päivä, Koita Hämärä kun suutelee. Pohjan pitkät perät useammin Saavat nähdä nämä kaksi nuorta Lemmen suudelmahan sulaavan, Pohjolahan armas aurinkomme Viikkokaudeksi kun yötyvi. Jo kaunis kesäpäiv' on loppunut, Jo pitkät varjot epäselvennyy.