United States or Micronesia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Leena vallankin oli unohtanut tuon lukemisen konstin, tuokin hän enää tunsi puolia kirjaimia ja usein tuli tytön kanssa riita siitä, mikä tuo, tai tuo kirjain olisi; silloin ratkaisi isä Jaakko asian ja tavallisesti tytön puolelle.
Kuitenkin Georg pysyi nöyränä. ylpeyttä, kopeutta, toisten halveksimista ja heidän vikojensa suurentelemista, semmoisia ja muita vikoja, jotka helposti ihmisen sydäntä valloittavat onnen ollessa myötäisenä hän Jumalan avulla karkoitti kauas luotaan eikä milloinkaan unohtanut kiittää kaiken hyvän antajaa siitä hyvästä minkä nautti ja, Jumalan jälkeen, ruhtinas Hermannia.
KULLERVO (itseks.) Olet sinä, luulen, oiva tyttö ja kultaista sydäntä povessas kannoit: paha onni joka sun kohtasi ja katkerasti päiväs päätti. Mutta kaikki jo unohtanut olet. (
Joskin hän lapsuudessaan ehkä oli kuullut kreivin nimeä mainittavan, oli hän sen jo aikoja sitten unohtanut, ja hän oli kotiseudultaan lähtiessään liian nuori tunteakseen perheensä entisyyttä.
"Ah, messieurs ja mesdames", sanoi kreivinna ja loi silmänsä maahan kuin seitsentoistavuotias tyttö, "minä olen jo unohtanut niin paljon, minulla on näinä viime vuosina ollut paljon puuhaa, niin ettei ole ollut aikaa soiton harjoittamiseen."
Silloin hän laski toisinaan kätensä pääni päälle ja sanoi: Paul, poikani, rukoile Jumalaa antamaan sinulle suuria ajatuksia. Mutta sitten olet unohtanut rukoilemisen Niin, Silla, ehkä on paha, että jo kauan sitten olen sen unohtanut. Ennen osasin minäkin rukoilla. Uskoin silloin niin paljon. En voinut syödä, ellen ollut lukenut ruokarukoustani. En voinut nukkua, ellen ollut lukenut siunausta.
Nyt esillä olevan paikan mukaan taas Akhilleus ilman muuta olettaa, että Patroklos on edennyt Troian porteille asti ja sieltä on palaava ehein nahoin. Tässä on kieltämättä ristiriita, sillä täytyihän Akhilleuksen joko edellyttää, että Patroklos oli noudattanut hänen käskyänsä, tai olla huolissaan siitä, että hän oli taisteluinnossaan unohtanut sen.
»Jospa nyt edes olisi yksi papirossi!» tulin äkkiä ajatelleeksi, mutta ei sitäkään lohdutusta. Olin siinä kiireessä aamulla unohtanut nekin. Kysyin vääpeliltä, mutta eihän silläkään tolvanalla niitä ollut. Minun omianihan se oli tottunut polttamaan.
Tiedätkö, että se tyhmä Otho rakastaa häntä aivan mielettömästi... Nyt hän kulkee huokailemassa Espanjan kallioilla ja kuuluu kokonaan muuttuneen entisestään: hän on aivan unohtanut oman itsensä eikä enää tarvitse kuin kolme tuntia hiustensa kampaamiseen. Kuka sitä olisi uskonut Othosta?" "Minä ymmärrän hänet," virkkoi Vinitius, "mutta hänen sijassaan olisin menetellyt toisin." "No kuinka?"
Nyt vasta ehdin taas sormusta ajattelemaan. Mihin sen pistinkään? Sekö se on? v. Hän pakotti minut sen ottamaan katkerin mielin. Olen jo unohtanut sen katkeruuden. Täysi sydän ei sanoja punnitse. Mutta hän ei myöskään hetkeäkään epäröi ottamasta sormusta jälleen. Ja onhan minulla vielä hänen sormuksensa. Sitä hän odottaa omansa sijaan takaisin. Missä se sitten on, herra majuri?