United States or Latvia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Myöskin hän oli vallankumouksen kaupunki, jossa piili turmiota-tuottavia voimia. Turmiota-tuottavia noille ylhäisille! Johanneksen entinen sosialistinen minuus tunsi tällä hetkellä yhtä sorretun, pimeyteen painetun, kahleitaan kalistavan ihmisyyden kanssa. Signe sanoi: Minä tunsin heidät. He olivat Helsingistä, kansan eduskunnan jäseniä. Todella? kysyi Johannes koneellisesti. En erehdy.
Tapansa mukaan se hiipi olkapäälleni ja alotti hiljaisen hyräilynsä, jolla se niin monasti oli tuudittanut minut unelmien maahan. Yht'äkkiä tunsin sen kumartuvan korvani juureen ja kuiskaavan minulle jotakin. Säpsähdin ja rupesin kuuntelemaan. Vähä oudoksuin ensin, että Ville nyt jutteli niin aikamiehen äänellä, kun se ennen oli vaan naukumalla toimittanut asiansa.
Minä tunsin, että Herra antoi itsensä minulle osoittaen minulle, että hän rakastaa minua ja on kuollut minun edestäni, ja että syntini kaikki tyyni ovat anteeksi annetut.
Ja ettet uskois, että valhettelen, sa kuule, olinko, kuin sanoin, hullu! Jo alas vaipui kaari vuosieni, kun luona Collen miehet kaupunkini olivat vainolaista vastaan menneet ja minä rukoilin, mit' tahtoi Luoja. Väkemme lyötiin, syöstiin synkän paon poluille, ja kun näin tuon metsästyksen, iloa suurempaa kuin koskaan tunsin.
Ei pilveä, ei pensasta, tuskinpa edes yksikään luikertava sikalisko ollut hänen terävän silmänsä huomaamatta jäänyt; myöskin sen maakunnan luonto, jonka halki hän oli kulkenut, sai sanoissa niin tarkan kuvauksen, että minä sen hetikohta tunsin; ja päästäksemme asiain perille, täytyy meidän tarkkuudella kuunnella joka ainoaa tavua tässä perinpohjaisessa kertomuksessa.
Oli hänessä kumminkin jotakin, joka teki minulle mahdottomaksi lausua mitään siitä, mitä tunsin. Ei minun ollut koskaan onnistunut saada puhelua hänen kanssaan sujumaan eikä se nytkään onnistunut. Tuntui kuin olisin päässyt pahastakin pälkähästä, kuin Elina tuli sisään valmiina kirkkomatkaamme, ja luulenpa, että sama olin Holtinkin laita.
Muutaman hetken kuluttua oli löydöstäni jäljellä ainoastaan tyhjä rasia, mutta samalla tunsin minä myöskin jäsenissäni uutta tarmoa ja tarkoitusperäistä toiminnanhalua. Ensiksi täytyi minun saada kunnollisesti lämmitellä sekä jäätyneet saappaani jälleen käyttökelpoisiksi. Kokoilin metsästä puita ja viritin tulen muutamaan suojaiseen paikkaan noin viisikymmentä askelta majasta.
Samassa tunsin hänen kovasti kiertävän käsivartensa ympärilleni ja kuiskaavan korvaani: "Pikku villi-kissa, älkää koskeko minuun, älkääkä katselko minua noin se on vaarallista teille! Teidän hurmaavat silmänne ovat jo ensimäisestä hetkestä asti lumonneet minut!
Silloin hälveni minusta viimeinenkin vihan kipinä, ja minä tunsin itseni ainoastaan sairaaksi ja surulliseksi ja nolostuneeksi ja käytöksestäni kummastuneeksi. Olisin antanut koko maailman, jos olisin voinut ottaa sanani takaisin. Mutta kuka voi kerran lausutun sanan lausumattomaksi saada?
kun päässyt olin, tunsin keuhkojeni niin hengästyneen, etemmäksi että en jaksanut, vaan alas istuin heti. Nyt Mestari: »Sun aik' on tarmostua, ei istuen näät untuvilla eikä matolla maaten maine saavu koskaan. Ja maineetta ken elämänsä elää, hänestä moinen jää vain jälki maahan kuin savu ilmaan, vaahto veteen jättää.