United States or Guinea ? Vote for the TOP Country of the Week !
Niitä ei ole vielä taiteltu... Juuri tuommoisia, vasta pankosta nostettuja juuri tuommoisia, näyttäkääpä pojat!» Löi taas ja huudahti: »Juuri tuommoisia! Näyttäkääpä pojat!» Jokainen tunnusti ei olevan kellään semmoisia kuin Vaaralan Jukella. Sitten Jukke pani ne satamarkkaset lompakkoon, lyödä läiskäytti sitä pöytään ja lisäsi: »Tuossa lompakossa on semmoista kuin rahaa.
Niin, se on totta, hän tunnusti rikollisuutensa, hän sanoi silloin, että hän ei koskaan saisi konetehdasta, ei taloa ei myllyä eikä edes sellaista paikkaa, josta olisi kaksitoista tuhatta tuloja. Toisilla oli kaikkea, hänellä ei mitään.
Vihdoin sai Kaarlo voimaa kirjoittaa ja siinä kirjeessänsä hän koetti asiata kierrellä ja kaunistella niin paljon kuin suinkin. Hän tunnusti lähteneensä kotoaan huikentelevaisuudesta ja kevytmielisyyden synnyttämästä äkkinäisyydestä ... halusta voittaa kunniaa ja mainetta tahi saada kaatua kunnian tantereella kosk'ei hänellä ollut maailmassa, ketä varten hän eläisi.
Suoraan tunnusti se huonoutensa ja neuvoi paikalla menemään pois. Joka minut ottaisi, selitti Anna Liisa, saattaisi se kaiken ikänsä kantaa katkerata mieltä, että on tällaisen ottanut, ja sen vuoksi on parasta etsiä sellainen, jolla on entinen elämä puhdas. No, minä en kanna katkerata mieltä, vakuutti Aatu. Ei pitäisi mennä lupaamaan, sanoi Anna Liisa. Ne lupaukset pian unohtuu.
Hän tunnusti suoraan, että hän monena kesänä oli harjoittanut merirosvousta, kuin myös, että hän parast'aikaa oli ollut samanlaisella matkalla ja oli juuri ryöstänyt hollantilaisen kauppalaivan putipuhtaaksi, kun Vanloo hänet saavutti ja voitti.
Elsa se paraiten muka osasi ja jokainen koetti samalla tavalla panna tukkansa ja pitää päänsä, jalkansa ja kätensä. Se leikki oli hauskaa. Olisi vaikka kuinka kauan leikkinyt sitä, sillä se tunnusti, vaan ei jaksanut. Lentää kyllä olisi jaksanut, vaan kiivetä ei. Ja kun tuli Vimparin Aappo, niin Latun Liisa heti rupesi kärttämään hautajaisille.
Ne, jotka täällä näet, nöyrin mielin tunnusti Hyvyyden, mi heidät oli niin suureen älyyn kyvykkäiksi luonut. Siks oma ansio ja armon valo niin ylös nosti heidän katsehensa, heill' ett' on tahto luja, täydellinen.
Ja sitten jatkoi hän ihan hiljaa: Missä on Rosalie nyt? Paronitar vastasi: Häntä et enää tule näkemään. Mutta Jeanne kysyi itsepintaisesti: Missä hän on? Minä tahdon tietää. Silloin tunnusti isä, että hän edelleen oli talossa, mutta vakuutti hänen kohta lähtevän pois.
Kovin olimme lapsia vielä silloin ... ei ajateltu paljo nokkavarttansa pitemmälle eikä pintaa syvemmälle. Tehtiin noin, koska muutkin olivat samoin tehneet ja koska vanhemmat sen niin tahtoivat ... ja oltiinhan sitä sen tehtyään muka aika miehet mielestään ja kelvolliset yhteiskunnan palvelukseen ... vala kuin vala, näette!..." "Kyllähän se hiukan miehistyttävän tunnusti..."
Hän kävi istumaan hänen viereensä ja puhui hänelle kuin sairaalle lapselle, ystävällisesti, hellästi. Helenan kyyneleet ja nyhkytykset pysähtyivät, ja heti sen jälkeen oli hän kahta vertaa hellempi, tunnusti vikansa ja nöyrtyi, niin että se Erikistä tuntui melkein liialta.