United States or Afghanistan ? Vote for the TOP Country of the Week !
Enkä minä rakasta uskotonta, jolla on helluja monta. En toki voi olla lempimättä. Voi mua onnetonta.
Tuokion kuluttua Letta palasi tuoden pienellä somalla tarjottimella kaksi lautasta lusikkoineen: »Tässä on vadelmia ja tuossa mansikoita, saat valita, kumpia tahdot; enkö olekin sinulle hyvä, Jakob?» »Hyväkö? Olethan toki; ei ole ketään sellaista kuin sinä, tiedäthän sinä sen.» Hän otti likimmän lautasen ja alkoi lukiessaan syödä. Tuossa tuokiossa oli lautanen tyhjä.
Ei ollut muita ehyitä ajokaluja kuin suitset ja riimut ja ruoska. Kuski haasteli jotakin herransa kanssa, osoitteli rikkinäisiä valjaita, rekeä ja hevosia, ja pyysi viimein saada pienemmän reen talosta lainaksi ... tämän omansa hän jättää sijaan. Saatiinhan reki, antoihan isäntä toki, veti esiin parhaan kirkkorekensä ... »Herra on hyvä ja istuu siihen ... kyllä siihen mahtuu vaikka pitkälleen.»
Mutta ajattelehan toki: hän on kuitenkin sinun isäntäsi." "Minunko isäntäni? Kuka on hänet tehnyt minun isännäkseni, kuka on hänelle antanut isännyysoikeuden minun ylitseni? Eikö minulla ole ajatuksia ja tunteita niin kuin hänelläkin ja eikö minun vereni juokse suonissa yhtä elävänä kuin hänenkin verensä?
Pöndinen koki toki valaista, selittäen: »Kyllä se on selvä, kun vaan uskoo oikein: on uskottava aina sanaa ja sanan palvelijoita, eikä kallistettava korvaansa viettelijän ja panettelijan, ja jonkun renki Jussin, tai Tuomaan kuiskutuksille, silloin kun ne koettavat jotain hiekalla pimittää.» Hieroja oli siinä ujoillessaan ihan pulassa.
Hänestä tämä kieli toki ansaitsisi paremman kohtalon, sillä sehän on niin suloista, sopusointuista ja erinomaisen säännöllistä. »Yksinkertainen oli tosiaankin Wäinämöisen kannel, vertauskuva meidän yksinkertaisesta ja sointuvasta kielestämme.» Käännämme vielä sanasta sanaan seuraavan kappaleen, joka on täynnä totuutta ja osaksi vieläkin soveltuu oloihimme. »Ruotsin kieli on nykyään kirjakielemme.
Ukko kuin hölmistyi: Morsianta!... Toisen akkaa... Ja toistensa niskaan miehet lopultakin tarrasivat kuin kaksi vihaista kissaa. Ukko Durnjakin, se kuiva ja laiha, tietysti, olisi pahasti saanut, mutta miehet, Osiippakin, toki vetivät eroon. Osiippa rauhoitteli, selitti, koki tolkuttaa: Herkeä... Vot!... Nääs eukkoaan hän... Matvei, vot!... Kuritti, vot!
Ja kun samalla oli ruvettu erästä hänelle tuttua säveltä soittamaan, hän oli kysynyt, eikö Liisankin tehnyt mieli pyörähtää hänen kanssaan. Kyllä Liisan oli tehnyt mieli. Osasiko hän? Tottahan toki! Eihän entinen suomalainen tarjoilijatar voinut olla niin kaukana jälellä ajastaan.
»Kapteeni Dalgetty», virkkoi kreivi Menteith, »nyt on aika, että eroomme taikka liitymme sotakumppaneiksi.» »Eipä toki ennen aamiaista, toivon ma?» sanoi kapteeni Dalgetty. »Minä arvelin», vastasi kreivi, »että teidän linnanne olisi vähintään kolmeksi päiväksi muonalla varustettu.»
Monet murheet ovat hänelle tuottaneet kivistystä, joka on katkeralta tuntunut ja vieläkin tuntuu, mutta hänen sydämmensä sykkii toki raittiina, tuo pimeä yö on kadonnut. Niin, se on poissa, mutta sen hedelmä tallella; sillä, samati kuin muutamat kukat ainoastaan yöllä puhkeavat, niin myöskin ihmis-sielu vasta suuren surun yössä herää näkemään noitten iäisten tähtien valoa.