United States or Libya ? Vote for the TOP Country of the Week !
Mutta noin kello 7 tienoissa laskimme kuitenkin rantaan sotalaivojen ja kauppa-alusten keskellä. Pian olimme ravintolassa, joka tarjosi sellaista mukavuutta ja hupaista ylellisyyttä, jota tapaa ainoastaan Englannissa.
Aappo avasi kalarasian, tarjosi sitä jokaiselle kenellekään antamatta ja kyseli: "Syöpikö kukaan kalaa? Ei kukaan syö kalaa, pannaan kalarasia kiinni". "Elä sule sitä kalarasiaa", muistutti Mikko, "anna tänne se". "Siinä on", sanoi Aappo ja antoi rasian Mikolle, joka alkoi veitsellä kaloja käännellä ja koetti valita parasta.
Häntä värisytti, ja hän aikoi vetäytyä syrjälle, mutta samassa hän nosti silmänsä ja tytön suuret, surulliset silmät kohtasivat hänen silmiään; tytön posket olivat kalpeat kuin se kaulus, joka hänellä oli kaulassa, ja hänen huulensa vapisivat itkusta, mutta Niilo ei ollut milloinkaan kirkkaampaa ja toivollisempaa näkyä nähnyt ja tätä tyttö tarjosi hänelle, epämaineiselle, joka kulki hänen rinnallaan!
Ja niihin liittyi muistoja soitoista Kappelin edustalla keväisinä iltoina ja sunnuntaikävelyistä Seurasaarella sen nuoren herran kanssa, joka tarjosi teetä ja kahvia ja makeisia ja olisi viiniäkin tarjonnut ... mutta silloin oli täytynyt tehdä ero, sillä se oli herra eikä vertainen, eikä sillä tainnut olla aikomuksetkaan oikeat.
Hovilan polulle päin hän katosi". "Hän tulee nyt todistamaan ensi käräjissä". "Ei hän tiedä enempää kuin minäkään, eikä edes senkään vertaa, olkaa te taas siitä huoleti ei hän sulhastaan vapauta, hah!" "Ei; ja muuten olkoon miten hyvänsä, vaan kyllä minä hänestä hänen tietonsa herutan. Nähdäänhän!" Kokka veti esille paperossi-kotelonsa, otti paperossin ja tarjosi myös Hovilaiselle.
Lasillinen voimakasta viiniä, jonka luostarin-esimies itse, syntyisin saksalainen, tarjosi meille, vahvisti meitä sanomattomasti tukehduttavassa kuumuudessa, jonka "sirokko" oli tuottanut. Mutta huoneessa emme malttaneet viivähtää. Ystävällinen "hollantilainen", josta täällä oli tullut katoolilainen munkki, tarjoutui hyväntahtoisesti opastamaan meitä ihanalla Taborilla.
Asumaan minä asetuin aivan naapuriin ja olin sittemmin jokapäiväisenä vieraana heidän luonaan, missä minulle, seikkailujen miehelle, Riikan läsnäolo ja juttelu kovia kokeneen viisaan pastorin kanssa tarjosi kotoista viihtymystä. Ja pitkistä ajoista sain viettää todella kotoisan joulun. Perhe sai näihin aikoihin apua muualtakin ja kumpikin potilas alkoi vähitellen toipua.
Kuitenkin isäntä sanoi: »Ruoka on orjan ensimmäinen, syödä ensin pitää.» Kamariin oli laitettu ruoka. Isäntä vei sinne, tarjosi ryypyn ensiksi, vaan siitä kun en huolinut, niin ihmettelemään ja paikalla kertoi emännälleen, että »nyt ne ilmoset kummat nähtiin, kun ei sepälle viina kelpaa.» Ja se lisäsi kummaa kumman päälle, kun kuuli, etten polta tupakkiakaan.
Ei, ei, kyllä minä... Kaarina ja Anette katsahtivat Naimin jälkeen ja hymähtivät merkitsevästi. Mennään lukemaan hautakirjoituksia, ehdotti professorska, ne ovat välistä niin mahdottoman hullunkurisia! Siinä oli yht'äkkiä Lauri heidän edessään ja liittyi Aneten seuraan, välttäen Anteron silmiä. Hän tarjosi kukan Anetelle ja Anette kiinnitti sen hymyillen vyötäisiinsä.
Perhana, hän mutisi itsekseen, sekö minut nyt noin herkkäluontoiseksi teki, sekö jo vaan... Ei hän minulle oikeastaan sanonut pahaa sanaa ... tarjosi kahvia ... tarjosi rahaa ... olisi ehkä antanut ruokaakin, kun en rahasta huolinut ... ja sentään itkettää. Hupsu, mikä olen...