United States or Romania ? Vote for the TOP Country of the Week !
Siks pyydän, ja sa, taatto, vastaa mulle, niin suuren armon voinko saada, että näkisin sinut kasvot paljahina.» Ja hän: »Ah, veli, ylväs toivehesi toteutuva on viime taivahassa, muut kaikki missä täyttyvät, myös minun. On siellä täysi, kypsä, täydellinen jokainen toivo; vain sen piirin osat ijäti pysyy paikallansa kukin.
Maiset toiveet haihtuivat, Mutta aukes taivahat, Ja ma syömmin särkyvin Hautakiveen kirjoitin: «Maan on laina maan povessa», «Taivon lahja taivahassa.» Sotalaulu pojilleni. Ei aasinkyytiin tyytyä Käy teikäläisten laihin, Ei istuimiinne hyytyä, Kiinn' kasvaa leipämaihin: Te Suomen poijat reippahat, Te hevosmiesten aaluvat, Ei veltostella kelpaa!
Pois multa puhukaa tää paasto pitkä, min vuoksi kauan nälkää nähnyt olen, kun päällä maan ei ruokaa ollut mitään. Jos taivahassa, tiedän, Luojan oikeus kuvastuu toiseen valtapiiriin, teidän myös piiriinne se hunnutonna heittyy. Tunnette, kuinka teitä kuuntelemaan ma tarkistaun ja mikä aikaansaanut epäily on tään hengenpaaston pitkän.»
ja pelkään, että niin on erheen vanki, mikäli kuullut olen taivahassa, ett' apuun lähtenyt lien liian myöhään. Nyt mene, käytä sanaas ynnä muuta, mi olla saattaa pelastukseksensa, hänt' auta niin, ma että lohduttaudun. Beatrice on se, joka käskee sua; ma tulen sieltä, jonne jälleen halaan: lähetti Lempi näin mun haastamahan.
En enää elä ma yksiksein mielikuvain taivahassa. Nyt päättyi aika tuparunojen; ne vasta *elän* alla honkien, turulla elon välkytän ma peistä; ma taikka valhe toinen väistyy meistä! Mun siunauksein Teitä seuratkoon! On Teillä syäntä; väärin tunsin Teidät; nyt ero ystäviksi tehköön meidät Kahdelle tilaa nyt ma tehnyt oon! Te rohkenetteko? nyt eroo emme! täst' alkain rinnakkain me taistelemme!
Ja niinkuin nainen siivo, itsestänsä ijäti turvallinen, mutta toisen erheestä kuullenkin jo arastuva, niin muutti näköään Beatrice myöskin; pimennys moinen Taivahassa ollut lie silloin, koska kärsi Voima korkein. Sanansa jatkui sitten, mutta ääni niin oli toinen, ettei kasvonsakaan sen enempätä olleet muuttunehet.
»Nään kyllä, kuinka asut valkeudessas omassa, jota heijastaa sun silmäs, kun hymyillessäs niin ne tuikahtavat. Mut tiedä en, ken olet, sielu pyhä, en myös, miks asut tässä taivahassa, min kuolevilta säteet toiset verhoo.» Valolle virkoin näin, mi ensin mulle puhunut oli, ja se tuosta tuli viel' entistäkin kirkkaammaksi paljon.
On ihana, kuin kuuhut, Hän, Niin valittu, kuin aurinkoinen, Kuin sotajoukko peljättävä: Hän taivahitten Ainokainen: Hänell' on valta taivahassa Ja kaikki voima maailmassa. Hän punainen, yön kasteessa Miks' ovat kiharansa? Hän viinakuurnaa sotkeissa Vihmoitti vaatteitansa: Hikoillen tuskissansa Ja verta vuotaissansa.
Näin sanoen veti hän hänet istumaan viereensä mättäälle polun viereen, jonka jälkeen hän syvällä tunteella lausui seuraavan sievän runoelman: "Täht' illan istui pilvell' hopeisella, Siimeestä kysyi neito lausehella: Mit' ajatellaan silloin taivahassa, Kun ensi muisku saadaan maailmassa?
»Nään kyllä, kuinka asut valkeudessas omassa, jota heijastaa sun silmäs, kun hymyillessäs niin ne tuikahtavat. Mut tiedä en, ken olet, sielu pyhä, en myös, miks asut tässä taivahassa, min kuolevilta säteet toiset verhoo.» Valolle virkoin näin, mi ensin mulle puhunut oli, ja se tuosta tuli viel' entistäkin kirkkaammaksi paljon.