United States or Italy ? Vote for the TOP Country of the Week !
He makasivat, missä kukin sattui olemaan, mutta nukkumatta, sillä uni haihtui surusta sekä kotiseudun, vanhempain, vaimojen ja lasten ikävästä, joita he eivät enää voineet edes toivoakaan jälleen näkevänsä. Sotajoukossa oli atenalainen Xenofon, Sokrateen entinen oppilas. Levottomana, kuten muutkin, nukahti hän, mutta herättyään ajatteli: "Mitä minä tässä makaan?
Siitä surusta oli siis päästy ja tuntui kaikista keventyneelle mieli. Mutta huoleksi kävi taas Vimparin joukon sääliä ja surkua herättävä elämä. »Eikö voi se Aappo mitenkään auttaa ja huolehtia heitä?» sanoi Liisa kuultuaan Elsan kertovan heidän elämästään.
»Erkki», kysyi Eevi äkkiä kerran, heidän istuessaan iltamyöhällä yhdessä sanatoorion verannalla, »voisitkohan sinä koskaan surusta murtua?» Erkki säpsähti. »Murtumiseksi ei suru ainakaan ole aiottu. Mutta miten kysyt sinä semmoista?» »Minä kuulin tänä iltana ihmeellisen kertomuksen. Täällä kävi eräs köyhä leski. Eikö hän tullut sinua vastaan? Hän läksi juuri ennenkuin sinä palasit tunturilta?»
Tuota kaikkea oli kestänyt kokonaista kuusi vuotta, ilman ainoatakaan ilon päiväpaisteen tekemää lomaa... Noista muistoista ei Lovisa voinut vapautua. Ne olivat säilytettynä hänen sielunsa syvyydessä, ikäänkuin kokoon käärittynä, niin etteivät ne vaatineet liian suurta sijaa, seurasivat häntä vain alituisena tietoisuutena elämän surusta ja olemisen raskaasta taakasta.
Hänen vanha sydämmensä ei kestänyt enää, se oli vähällä pakahtua surusta ja häpeästä. Vaikka aseetonna ja vuosien murtamana, ei hän enään viihtynyt tuolla ylhäällä. Hän oli kasvanut sankarien joukossa, ja hänen täytyi tälle kurjalle aikakaudelle näyttää kuinka sotamies kuolee kuninkaansa edestä.
Palatessani oli herra Claudius nojallaan käsipuita vasten; oikealla kädellään painoi hän vasenta rintaansa. Minä en surusta ja kauhusta saanut sanaakaan suustani, vaan kumarruin isäni yli, joka makasi pää alimmalla portaalla. Herra Claudius oli pannut viittansa hänelle päänalustaksi.
Olisihan tuo ollut kylläkin hyödyllistä, jos kyyneleet olisivat lähteneet Jumalan mielen mukaisesta surusta, ja semmoisista kyynelistä voikin, Jumalan kiitos, monen papin työhuone kertoa. Mutta nämät tällä kertaa eivät olleet sitä laatua.
Hän selitti uudestaan tietävänsä, että he ennen seitsemän vuoden kuluttua kokonaan jättävät maan, »mutta», lisäsi hän, »minä suuresti pahastun, jos se kestää niin kauvan». Hän lausui toisella kertaa, että hän olisi kuollut surusta, ellei tämä ilmestys olisi ylläpitänyt häntä.
Mua taistot maailman tiellä ja vaarat viekoittaa. Ole hiljaa vielä sa hetki, ole rauhassa, rauhaton! Suruntäysi on elämän retki, tie ohdakkeinen on. Mitä surusta, ohdakkeista, mitä tuhosta taistelun. Mun on kutsumus vaarassa seista, mun on kutsumus kärsiä, mun. Mitä pyydät, se sinulle suodaan, jos lähdet sa maailmaan. Siellä veresi kuiviin juodaan, sinut hampain silvotaan.
Siksi että lähdette kuoleman uhreiksi: sinä, Bartholdus, Aatu, Erkki ja ne toiset kaikki! Varmaan kuolisin surusta jos joku teistä kaatuu! Voi! Voi! En uskalla sitä ajatellakaan! Kaarle Olavi. Et kuolisi Amalia, vaan jos vähän itkisit, niin ne kyynelesi putoaisivat haudoillemme virvoittavina niinkuin kasteen helmet kukkien kruunuihin!