United States or French Southern Territories ? Vote for the TOP Country of the Week !
Sun valtas voittaa kuoleman, Sä voitkin meitä pelastaa Viel' kadotuksen reunalta.» Laulu kaikui Miihkalin korviin, hänen seisoessaan kellarin suulla puhelemassa Kaskan kanssa; hän läksi ulos. Kaska huomasi sen ja sanoi: »Minun mielestäni olisi teidän parempi maata rauhassa tämä vähäinen aika kuin mennä kuuntelemaan vanhoja lauluja.» »Ei», vastasi Miihkali, »kyllä minä menen.
NESTOR. Sa uljas Troian mies, sun usein näin, Kun surman käskyläisnä verist' uraa Teit riviin Kreikan nuorison; näin usein, Kun tulisena niinkuin Perseus Löit phrygiläiseen ratsuun kannuksesi Ja lunnaat kielsit pois ja armonpyynnit, Ja, kirkkaan säiläs ilmaan ripustain, Et sitä lyötyyn vihamieheen lyönyt; Ma silloin sanoin lähimiehelleni: "Kas, tuossa Zeus, jok' antaa elämää!"
Jos satakieli oisin, Sun luokses laulamaan Ma palajaisin, kulta, Laidalle vaskaha'an. Jos hömötintti oisin, Mun saisit vierehen; Olethan hömöin suoja Ja hömötautisten. En tiedä, mitä se lienee, Ett' olen näin murheinen; Ei mielestäni mun haihdu Taru ammon-aikuinen. On vilvas, hämärä ilma, Rhein virtaavi rauhaisaan; Tuon vuoren kukkula säihkyy Ilt' auringon-paisteessaan.
Olen pettynyt. VIOLA. Ken teitä pettää? Kuka ilkkuu? Mitä? OLIVIA. Siit' onko aikaa? Etkö muista sitä? Tuo tänne pappi. Tule! Hänet hylkää! OLIVIA. Mihinkä? Cesario, viivy, ylkä! HERTTUA. Ylkä? OLIVIA. Niin, ylkä: voitko kieltää sen? HERTTUA. Tuon ylkä sinä? VIOLA. Herra, minä en. OLIVIA. Haa! Halpaa pelkuruutta vaan se lie, Jok' omimpasi murhaamaan sun vie.
Ja nuo sysimustat silmäsi sun ovat vieneet järkeni multa tuo paisuva rintas se onnea tietää ja huulesi viehkeät suutelon sietää kas, tuommoinen tyttö on mieleeni mun, jok'on intoa, tunnetta, tulta! Mua lemmit sä, Annette, sen minä nään, elä peittele turhia multa etelättäret kaikki ne lemmessään ovat pelkkää tunnetta, tulta kai yhtehen luonto lie aikonut meitä, elä lempesi liekkiä, armaani, peitä!
Maanpiirillä mit' on mull' etsittävää Nyt enää? Päiväni on laskenut Ja sammunut on valoni. No niin! Sa aukee, hauta; rauhainen sa olet. Niin, aukee, syliis minut sulje; sitä Ei Valpurini tohdi. VALPURI. Tohtiip', Aksel! Jäähyväiseksi viime kerran tohtii Valpuris sinut syliins' sulkea. AKSEL. Oi, kohtaloni! Tähän minut surmaa! VALPURI. Ei, armas ystävä, sun elää pitää. AKSEL. Miks elää?
Aluksi, Titus, korottaakseni Sun mainettas ja perhees arvoa, Ma teen Laviniasta keisarinnan, Sydämmeni ja Rooman haltijan, Ja Pantheoniss' otan avioksi. Tää onko mieleesi, Andronicus? TITUS. On, arvon herra; tämä liitto mulle On varsin kunniaksi.
MARCIA. Canzio! siis näen sun kasvosi viimein taas. (Eriks.) Mutta miksi välttyy hän ja tuijottelee noin? (
Voitoist' ei iloa synny Heimollesi: murherutto Raskas sun sukusi sorti. KULLERVO. Kuka kuollut on kotona? AIRUT. Isä vanhuksesi vaipui Tuskissansa, toivotonna. Riennä, laita hautajaiset. Tuo oli vanha mennäksensä. Kun lie kuollut, kuopatkaatte. Kylä käypi itkemässä. Kosto on minun isäni. AIRUT. Onpa veljesikin kuollut Raskahasti raatamasta, Kuollut siskosi sorea Vesikorvon kantamasta.
Sun luja mieles on aina ja murtumaton kuni kirves puun läpi purressaan, kun taiten veistäjä puuhaa purtta ja iskua vahvistaa teho raskahan raudan; niin on taipumaton sun rintasi tarmo ja miehuus. Vaan sulosuomia kultaisen Afroditen äl' ilku; ei ole halpoja nuo ikivaltain loistavat lahjat, itsepä niitä he suo, ei muill' ole ottajavaltaa.