United States or Cuba ? Vote for the TOP Country of the Week !
Silloin ratsasti nuorukainen täydessä asepuvussa esille forum'ille. Hänen nimensä oli Marcus Curtius. Kaikki katselivat, kaikki kuuntelivat häntä, kun hän huusi: "Säilyttääkö kaupunki jalompia aarteita kuin aseita ja urhoollista rakkautta? No, ne minä uhraan maanalaisille jumalille!"
Neljässä ensimäisessä on rakkautta vain siinä suhteessa, että rakastetaan mielenliikutuksien esineen saavuttamista, eikä itse esinettä, jota kohtaan tunnetaan ainoastaan himoa, johon on sekaantunut muita erityisiä mielenliikutuksia.
Tuossa joukossa rakastan Halujani, hyötyäni, Mun sukuni suurhimoja Se minussa rakkautta. Sitä ne ajavat muutkin: Nautintoa, nautintoa, Mikä millaista himoten. Minun on valtani jaella Heille armoherkkujani Valta on väkevän herkku, Isoraajaisen ihanne. Mikset myönny? etkö oivalla, Ett' on tässä kolme voittava?
Ei ole siis kummaa, että tämän nuoren ihailijattaren vilpitön innostus ja tavaton kauneus herätti hidasverisen hallitsijankin povessa todellista rakkautta, jota hän vuosina 1851-52 antamissaan loistavissa tanssijaisissa selvästi osottikin, kunnes hän vihdoin teki ratkaisevan päätöksensä.
Aura oli aina ollut niin tyyni, niin viisas, niin plastillinen. Mistä äkkiä tuo intohimoinen purkaus ja myrskyinen äänenpaino? He olivat aina puhuneet vain aatteista, vain sosialistisista ihanteista ja parhaista tavoista niitä toteuttaa. Tunteet eivät koskaan olleet merkinneet heille mitään. Rakkautta he eivät olleet pienimmälläkään sanalla koskettaneet.
Elää minä tahdon niinkauvan kun nuori olen, vapaasti hengittää minä tahdon niinkauvan kun minulla keuhkot ovat! Mutta tiedätkö, Tuomenkukka, mitä elämä oikein on?» »Kyllä», vastasi tyttö säkenöivin silmin »se on rakkautta!» »Niin, rakkautta se on mutta se on muutakin. Se on nuoruutta ja kevättä ja uskallusta elää, ja se on kohtaloa, joka meitä ihmislapsia yhteen johtaa.»
Ne oli vain yhdet, joilla oli vielä kai hirveän paljon hommaa, vaan niillä mahtoi ollakin kauhean paljon. Väkijoukot olivat kadonneet kokonaan päivän sammuessa, sillä makasiinien ja keittiöitten ovet olivat siihen sulkeutuneet: keskikaupunkilaisten lähimmäisenrakkaus oli tyydytetty ja aika oli pian alkaa osoittaa rakkautta omaisilleen ja ystävilleen sekä omalle itselleen.
Tuo luonnonlapsi näytti kesyttömältä eläimeltä, jonka vaisto vaatii vapautta; juur kuin eläin vaappui hän varpaillansa murtautuaksensa ulos vankeudestansa. Tuimaa tuskaa ilmaisevilla, mutta samalla armahtavaa rakkautta vakuuttavilla silmäyksillä Andreas katseli häntä. Hän ymmärs Ainon aivoituksen, hän ties, että tämä sen, minkä hän häneltä kieltää, on varmaankin varastamalla hankkiva itsellensä.
Tuon tuostakin kuului ukkosen jyrinää seitsemän kukkulan päältä, mutta Petronius ja Eunike lepäsivät rinnatusten pöydän ääressä, kuuntelivat herttaista runoilijaa, joka sointuvalla dorilaisella murteella ylisti paimenten rakkautta, ja alkoivat sitten hiljalleen valmistua nauttimaan yön suloista lepoa. Sitä ennen palasi sentään Vinitius kotiin. Petronius läksi paikalla häntä puhuttelemaan.
Hän huomasi, että se, jota hän kuuli, oli liian vakaata pilkattavaksi, liian syvää lohdutettavaksi. Hän ei milloinkaan ollut tämän kaltaista rakkautta kokenut, eikä milloinkaan toivonutkaan sellaista kokevansa, eikä uskonut milloinkaan kokevansakaan; mutta kuitenkin häntä miellytti kuulla siitä puhuttavan.