United States or Philippines ? Vote for the TOP Country of the Week !
ANIAN. Ja sillonhan häitämme vietettäköön, sillon taivaan tuulet, pyhiltä vuorilta tullen, jalosti ravisitelkoot morsiushuntuasi korkeassa luhdis. Oi suo mun lempeni houria, sillä minä kiirehdin kohden kuolemaa! MARGARETA. Ja kuolemasta elämään taasen. ANIAN. Sinä kelmeä yöseen ruusu! sinä täytät mun poveni voimalla, pyhillä aavisteilla, ja, kuin omihin häihimme, nyt riennän sotaan ja kuolemaan.
Sillä paljon tein minä, paljon; tein kaikki, tein kaikki, mitä äidin helleys voi! Tein tuhannet kerrat ja sain sinulta palkinnoksi, Leo, tämän tuonentoukan, joka polttaa mun sydäntäni; se mun sydäntäni polttaa, oi laupias taivas! Mutta kaikesta, vaikka halkeisi poveni, ällös, Leo, saako tietoa kipenänkään vertaa.
Muistin silloin, Maa, sinua, rintojasi, ripsejäsi, riensin myrskynä takaisin, liekkinä poveni polton. Pilkkasivat ilman immet: "Tuoko sankarin tapoja?"
Poveni, paisu kantamuksestas, Se käärmeen kieltä on! JAGO. Mut malttukaahan! OTHELLO. Oi, verta, verta, verta! JAGO. He, tyyntykää; viel' ehkä muuttuu mieli. OTHELLO. Ei koskaan, Jago.
LAPPALAINEN. Nahka, sarvet ne porojen, Ne koko Lapinkin turva, Jollei ahma niit' anasta Tai vihainen Pohjan valta Onni nuorelle parille! LOUHI. Lahjoistasi kuin sanoista Sarvet pois pudota, Lappi! ILVO. Ahma säästäköön poronne! Roihutkoon revontulenne, Päivä viihtyköön Lapissa! Lapin sarvet on syvässä Mun poveni pinnan alla Lappalaisille: Juo, porojen paimen, oltta! Torvensoittoa.
Kukit kukkihin poveni, lauloit ilmi mun iloni, herätit keväiset henget, helkytit salon sävelet, puroina porisemahan, leivosina laulamahan, tuulen viedä, toisen tuoda, raikua kylien rannan. Niinp' on nyt minun iloni, kuin kangas kanervatonna, niinp' on nyt minun poveni kuin kevät käkeä vailla, kumpu vaiti, kukka poissa, surussa salo sininen.
RACHEL. Olethan kiltti nyt. Mutta anna meille kiireesti tieto; sillä tässä asiassa olen kovin utelias. CANZIO. Mutta lupaathan kuultella rauhallisna. RACHEL. Vallan rauhallisna. CANZIO. Mariamne, lupaathan sinäkin maltin tyynellä katsannolla kuultella mitä sanon? MARIAMNE. Sen lupaan. CANZIO. Ja suot mun vakaasti tyhjentää poveni aina pohjaan asti? MARIAMNE. Sen teen.
Nyt, kaikki liepeys pois! Mun poveni, käy kiinteäksi, kylmäksi kuin rautakallio ja älä lievi, vaikka iskis päälleni taivaan nuoli ja polttais mun tuhaksi maahan. KERTTU. Mua miellyttää katsella nousevan aamun taivasta. ANNA. Kuinka on nyt tyttäreni tila? Oi! saako milloinkaan mun Liisani katsella taivasta nousevan aamun? KERTTU. Toivokamme niin, luottaen korkeuden armoon.
Kun myrsky metsän halki pauhaa, jyskää, Ja aarnihonka toisen päälle ryskää Ja oksat kätkee, murtuu vieruspuut, Kumeesti kumpu ryskinästä kaikuu, Niin silloin viet mun luolan turviin, viet Mua itsehein, ja silloin aukenee Poveni syvät sala-taiat mulle.
Ja ellei voi hän sitä, niin voi hän ainakin itkeä sun rinnoillas; ja nämät kyyneleet eivät suinkaan enennä sun kuormaas, ei, vaan huojentavat sen. Sano, kaunoinen Canzio. CANZIO. Jaa, minä olen nyt päättänyt aukasta teille poveni ja asettaa etehenne salaisuuden, joka on saattanut minun teitä kohtaan niin pimeäksi ja jyrkäksi. Pahoin olen tehnyt kohtaan olentoja niin lempeitä ja hyviä kuin te.