United States or Western Sahara ? Vote for the TOP Country of the Week !
Petäjäinen peikoleipä lapsen laihana pitävi, kaitana miniän kasvon, pojan kasvon joukeana. Peikoleipä = kehno leipä. Niin toki nähdäänkin erittäinkin näillä pohjaisilla mailla. Talonpoikainen rahvas katsoo usein lihavuuttakin kaunistavaksi, aina muistamatta toista sananlaskuansa: sika lihavasta kaunis on.
Tietäjä kyseli vieraaltaan elukoista, ja oliko taika-jauhot tällä kertaa niissä oli ollut vähän vikaa poistaneet muiden panemat pahat. Saatuaan siinä asiassa rauhoittavan vastauksen, kyseli hän Matin perheestä, olivatko kaikki terveinä ja mitenkä pojilta kaupat kävi. Niin, olihan yhden pojan kauppatoimet käyneet vähän hullusti, mutta ehkäpä vahingosta viisaaksi tulisi.
Tässä mielentilassa tapasi hänet Eerikki Ljung. He olivat vanhoja ystäviä, ja Penna oli Eerikin lapsuuden aikana ajatellut ottaa sisarensa pojan Perttilän talon perilliseksi, kun päätös siitä, että Eerikistä piti tulla lukumies teki kaikki nämä tuumat tyhjiksi. Miksi eno on noin tuiman näköinen? kysyi poika iloisesti. Ei nyt saa olla nurpealla mielin, kun kuningas on täällä.
Martti hymyili vain katkeraa hymyään, eikä vastannut. Side äidin ja pojan väliltä hivui hiljaa, hyvin hiljaa.
JUHANI. Mutta Koivi voittaa. TUOMAS. Kyyttö voittaa. JUHANI. Tässä käpäläni, lyöppäs vetoa. TUOMAS. Olkoon menneeksi. Timo, eroita. JUHANI. Kas niin! TUOMAS. Kortteli viinaa! JUHANI. Sanottu. Katsellaanpas, katsellaanpas kahden pojan otteloa. Mutta nyt he hieman niinkuin levähtävät otsa vasten otsaa. TIMO. Ja nytkeilevät noin vaan hiljakseen. JUHANI. Mutta nyt! Nyt parannetaan täyttä päätä.
Boleslaviinkin, joka oli kaksi vuotta nuorempi häntä ja jonka hiljaiseen luonteeseen toisen leveä rehenteleminen vaikutti valtavasti, ulottui hänen mahtinsa, sikäli kuin tämän salli kartanonherran pojan itsetietoisuus ja se arka kunnioitus, jota he kaikki, itse Felixkin, häntä kohtaan tunsivat.
Ei ollut sekään heistä mikään kumma asia. Kuulosti siltä, kuin ei heidän mielestään olisi voinutkaan muuten käydä. Mutta yhtä he ihmettelivät: rovastin pojan viimepyhäistä saarnaa.
»Häntä sanotaan kovin oppineeksi», arveli ruhtinatar hajamielisenä. Tästä toinen vain kiihtyi: »Kovin oppineeksi!... kovin oppineeksi!... Tarvitseeko kuninkaan pojan rasittaa päätänsä kreikalla ja latinalla ollaksensa joku kuollut sanakirja!... Ei, ei, tiedättekös, pikku ruhtinatar, tuollaisten kasvatus vaatii erityisiä tietoja, jotka hän olisi saanut minulta. Minä olin toimeeni valmistaunut.
»Vai niin», sanoi patruuna, katsellen mielihyvällä pojan kirkkaita, veitikkamaisia silmiä. »Osaatko niittää? Heinänteko alkaa kohta, ja palvelijani saa myöskin niityllä käydä silloin, kun en häntä kotona tarvitse.» Hymyillen vastasi Kustu: »Siihen olen aivan tottunut. Kun niittyä lähenen, vapisee jo heinän korsi, ja kun viikatteellani sivallan hei! silloin heinä jo maassa makaa.»
Tyttärelle taas, joka näkyi jotenki tyytymättömältä, lausui ukko varsin hiljaa: "Se oli myöskin sinun hyväkses: kaikki kylässä tahtovat pilata pois pojan, ja yksi tahtoo vetää häntä sinne, toinen tänne; mutta nyt pitää hänen muistaman kurituksen, ja ei seuraaman ensimmäistä, ku tahtoo vietellä häntä kanssansa."