United States or Tokelau ? Vote for the TOP Country of the Week !
Mikä lie piioillani? Pestaisinpa mieki piian, Orjan ottaisin minäi, Kun ois tuohi vaattehena, Savi ruokana parassa; Tahi se syömättä eläisi, Tarkeneisi vaattehetta. Viisin piikoja pitäisin, Kuusin käskynkuulijoita. Vaan en nyt sanoa saata, Enkä tuota tuhma tunne, Mi on piru piioillani, Paha palkkalaisillani, Ei pysy minulla piiat, Orjat ei ne ollenkana. En elä elotta.
Vieri virsi vanhan Mantsin pirtissä helisevässä, itku voitti miehen mielen, painui pää varahan polven; itki poiat, itki piiat, itki sankarit väkevät, impyet enemmän itki, tytöt tyrski Karjalassa; helkähtivät miesten miekat, vainovalkeat välähti. Puhui Pirkka puuhkalakki: "Hoi miehet, ylös urohot, satanut on uutta lunta, läkkäme Lapin kylihin, Lapin lasta velkomahan!"
Lyyli. Se käy yhteen. Piiat vielä puhuivat siitä kyökissä, että »jestan kuin tuo Arvi herra nyt on ärtyisällä tuulella, kun on käynyt Helsingissä kosimassa, mutta saanut rukkaset.« Minä en silloin vielä tiennyt, mitä nuo »rukkaset« merkitsivät, ja ne selittivät sen minulle. Sinä olit siis kummikin antanut rukkaset, vaikka juuri Aina. En suinkaan. Ei hän kosinutkaan. Lyyli. Mitenkä ? Aina.
Kaikki kylän miehet meniwät halkometsään ja niin meni Koskelan Jaakkokin päiwämiesten ja renkien kanssa oikein koko wiikkokaudeksi halkoja hakkaamaan. Koskelaan ei jäänyt muuta wäkeä kotiin kuin wanha isäntäwäki, Maiju, piiat sekä lapset. Puoliwiikon paikoissa muuttuiwat sitten ilmat yht'äkkiä kesäisen lämpimiksi.
Milloin oli hänellä tiuvut saappaittensa nauhoissa, milloin kulkunen koiran kaulassa, kun hän taloon tuli. Milloin hän laittoi karusellin jäälle, jossa kylän piiat ja renkipojat olivat pyöriä hulluiksi itsensä, milloin rakensi hän taas 'merta ja maata kulkevan laivan', asettaen jalakset veneensä alle. Olipa hän kerran rakentanut puusta oikean polkupyöränkin.
Vanhin kuitenki sanoopi, Torui Tornu Liisaansa: "Venäjän mies viekas poika, Sepä piiat petteleepi, Morsiamet mainittelee Parahilta pappiloilta." Pietari pian sanoopi, Kettunen jo kerkiääpi: "Lähen pois talosta tästä, Kultanappini kulutan, Naimatakkini talutan, Veän verkavaatteheni.
Hän ei ollut kammarissaan, ei isänsä luona; piiat eivät häntä mistään löyneet. Siitä ei kuitenkaan enempää puhuttu eikä sitä ihmetelty; olihan hän usein sillä tavalla kadonnut ja aina takaisin tullut; olihan hänellä tapana usein kävellä vainioilla kesä-iltoina. Siellä arveltiin hänen nytkin olevan. Oli se kuitenki vähän kummallista, kun häntä ei ruvennut kuulumaan eikä näkymään.
Laulaisinki, taitaisinki, Hyvän toiseni keralla, Laulaisin minä kotona, Vaan en kehtoa kylässä; Kylän naiset nauranevat, Piiat pilkan pistänevät, Vienevät Wiron vioiksi, Savon suuriksi sanoiksi.
Renki Kallelle, joka viheltää piiat tanssimaan milloin vain tahtoo, oli pehtori sanonut, että sitten se Kalle mestari olisi, jos saisi Katrinkin tanssimaan, ja luvannut viisi markkaa. No tulee sitten Juhon Katri, joka vielä oli morsian, tulee käymään talossa. Kalle alkaa soitella suullaan, piiat pian tanssimaan.
Se on ensimmäinen suuri salaisuuteni, jonka olen säilyttänyt tähän päivään asti.... En menekään sillä kertaa rantaan, vaikka piiat menevät ja minäkin voisin mennä. Miksi? En tiedä. Menen mieluummin yksin leikkimään hiekkalaatikkoon isän kamarin ikkunan alle.