United States or Ireland ? Vote for the TOP Country of the Week !
Isäntä vastasi röyhkeästi, ettei hän uskalla kaikenlaisia maankiertäjiä taloonsa ottaa. Ajoin silloin isännän ja kaiken hänen väkensä paljain jaloin ulos pihalle. Yöksi emme taloon kuitenkaan jääneet, vaan ajelimme sinä yönä läpi puolen pitäjää ja palasimme sitten pappilaan.
Vihdoin viimein vihastui hän vähä, pisti minun nahkaseen reppuun ja kantoi itse minun pappilaan. Pruustinna oli niin hyväntahtoinen ja kantoi minun ristille, jossa pantiin Thore nimekseni äidinisän jälkeen, joka oli ollut oivallinen mies aikanaan, jota myös minustakin toivottiin.
JOHANNES. Ala lopusta. ANNA LIISA. Ei, eläpäs laske leikkiä. Puhutaan ihan vakavasti. JOHANNES. Puhu sinä, minä kuuntelen, enkä naura ensinkään. ANNA LIISA. Ennenkuin mennään pappilaan, minä vielä kysyisin sinulta, Johannes: oletko varma siitä ettet tätä koskaan kadu? JOHANNES. Minkätähden katuisin, kun minä sinua rakastan?
Tytöt eivät osanneet kysellä paljoa mitään, matta kyllä Reeta selitti. Siinä oli ollut sota ja siihen oli ammuttu muutama sotaherra ... vitialuodilla kuuluu hutkautetun keskeltä poikki, että hevosen selkään on vaan jäänyt sääret, ja niineen päivineen se oli juossut pappilaan asti. Ammutaanko niitä ihmisiäkin? kysyi Viija vähän peloissaan. Ampuu ne sodassa, kun ne ovat pahoja, selitti Reeta.
Vastaus lähetetään kirjeessä rovasti Mollén'ille, Rödeby'n pappilaan, suoraan sanoen, senvuoksi että äiti, joka on niin hyväntahtoinen, ei saata antaa kirjeeni olla koskematta, vaan murtaa net kaikessa viattomuudessa; se on tapahtunut muutamia kertoja, mutta nyt ei saa tapahtua; sillä äiti on vallan jalou rakkaasta pojastansa Vanha toverisi Carl Helmer.
Osuin Odensalan pappilaan, joka mielestäni oli ihanteellinen pappila, ehkäpä juuri siksi, että se sillä kertaa ei oikeastaan ollutkaan mikään pappila. Paraikaa kuluviksi armovuosiksi oli se nimittäin vuokrattu kansakoulunopettajalle, joka perin ystävällisine ja hauskoine perheineen asui alakerrassa, kun taas armovuodensaarnaajan ja minun hallussani oli koko yläkerta.
Täytyy mennä kuulemaan.» Iiri meni kyökkiin. Hanna seisoi ovensuussa ja niiasi. »Hyvää päivää, Hanna, tule istumaan», sanoi Iiri. »Mitä pappilasta kuuluu?» »Rovasti pyysi neitiä tulemaan pappilaan ja käski vielä sanoa, että hänellä olisi teille tärkeitä asioita.» »Vai niin, nytkö kohta hän minua tahtoo tulemaan?» »Niin, nyt heti. Täytyy kiirehtiä kotiin. Hyvästi!»
Parin päivän päästä kulki Sakki vaatemytty kainalossa isänsä kanssa pappilaan.
Karoliina ja Jaakko setä riensivät häntä nostamaan, mutta hän oli jo hengetönnä, ohimo terävään kiveen sattuneena. Se oli minun syyni, se oli minun syyni, vaikeroi Karoliina. Jaakko setä riensi, minkä suinkin jaksoi, pappilaan päin. Hän pysähtyi tuon tuostakin, pudisti päätään ja olkapäitään kuin vilussa, lähti taas menemään ja sanoi tuon tuostakin: »Nemesis ... nemesis, huhhuh!»
Hän ehti siis hyvin päivälliseksi kotiinsa, nukkui sen päälle niinkuin ukko rovastikin, nousi, haukotteli ja vyötti jälleen kupeensa. No, Musti, oli hänen tapansa silloin sanoa. Nyt lähtään pappilaan. Musti tiesi sen kyllä sanomattakin. Hän oli heti valmis tielle. He astuivat pitkin tietä rinnakkain, kumpikin yhtä vakaina.