United States or Zimbabwe ? Vote for the TOP Country of the Week !
Mutta me emme voi jättää tätä sairasta naista avutonna vihollisen valtaan. Tule sinä ja auta talonpoikaa häntä kantamaan". Rakuuna totteli kohta upsieriansa ja tarttui paariin. Paavo kehoitti häntä surullisella äänellä kantamaan hiljaa ja varovasti.
Hyvää päivää, ukko Räihä! Minä tahdon sinulle sanasen sanoa: Ota vaari tuosta Kettulan vanhasta vaarista. Mutta sinä peevelin Peltolan Paavo, mitä teit sinä Tanun hirsitalkoossa talvella? Sinä klasia kilistit ja likkoja likistit.
"Ja miksikähän semmoista roskaa on maailmaan syntynyt?" virkkoi Paavo: "en minä ymmärrä". "
Tämän hyvästijätön perästä vei Paavo naisensa metsään. Taivasta tavottavien honkain välitse, jossa ei yhtään tietä ollut, ja pensastojen läpi, joita Paavo taitteli tietä raivataksensa, tuli seura muutamaan taloon, jonka ympärillä oli pari pellonaitausta.
Etteköhän te voisi tyytyä vähempään? Paavo Kontio pudisti päätään surumielisesti. No niin, lausui Sinikka-rouva päättävästi, vahvistaen sanansa reippaalla kädenlyönnillä. Te saatte kaikki anteeksi todellakin, mutta ainoastaan tuon teidän rattoisan tarinanne vuoksi, jolla te äsken olitte minut kuoliaaksi naurattaa. Paavo Kontio teki epätoivoisen liikkeen kädellään.
Hänen täytyi kertoa, ties kuinka monennen kerran, mummovainajastaan, Niilon jalasta ja viikatteesta, jonka Simo Hurtta oli kätkenyt heinikkoon. Kerropas, äiti, Jouto-Juosepistakin, pyysi Paavo. Sen teki Leena mielellään. Hän muisti monet kaskut tuosta kuuluisasta »tulliherrasta», ja nekös kuulijoita huvittivat, etenkin lapsia. Näille oli Lieksaan tultua alkanut aivan kuin uusi elämä.
Tukkaa riistäin Paavon vaimo lausui: Paavo parka, kovan onnen lapsi! Sauvaan turvaa, Herra meidät hylkäs; miero raskas, raskahampi nälkä. Vaimon käteen tarttuin Paavo lausui: Herra koettelee vain, meit' ei hylkää; pane leipään puoleks petäjäistä, kaksin verroin minä ojaa kaivan, mutta Jumalalta kasvun toivon.
Olihan siinä syytä, jos missään, herättää kuolleetkin haudoistaan... Paavo Kontio tunsi sydämensä seisahtuvan. Oliko se sitten niin? Tunsiko hän jotakin pettymyksen tapaista siis?
Minulta ei ole koskaan puuttunut ihanteita, sanoo hän, ja olen sentään vanhentunut yhtä nopeasti. Sillä ihanne, joka muuttuu intohimoksi, on kuin kuluttava tuli, joka polttaa poroksi omistajansa. Ellei se taas muutu intohimoksi, ei se mikään ihanne olekaan. Pitäisi pysyä aina kohtuudessa, huokaa Jaakko Jaakon-Lauri. Niin, sekä hyvään että pahaan nähden, myöntää Paavo Kontio miettiväisenä.
Hän katseli kamarissa olevia ja sanoi sitte: »Ah, nyt muistan, miten olen tänne joutunut. Teillä on ollut paljo vaivaa minusta! Kuinka kauan olen täällä ollut?» »Nyt kolmatta päivää», vastasi täti. »Te olette ollut varsin houreessa, mutta nyt kyllä voimat jälleen pian entiselleen palajavat.» »Hilja, missä on Hilja?» kysyi Paavo.