United States or Greece ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ja sinä vastaat? Vastaa itse! Sinulla on nyt kortit käsissäsi. Jaakko Jaakon-Lauri kohotti tyynesti whiskylasin huulilleen. Asetti sitten lihavahkot kätensä ristiin vatsansa yli ja jäi peukaloitaan pyöritellen ystävänsä ajatustoiminnan tuloksia odottamaan. Paavo Kontio oli katsonut suurin silmin häneen.
Sen ripustin naatista nuoraan Penjan talon oven päälle, ulkopuolelle niin, että lanttu oven auetessa ylettyi miehen otsaan. Itse rupesin kolisuttamaan Riitan aitan ovea. Penja heräsi ja kysyi: Mikä siellä? Paavo se siellä varmaan taas on, vakuutti emäntä. Hätäluontoinen Penja hypähti sängystään ylös ja avasi kiivaasti tuvan oven.
»Tuskin ... siihen aikaan.» »Niinpä en minäkään siihen aikaan voinut sinua siten lähestyä.» »Mutta sinä tulit kuitenkin! Vihdoin ja viimein.» »Vihdoin ja viimein ... mutta niin pian kuin tunsin itseni siihen kyllin voimakkaaksi.» Noin kiisteli Paavo Kontio hänen kanssaan sydämessään.
Paavo tahtoi heti lähteä kotiin kaupunkiin, mutta leppyi vähitellen ja rupesi leikkiin sill'aikaa, kun Petter oli ulkona jäähdytteleimässä.
"Jok' on pojat joutununna", Rauhatuomari kysyypi. "Jo on starssina tavattu", Kaikki kunta kiljaiseepi, "Valittu on Pankin Paavo, Ylennetty yksin mielin, Sekä muutkin virkamiehet."
Eikö itse viisas Salomon ollut sanonut jotakin sen tapaista? Sinikka-rouva nauroi niin, että vedet kihosivat hänen silmiinsä ja hänen täytyi välillä kuivata niitä nenäliinallaan. Anteeksi, sai hän siihen lomaan sanotuksi. Mutta minä en muista, milloin minulla olisi ollut näin hauskaa. Vapaus sallittu, huomautti Paavo Kontio kuivakiskoisesti. Hän nousi, lisäsi puita uuniin ja sytytti sikarin.
Minua niin koski, niin järkytti pienen lapsen tavaton valitus, että katkerasti tekoani kaduin. Isäntä tuli kotiin ja kutsutti minut pikku pojallaan kammariinsa. Hän kysyi juhlallisesti: Jos nyt tuomion tuli ilmestyisi, niin emäntäkö vai Paavo olisi syypää? Ei emännän, vaan minun on syy. Minähän hylkäsin ystävällisen varoituksen enkä täyttänyt lupaustani, vastasin. Oikein!
Kuulithan taannoin, ettet sitäkään saa. Keskikerroksessa oli toinen vanginvartia, lapsuuteni kumppali. Hän kun oli kuunnellut meitä, niin huusi sieltä ylhäältä: Paavo, pidä puoliasi ja riitele jalosti! Minä ärjäsin: Hae sukkelaan linnan päällikkö minulle! Mitä sillä teet? Kun haen vallismannin, niin joudut kartsiin, vastasi hän vallattomasti. Sinä joudut kartsiin!
Sitäpaitsi häntä samalla suututti, hävetti ja kauhistutti tuon toisen tapa puhua, tapa arvata hänen ajatuksiaan... Hänenkö ajatuksiaan, hänen, Paavo Kontion? Ei!
Eikö tuo lurjus, tuo vanha lurifaksi, seisonut siinä ilmi elävänä hänen edessään ja lohduttanut, suorastaan lohduttanut häntä sen valitettavan seikan johdosta, että juttu, hyvä, lupaava oikeusjuttu näytti olevan kuivamaisillaan kokoon ja samalla tyhjiin raukeamaisillaan heidän kummankin toiveensa erinomaisista asianajo-palkkioista?... Hänenkin toiveensa, hänen, Paavo Kontion?