United States or Switzerland ? Vote for the TOP Country of the Week !
"Hän on sotaherran tytär Kurusta, majuri Gek'in", vastasi Paavo. "Viholliset ovat polttaneet heidän talonsa, niinkuin minunkin. He ovat murhanneet isäni.
Kaksoispojat ovat perineet isänsä ja äitinsä luonteen. Siis innolla vielä toisessa polvessa Sakarin tointa jatketaan. Pirttilän Paavo on myöskin kuollut, jättäen jälkeensä Alina lesken ja kuusi nerokasta ja hyvin kasvatettua lasta. Hän on jättänyt jälkeensä talon, jonkamoista harvoin nähdään, eikä se ole tyhjä pohja.
Niinpä nostaisi raita päänsä ja sorjasti koristaisi kukka sen vartalon ympärillä kukkatarhaa. SANNA. Kuuluupa kuin Paavon huulilta valuisi runonsäikeitä. HAUSSI. Sumua ja höyryä ovat vaan nuo ajatukset. PAAVO. Vaan voinpa tuosta höyrystä pusertaa herrasväelle selvää vettäkin, kun suvaitsette. SANNA. No, puutarhan hoidosta voimme toiste keskustella. HAUSSI. Niin, toiste; kas nyt mene!
Pane toinen verta petäjäistä, Ojat kahta suuremmat ma kaivan, Mutta Jumalalta kasvun toivon. Pantiin toinen verta petäjäistä, Kahta suuremmat loi ojat Paavo, Karjan myi ja siement' osti, kylvi, Tuli kevät, suli nietos mailta, Mut ei orahia vesi vienyt: Tuli kesä, rae kulki mailla, Mut ei kaatunutkaan kaunis olki; Tuli syksy, sivu sitkaimitten Kulki halla viljaan koskematta.
Paavo oli varustautunut luotipyssyllään, talon kalliimmalla omaisuudella, jonka hänen vanha isänsä itse oli tehnyt ja joka tämän, niinkuin pojankin kädessä, jo oli ollut monen karhun surma. Keveillä askelilla hiipi Paavo kallioin ja honkain välitse ja tuli viimein siihen vuorensolaan, jossa hän niin kavalasti oli sulkenut tien. Tässä laski hän korvansa maata vastaan kuunnellaksensa.
Hän piti vielä kiinni tytön kädestä ja pyyhki toisella kädellään kyynelet pois silmistänsä. Katsoessaan nyt Amaliaan oli henki paennut tämän huulilta. Paavo seisoi aivan kuin kivestyneenä ja katseli tytön vaalenneita kasvoja; sanomaton tuska painoi hänen rintaansa ja hän ei kuullut, kuinka tappelun meteli kasvoi ulkopuolla, kuinka tykkien jyrinä lopuksi sekautui kivärinlaukauksiin.
Ne olivat jo monta maalaistolloa ja nuorta varatuomaria hämille saattaneet. Paavo Kontion suhteen se ei kuitenkaan onnistunut. Tämä tunsi liian hyvin vanhan kuomakultansa. Vastauksen asemasta hän istutti vieraansa sohvankulmaan ja tarjosi hänelle sikaria.
Kuuluihan taloon vielä pehtori, joka samalla oli hänen ratsurenkinsä, sillä kaikista erakkoisista, vaatimattomista elämäntavoistaan huolimatta oli Paavo Kontio pysynyt innokkaana ratsastajana. Samoin ei ollut totta, että hän harjoitti salatieteitä tai tuumi mitään erikoisia luonnontieteellisiä keksintöjä.
Pikaisesti hän pukeutui ja sitoi mustiin kiharoihinsa valkoisen kukkakiehkuran. Kenraalinnan täytyi olla kotona, sillä hän ei voinut hyvin, ja Hiljan oli sen vuoksi yksin meneminen. Hän oli juuri valmis lähtemään ja aikoi mennä hyvästi sanomaan tädillensä, kun eteishuoneesta kuului kellon helisyttäminen. Hän meni nyt itse ovea aukaisemaan, ja Paavo tuli sisälle.
Minä lähden sinun kanssasi, virkahti Paavo Kontio nopeasti. Ymmärräthän, etten voi jäädä tänne enää hetkeksikään. Mutta sinun vieraasi? Ethän voi heitäkään jättää tänne? En! Mutta myös heidän täytyy siinä silmänräpäyksessä pois! Eikö niin, sinunkin mielestäsi? Suoraan sanoen, kyllä.