United States or Cabo Verde ? Vote for the TOP Country of the Week !
Eräs viisas mies sanoi minulle kerran: »Omasta puolestani en ole koskaan tavannut naista, joka ei olisi tuonut minuun jotain suurta.» Hän oli itse ensin suuri, siinä oli hänen salaisuutensa. On vain yksi seikka, jota sielu ei koskaan anna anteeksi ja se on, kun sitä on pakotettu näkemään, koskemaan, ottamaan osaa rumaan tekoon, sanaan, ajatukseen.
Mutta, oi! hän oli perin armoton mies, tuo Scrooge! kiskova, kiristävä, kaappiva, haaliva, ahne, vanha synnin-orja! Kova ja karkea, kuin limsiö, josta ei mikään rauta koskaan ole iskenyt lämmittävää tulta; Salakielinen, itseänsä hillitsevä, ja yksinänsä, kuin huuhka.
Senkövuoksi, ettei herra majuri ole saapunut kotiin ja on täytynyt olla täällä häntä vaanimassa? Kaikkea tuo mies arvaakin! IS
Pyydän sua, käytä yhtämittaista malttia, kunnes hänen kiihkeä raivonsa hiltyy, ja niinkuin sanon, piile minun huoneessani, jossa toimitan niin, että kuulet kreivin haastelun. Mene nyt; tuossa on avain. Jos ulkona liikut, pidä asetta. EDGAR. Mitä, veli? Asettako? EDMUND. Niin, veljeni, omaa parastasi sulle neuvon. Rehellinen mies en tahdo olla, jos aikeet heill' on sinua kohtaan hyvät.
Itsekö, Faidoni, olit Sokrateen luona sinä päivänä, jona hän vankihuoneessa tyhjensi myrkkymaljan, vai toiseltako olet kuullut? Faidoni. Itse siellä olin, Ekhekrates. Ekhekrates. Mitä se siis olikaan, jota se mies ennen kuolemataan puhui? Ja miten kuoli hän? Mielelläni tuota kuulisin.
Totuuden valo, jok' on onni heidän, pois päästä enää heit' ei liukahtamaan.» Ja haamuun päin, mi haastelemaan näytti heist' innokkaimmalta, ma käännyin, lausuin kuin mies, mi hämmentyy vuoks liian kiihkon: »Oi henki, luotu onneen, nauttivainen suloutta ijäis-elon suuren hohteen, jot' arvaa ei, ken tuntenut ei sitä!
Kun Cineas välisti katseli häntä, häntä ihmeytti, oliko tämä todella sama mies; mutta hän oli nähnyt kyllin sitä syvää tulta ja niitä intohimoja, jotka kytivät tämän tyvenen pinnan alla, että hän ymmärsi, kuinka tämä mies saatti tuoda esiin kaksi aivan erinäistä luonnetta.
JAANA. Lähe kiireesti, Kristo, ja elä kanssansa riitele! KRISTO. Mutta ollaan tästälähin ystäviä, Marttani, koska en enään seiso tiellänne viiteen sataan riksiin; ne kereitten niin vikkelästi Eskollenne. MARTTA. Sinä kirottu mies, etkö tahdo tästä lähteä? JAANA. Tottele minua, Kristo! KRISTO. Mutta saakeli sun perii vielä niiden viiden sadan tähden. MARTTA. Nokitonttu! Sinä lunttu!
Hän oli rikas mies ja samalla hyvin huomaavainen. Ihmeekseen näki hän, että yksi lumenluojista oli erilainen kuin muut, näytti älykkäältä ja teki työtään reippaasti ja huolellisesti. Hän pysähtyi ja puhutteli tuota outoa lumenluojaa, joka vastasi kohteliaasti, mutta hyvin asiallisesti. Pari minuuttia juteltuaan pyysi herra lumenluojan tulemaan konttoriinsa. Ja siihen loppui lumenluonti.
Minäkin yhdyn pastoriin, kiiruhti Eliina lausumaan. Sinun kyllä sopiikin yhtyä pastoriin, ivasi ylioppilas, enkä kieltäy minäkään yhtymästä hänen mielipiteihinsä, vaikka joudun ymmälle siitä, mihin työhön minun kaltaiseni mies oikeastaan kykenisi. Jotakin johtuu kuitenkin mieleeni. Minä tahdon. Minä koetan. Ihminen on puu, joka kukkii, jos kasvaa, kasvaa, jos hedelmöipi, lisäsi apulainen.