United States or Syria ? Vote for the TOP Country of the Week !
Antaja meillä odottaa, kunnes vieras on maljansa pohjaan tyhjentänyt. Kaikkiko täytyy tehdä niinkuin siellä? nauroi Marja. Kaikki, sanoi Shemeikka totisesti ja mulautti silmiään tuopin laidan yli. Eikö olisi parempi niin, että maassa maan tavalla? Ei, sanoi Shemeikka totisesti yhtä ja teennäisen juhlallisesti ja ojensi Marjalle tuopin.
Manni ja Junno olivat vain iloisia, he juoksentelivat sinne tänne metsässä. Missä joku punainen marja pilkoitti, siellä he jo mielestänsä löysivät koko marja-aarteen, vaan marjoja ei enää paljon ollutkaan, ne oli jo poimittu, sillä syksy oli joutunut lokakuun keskiväliin.
Sekö sekö katala rosvo lenkosääri teki sinulle väkivaltaa? Se! kiihoitti Marja. Sinulle, joka joka kun ei ole ketään semmoista kuin sinä koko maailmassa. Sinulle teki uskalsi? Näkyi uskaltavan. Tekikö useinkin? karjaisi Juha. Marja käännähti. Nyt häntä peloitti. Ei koskaan hän ollut nähnyt Juhaa semmoisena, niin kaameana, outona. Sano, tekikö usein?
Marja ei vastannut. Kun Shemeikka tuli häntä kohti, hän nousi. Shemeikka tavoitti häntä. Anna minun olla! tiuskaisi Marja. Shemeikka tavoitti häntä uudelleen, mutta silloin Marja sysäsi häntä niin, että hän horjahti. Mi-mitä se nyt on tuommoinen? suuttui Shemeikka ja tarttui häntä ranteeseen. Minä kuulin kaikki, mitä puhuitte! Päästä minut! Sinulla on ollut täällä joka kesä uusi tyttö!
Joko sinäkin kylvit, mahdoit huutaa, niin tulin löylyä lyömään. Jos olisi Marja tehnyt niinkuin mielensä, olisi lyönyt. Panisit paidan yllesi, etkä tuossa alasti roikottelisi! sähähti hän ohi astuen. Kah, annahan kun viillytteleime. Mutta porstuassa Marja kääntyi ja virkkoi ystävällisemmin: Kyllä täällä on jo ruokakin sinulle ja vieraalle.
Sorja Selma aidan taa saapuu aina illoin, päiväpalkan Antti saa suudelmissa silloin. Mansikkahan kesä-aamull' läksin, pellon pientareita pitkin kuljin, muistin varoitusta äitikullan: Tuo'os mulle myöskin joku marja. Ahkerasti poimin, rove täyttyi.
Ne hohottivat, nauroivat toistensa suuhun. Marja hoi! Saiju on lopussa! kuului Shemeikka huutavan. Vaan Marja pakeni tuvan taa metsään, juoksi kuin henkensä kaupalla, kunnes uupui, ja vaipui maahan. Se herjasi, pilkkasi, häpäisi, riisui kuin alasti heidän nähden, humalaistensa, kuin markkinaelukan. Minnekä minä? Minnekä minä pääsen täältä heidän käsistään? Kotiin, minä lähden kotiin!
Minä lähden heti, minulla on tuolla toinen, joka odottaa. Olet yhä yhtä sydämikkö? Olen. Vihaat häntä yhä? Vihaan. Ethän ... en usko ... et voi. Eikä Marja itsekään uskonut, mitä sanoi. Tupa häilähteli hänen silmissään, niinkuin hän olisi istunut venheen kokassa koskessa. Oliko venakko hylännyt Shemeikan? Oliko Shemeikka kysynyt minua ja lähtenyt jälkeenikin? Miksi minä en lähtenyt yksin?
Tuuti, tuuti tuomen marja, Liiku, liiku lempilehti, Nuku nurmilintuseni, Väsy västäräkkiseni; Nuku, kun minä nukutan, Väsy, kun minä väsytän, Vaan eipä minussa liene Lapseni nukuttajata, Ei taia emo poloinen Saa'a lasta nukkumahan.
Ei olisi pitänyt tulla teiltä ollenkaan kysymään. Olisihan sen saanut tehdä niinkuin olisi tahtonut, mutta silloin ei olisi ollut enää taloon asiata. Kova onni sentään ... kyllä ne nyt pääsivät. Ja korvallisiaan raapien lähtivät miehet. Eikö pitäisi vielä mennäksesi varoittamaan vieraita? ehätti Marja jos vieläkin minkä tekevät. Ei ne enää, kun kerran tulivat kysymään.