United States or Bhutan ? Vote for the TOP Country of the Week !
Olet emännän näköinen, olet osaavan näköinen, kätesi tekevät, siksi kai sinut Shemeikka ottikin. Heti vanha sinulle avaimet antaa. Sanoi: »Menkää, katsokaa, millaisen on tuonut, tulkaa pian takaisin kertomaan, olisi mieleni hyvä, jos olisi Shemeikka viimein mieleisensä löytänyt.» Sano, haasta... Vaan enhän saa sananvuoroa, nauroi Marja. Mistä minun pitäisi haastaa?
Ei se vielä antanut anteeksi, ei se näyttänyt siltä, kuin olisi antanut. Mutta rangaiskoon vain sillä ... saa minua rangaista millä hyvänsä, kunhan vain sain sen sille sanotuksi ... että tietäisi, millainen olen ... ja nyt tietää. Marja kuuli Juhan liikutuksen. Hänkö pyytää minulta anteeksi?... Mutta jos se kerran saa sen tietää, niinkuin se on, niin se menettää joko itsensä tai minut.
Yht'äkkiä ojensi hän itsensä suoraksi, hornan leimaus välähti hänen silmissään; hän kiiruhti pöydän luokse ja tipautti rouva Bonacieux'in lasiin hätäisesti avatusta sormuksensa kannasta jotakin. Se oli pieni punainen marja, joka heti liukeni. Sitten tarttui hän lasiin vakavalla kädellä. Juokaa, sanoi hän, tämä viini antaa teille voimia; juokaa!
"Niin, niin! ja toiset raukat saavat rehmiä yönsä päivänsä, eikä tahdo kokoontua siksikään, ettei joutuis loppuiäkseen kunnan armoille", paipatteli Annaleena. "Saas nähdä", jatkoi hän, "saas nähdä tokko tuon Perttu-herran arvo antaa myöten tulla veljensä hautajaisiinkaan, arvatenkin sitä kumminkin Marja kutsuu.
Kun hän iltamilla laulaa heläytteli joko kotikankahilla, tahi marja= ja niittytiloissa, taikka paimenessa ollessaan, kajahteliwatpa wuoret ja korwet sadoilla kumauksilla ja liwerryksillä wastaan. Kaikki, jotka sen kuuliwat, heittiwät käwelemisen, jos liikkeellä oliwat, tahi työaseet pois käsistänsä ja rupesiwat hiljaa, hengittämättä kuuntelemaan tuota tuttua ja luihin sekä ytimiin käywää säweltä.
Kun minä en tahdo ... anna minun olla! Kuka ei tahdo mitä? kuului Shemeikka ulko-ovessa seisten sanovan. Täällä on Marja! Anja, anna minun olla. Missä se on? kysyi Shemeikka, tarttuen soihtuun, joka paloi ulos ovesta, jättäen porstuan pimeäksi. Täällä, täällä!
Kerran näki niin selvästi, kuin olisi se siinä ollut: näki ovea avaamassa, työntymässä sisään parta huurussa, sanomassa oven suuhun pysähtyen: »Marja, missä on poika, missä on meidän poika?»
Vetää miekkansa, aikoen sen painaa rintaansa, mutta pistää sen taas tuppeen. Ensin kaiken katkeruuden Sydämmestäni puserran Kurjan maailman kiroiksi. En ole makea marja, En suloinen lemmenlehti Enkä kyyhkyksi kyhätty. Olen marja maan kiroinen, Villikaalin myrkkykukka, Huuhka lintujen seassa, Ihmisten parissa rosvo. En ole imenyt mettä Elämästä Olen myrkkyä imenyt.
Yksi niistä siellä oli pykäläharjainen, olisikohan kotivaara se? Mutta se siinti huikean kaukana soiden, vesien ja korpien takaa. En minä sinne täältä ikinä osaa enkä jaksa. Ja jos jaksaisinkin, mitä minä enää siellä nyt enää? Hän poistui yhä edemmä, toiselle puolelle vaaran, uupui, istahti ja nukahti viimein itkuunsa. Oli aamuyö, kun Marja palasi majalle.
Käski sanoa pitkännukkujalle, että kun nousee, ei saa päästää pois ennenkuin hän tulee ... vaikka iltaan viipyisi. Shemeikka jäi seisomaan, seuraillen Marjaa silmillään, huulilla hymy. Kun Marja oli maidon siivilöinyt, nouti hän pienen tuopin, täytti sen ja pyysi vieraan ottamaan. Shemeikka vain hymyili.