United States or Christmas Island ? Vote for the TOP Country of the Week !
Eip' on maa mehua puutu, voimoa Kalevan pelto, kun lie armo antajista, lupa luonnon tyttäristä. Oi Ukko ylijumala, hattarojen hallitsija, iätä iästä pilvi, nosta lonka luotehesta, vihmo vettä taivahasta, mettä pilvistä pirota orahille nouseville, touoille tohiseville!»
"Nämät ennustukset ovat joutuneet kansamme iloksi ja tueksi ja tätä varten odotamme ja kärsimme. Tämä on, mitä ne kertovat. Kuule." Ja Isaak alkoi: "'Iloitkaat te taivaat, riemuitse sinä maa, pakahtukaat te vuoret ihastukseen; sillä Herra on kansaansa lohduttanut, ja on raadollisiansa armahtanut. Mutta Sion sanoo: Herra hylkäsi minun. Herra unohti minun.
Hän syynkin tiesi ilmoittaa: se hänen, hänen joukkons' oli maa. Mä muistan, kuinka kesken tuttujensa hän tuskin tiesi määrää puheillensa maast' tästä, "parhaimmasta päällä maan", ja kansasta sen, "hänen kansastaan." Hän seisoi silloin hajasäärin, tätä hän mielin käytti tapaa ylpeätä, kosk' kieltää tohtinut ei yksikään, ett suomalainen majuuri on hän.
Kysyin immeltä: ken oi, ken Noin loi sinut kaunihiksi? Katsoi kukkanen kaunoinen. Katsoi kainosti taivaasen... Immyt se peilistä kauneuttaan Keimaillen riensi katsomaan... Ei oikeutt' ole kukalla Valita poimijoita. Eik' ihmisellä oikeutta Oo muuttaa kohtaloita. Tuo oikeus sentään suotu on Kukalle: luoda kukinnon, ja ihmishengelläkin on Tuo kukkimisen oike'us! MAA YLH
Kuinka pehmeätä maa on, osoittaa se seikka että luterilaisen pastorin asunto, joka aikoinaan on ollut kahdenkertainen puurakennus, on painunut niin syvälle maahan, että nyt näkee ainoastaan yläkerroksen. Parissa vuosikymmenessä mennee tämä yläkerroskin samaa tietä. Sittenkuin Tobolsk lakkasi olemasta Siperian pääkaupunki, on se mennyt yhä enemmän ja enemmän alaspäin.
Leveä salama leimahti silloin tällöin ympäri koko taivaan, kiemurrellen mustien metsikköjen päällitse ja viilsi kuin hirveä turkkilainen kourusapeli taivaan ja veden erillensä. Mutta muutoin oli ilma tyyntynyt, ei ainoatakaan tuulahdusta liikkunut raskaassa ilmassa. Haudan hiljaisuus painoi koko luontoa, maa oli märkä ja liukas sateesta ja virkistynyt ruoho tuoksusi tuoreemmin.
Oli kuin jos maa olisi haljennut ja taivas vavissut, kuin jos ukkonen olisi jyrissyt ja salamat sähisseet, kohinaa ja vinguntaa, rummutusta ja huilutusta, kuin jos viimeinen päivä olisi ollut tulossa ja maailmannäytelmän viimeistä näytäntöä olisi aljettu.
Itse Isä ylistetty osti onnen werellä, Suomen maassa synnytetty käytti miehen kädellä. Koko maa on mainitsewa suuren suurta nimeä, jok' on joukot hallitsewa pitkin maamme piiriä. Eläkön nyt Aleksander, Woiton, Rauhan Ruhtinas! Elä, elä Aleksander, woimallisin Waldias!»
Koko Suomenmaan yhdistyxen kautta Venäjän valtakunnan kanssa tulevat toivon jälkeen nämät hirmuisuudet tästäedes meidän pääldämme poistetuixi. Se isäimme verellä punattu maa, joka tähän asti on sodan jaloissa verikangaana ollut, kukoistaa kuitengin viimmein jälkeentulevildamme ilolla viljeldäväxi.
Minun tai oikeammin isotädin kamarineitsyet sillä he ovat enemmän hänen kuin minun palveluksessani sanovat minulle heti, kun koetan johtaa puhetta niihin henkilöihin ja asioihin, jotka ovat minulle rakkaimmat: Neiti, muistakaa että olette ranskatar ja että teidän pitää unohtaa tuo villien maa. Ah, pikemmin voisin unohtaa oman itseni kuin sen maan, jossa olen syntynyt ja jossa te elätte!