United States or Bahrain ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ennusmerkki, oivallinen ennusmerkki!" "Taivas ja maa yhtyvät luomaan onneani. Surullinen nuoruuteni, jota olen niin usein kironnut, minä tervehdin sinua sinä olit kunniakas valmistus; ja kun minä, joka en taipunut ympäröivään elämään, pidin itseäni typeränä, minä nyt huomaan, että olin mitä omituisin olento. Taivaitten kautta, minä olen iloinen; ensikerran elämässäni olen iloinen.
Pane nyt turve tunkemahan, maa väkevä vääntämähän! Eip' on maa väkeä puutu sinä ilmoisna ikänä, kun lie armo antajista, lupa luonnon tyttäristä. "Nouse, maa, makoamasta, Luojan nurmi, nukkumasta! Pane korret korttumahan sekä varret varttumahan! Tuhansin neniä nosta, saoin haaroja hajota kynnöstäni, kylvöstäni, varsin vaivani näöstä!
Suomussalmi surunsalmi, Autioiden soiden maa, Sua kuiten korven poika Kaihoissaankin rakastaa. Kipsutellen, Kapsutellen Hiihti herra kinosten; Sipsutellen Hipsutellen Hiipi impi kukkaisten. Kumpuralla Kuusen alla Kohtasi ne toisiaan, Kättä löivät, Kyynelöivät, Jälleen yhteen tultuaan. Päivä loisti; Metsä toisti Kuiskeet luonnon haltiain: Virrat aukes, Lammet laukes Suihkannasta suudelmain.
Ja minä, laulut lehtoin toisten taitain, tuon tunnen niinkuin oma kutsuis maa, soi helke hillebardein, rautapaitain, ritarit rientää, liput leimuaa, ne yli ryntää elon, kuolon aitain, ne pois kuin rautamyrsky ratsastaa, ne nousee, mennen merta, maata pitkin, Tavastit, Kurjet, Hornit, Flemingitkin. Ah, Catharina! Enää en ma kestä, lupauksen rikon, jonka Sulle tein. Mua ällös epää, enää ällös estä!
Hän, joka koko kirotusta sielustaan vihasi sekä Jumalaa että ihmisiä, jonka koko elämä oli vaan pahantekoa ja joka ilonsa löysi siinä että näki ihmisten kiusaantuvan. Hetken perästä maa hänen allansa halkeaisi ja pitkät, terävät kynnet tulisi esiin. Bård kiidätti ulos ja myrskyn läpi kuin pelästynyt lintu.
ENOBARBUS. Mut minä seuraan Antonion siipirikkoist' onnea, Vaikk' äly siinä vastahankaa vetää. Yhdeksäs kohtaus. Aleksandria. Huone hovilinnassa. ANTONIUS. Haa! Maa mua pyytää, ett'en siihen astu: Mua häpee kantaa. Tulkaa, ystävät; Maailmaan olen yöpynyt ja tietä En enää kotiin löydä. Laiva mulla On kultaa täynnä; viekää, jakakaa se; Pakohon menkää, turviin Caesarin. SEURALAISET. Pakohon? Emme.
Isän miekka ankara vyöllä on, ja olalla harppu huiskii. »Vaikk' kaikki sun pettäis, laulun maa», huus uhmaten urho oiva, »tää miekka sun oikeuttas puolustaa, tää harppu on riemukses soiva!» Ja laulaja kaatui, mut lannistaa ei ylvästä henkeä voida. Hän harppunsa särki, ei enää saa sen haastavat kielet soida: »Sua koskaan vieras ei sorrakaan, sa lemmen ja miehuuden kaiku!
Silloin se paatero paukahtaa, Tuskien vaahtohon vaipuvi maa, Kuolema kutsua kansat saa Tuonelan immen häihin. Jyrise Tuonelan tumma paasi, Järise vaivojen vaara! Jauha kaunoja katkeroita, Surujen, tautien talkkunoita, Keitä ailutten atrioita Valtojen valiopöytään! KUVERN
Meidän omat sielumme ovat niin rajattomat, että me, kuta enemmän niitä tutkimme, tulemme löytämään maailmoja maailmojen vieressä ilman loppua; ja maailmojen joukossa on Haltiattarien maa." Hän lisäsi itsekseen: "Enkö nyt ole Haltiattarien maassa?" "Hiljaa!" kuiskasi Lily. "
Toukokuun päivä Italian loistavan, ihastuttavan taivaan alla on niin tenhoavainen, että me pohjolan lapset emme sitä voi käsittää, tuskinpa joskus saatamme aavistaa unelmissamme. Maa rehoittaa ja heloittaa moninaisessa kirjokaunistuksessa, päivänsilmä sitä ihanneltavaa katselee täynnänsä kiihkoista, raukaisevaa halua, ja koko ilma on palsamituoksua.