United States or Switzerland ? Vote for the TOP Country of the Week !
Likisti neito kättäni: Vavahti silloin rintani; Sivelsi sormin poskeain: Kuohahti veri rinnassain; Syleillen vaipui kaulalleni: Jo luulin jättäväni maan; Huulensa liitti huulilleni: En tiennyt mitä luulinkaan. Sin' et usko tarua, Ett' ois ruusupensasta Luotu puiden kuninkaaksi; Vaan kyll' uskot, poika, sen, Ett' on luotu neitonen Sydämesi valtiaaksi.
VIIVI. Rouvineen! Kirjoititteko rouvineen? KEKKONEN. Niinhän minä VIIVI. Se oli jokseenkin sopimatonta pilaa, se minun täytyy sanoa. Mitä minulla teidän nimellänne on tekemistä. Omanihan vaan KEKKONEN. Voi peeveli! Mutta kun luulin VIIVI. No, mikä on tehty, se on tehty. Itsellänne teillä siitä voi olla suurimmat hankaluudet. KEKKONEN. Miksikä ajaksi kahvia.
"Minä luulin teidän olevan sangen väsyneenä eli voivanne pahoin, eli ehkä vielä molempiakin", sanoi Hermina lempeästi nostaen silmänsä häneen, "ja luulenpa vieläkin niin. Oletteko kipeä?" "Pieni pahoinvointi joka pian minun jättää." "Ja mikä siihen on syynä, mikä teitä vaivaa?" uteli majuritar. "Hevoseni pudotti minut!" vastasi hän lyhyesti. "Noo, ja ?"
"Minä myönnän, olematta sanottavasti turhamainen, että tällä kertaa luulin todella tehneeni valloituksen, ainakin toivoin tehneeni. "Ja epäilykseni haihtuivat kokonaan, kun tullessani kahdeksannella tunnilla kotiin, taas näin kauniin tuntemattomani, tällä kertaa ilman seuraa, rientävän ohitseni kantotuoliinsa.
Oli kerran sunnuntai-aamu. Mutta jos oikein muistan, oli se samalla Tapanin päivä. Minun ajanlaskuni mukaan olisi näet edellisenä päivänä ollut lauvantai, vaan että se päivä, jota minä lauvantaiksi luulin, oli joulu, sen huomasin äitini sanoista. Kun minä näet aikaseen aamulla otin äitini pienen puukon ja rupesin tikkuja vuolemaan, niin äitini otti puukon sekä tikun pois kädestäni ja sanoi:
Joka kerta kun kuulin keveän käyntinne ja rakkaan sulo äänenne, ajattelin minä: hän tulee, tulee luoksesi; mutta aina vaan petyin. Minä luulin: minä en teitä koskaan kiittäisi siitä, että te olette kuin hyvä enkelini vartioinut minua, kun tässä makasin auttamattomana kuin lapsi.
Minä luulin sinun koskeen juosseen ja ravasin rantoja pitkin, kunnes olin nääntyä. Sitä vaille, etten ruvennut haraamaan, ajattelin: kantänka, ei maks' vaivaa. No, istuhan sitten ja ota ryyppy kylmästä tultua. Tuo lasi, Otto! Ei ole talossa useampia kuin se yksi. Anna sitten kuppi. En minä välitä, sanoi Antero. Annettu, mikä tarjottu, sanoi Jaakko setä.
Sisar katseli ja kuunteli kuin puusta pudonnut: »Etkä sinä ole tuosta minulle mitään puhunut!» »Koskas ihminen kaikkea puhuu, mutta sinun minä luulin hoksanneen. Niin, silloin minä jumal'aut...» »
Ja nyt se herja luultavasti makeasti nauraa kolttoselleen jonkun pehkon kupeessa, kun sai minut niin säikäytetyksi, jotta kuolevani luulin, mutta tulehan kotiin, kyllä minä sinua siitä nauratan, vekkuli!" "Ole tuossa äystäämättä," kielsi Tiina nauraen, "hyväpä tuo oli, että päästiin kerrankin selville millä kannalla asiasi Laurin kanssa on.
Ja minä kun luulin niin hyvin varjelevani sinua saastaisuudesta ja synnistä sinä lapseni". Liv kallisti päätänsä, kyyneleet nousivat hänen silmiinsä. "En minä sitä tarkoittanut", sanoi hän lempeästi ja katseli isäänsä, "minä en menestyisi missä sinua ei olisi, enkä ikinä olisi onnellinen missä sinä et olisi onnellinen". Gunnar oli pukenut nutun päällensä jälleen ja istunut pöydän ääreen.