United States or Croatia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Niin, kieli lukkoon tytöt! Kuka sitä ennen sen asian virkkaa, sille piukkua paukkua niskaan, lisäsi Timo Terhakka. Otettiin sitten takit käsivarrelle ja työaseet olalle ja lähdettiin kotiin. Ruokaeväitä oli jäänyt enemmän kuin puolet tähteeksi, mutta kaljatynnyrit ja maitoleilit oli janoinen väki helteisenä päivänä tarkoin tyhjentänyt.
"Tahtoisin mielelläni puhua vähäisen sinun kanssasi", sanoi hän, ja oli pyyhkivinänsä kyyneleitä silmistään. "Toinen kerta, poikaseni, nyt minulla ei ole aikaa", ja lukkari laski jo kätensä oven lukkoon. "Olisi ollut Bergit Björnstad'ista", aloitti Per ja katsahti ylös. Lukkari päästi avaimen irti kädestään, seisoi hetken aikaa, kääntyi sitten ja katseli kelloansa.
Vihaisesti hyökkäsi se päälleni ja irroitti portin kädestäni; ponnistaen kaikki voimani tartuin siihen uudestaan ja työnsin sen lukkoon, sillä ankarien taloussääntöjen mukaan ei sitä koskaan saanut jättää auki. Ja nyt eteenpäin! Minä tuppuroin hengästyneenä muutamia askeleita ja minusta tuntui, kuin olisi minut heitetty keskelle aaltoilevaa vettä.
Oli nähtävästi kysymys tuosta alinomaa jyrähtelevästä ulko-ovesta. Mutta portinvahtia ei kuitenkaan kuulunut, ei näkynyt; sillä hän näkyi yhtä vähän pitävän lukua ovestaan kuin ihmisestä, jota tämä ovi häiritsi, ja joka turhaan koetteli avainta, saamatta sitä lukkoon soveltumaan.
Kun tämä ajatus oli kokonaan valloittanut hänen mielensä, nousi hän hiljalleen ja tallusti tohveleissaan oven luo. Samalla silmänräpäyksellä, kuin Scrooge'n käsi tarttui lukkoon, huusi outo ääni häntä nimeltä ja käski hänen astua sisään. Hän totteli. Se oli hänen oma huoneensa. Siitä ei ollut vähintäkään epäilemistä. Mutta siinä oli tapahtunut kummallinen muutos.
Katri juoksi tuvan päässä olevaan suojaansa, otti avaimen suulta ja veti oven lukkoon. Turhaan houkutteli ja rukoili Yrjö oven takana, Katri ei hiiskunut enää sanaakaan eikä liioin tullut näkyviin. Koiviston tuvassa kerrottiin seuraavana päivänä merkillisiä kuulumisia. Niilo oli kadonnut tietymättömiin.
»En minä, en minä, en, en, en...» huusi Mari. Mutta hän oli jo sisässä ja ovi työnnettiin lukkoon. Kauheasti hän seinään löi ja huusi. Huusi taas tuolla samalla oudolla äänellä, joka ei ollut ihmisen valitusta eikä eläimen ulvontaa, mutta molempaa yhdessä. »
Missä hän asuu? Nora. Mutta kirje, kirje ! Mitäs tahdot? Helmer. No, no, älähän toki niin säikähdy. Emmehän tulekaan sisään; olethan pannut oven lukkoon; koetatko pukuas? Nora. Niin, niin, minä koetan. Minä tulen niin sieväksi, Torvald. Nora. Niin; mutta eihän se auta. Me olemme hukassa. Onhan kirje tuossa laatikossa. Rouva Linde. Ja avain on miehelläsi? Nora. Niin on, aina. Rouva Linde.
Hyvä alku ainakin! Menee kamariinsa. XIX:s KOHTAUS. Emma, Aili, Ahrén. Aili ja Ahrén tulevat. Miksi tämän oven lukkoon panit? En minä sitä kiinni pannutkaan. Herra luutnantti sen taisi panna. Vai niin. Kenen kanssa sinä puhuit täällä. Herra luutnanttihan se Rauhallisesti. Vai niin, vai niin. Minä jo ajattelin. Emma ottaa tarjottimen, menee. AHR
Ensin tuli näkyviin kookas mies, kasvot mustan naamion peitossa. Hän oli johtaja itse. Miekka kädessä hän riensi väkensä etunenässä: koko hänen ulkonainen olemuksensa hattusulkien liikkeistä kannusten kilinään asti ilmaisi hurjaa päättäväisyyttä. Sivuilleen vilkaisematta hän törmäsi suoraa päätä eteisen läpi drabanttikammion ovea kohden. Hän tarttui lukkoon. Ovi oli sisäpuolelta teljetty.