United States or Palau ? Vote for the TOP Country of the Week !
Lähetin ajurin edeltä vuokraamaan huonetta ja käskin hänen vuokrata kaikkein kalliimman ja paraimman huoneen; ja mentyäni sisään panin oven lukkoon että saisin olla rauhassa. Minua hävettää kertominen mihin toimiin tuon jälkeen rupesin.
"Ei, ei, sitä ei kannata ajatellakaan", sanoi hän nauraen ja huokasi samalla, "mieheni ei sallisi minun laulavan edes seurassakaan, saati sitten..." Hän vaikeni äkkiä ja veri syöksähti hänen kasvoilleen. Hän oli kuulevinaan äänen, joka syntyi, kun Eugen pisti avaimen etehisen lukkoon ja avasi oven. Aivan oikein, nyt hän sulki oven, ja...
On ikäänkuin ei Aho tähän aikaan vielä saisi kyllin ilmaa siipiensä alle. Hän ikäänkuin tunnustelee puoleen ja toiseen, mistä löytyisi se uusi ura hänelle, joka jälleen avaisi elämän ja hänen oman olentonsa lukkoon menneet ovet hänelle. Mutta onhan hän jo löytänyt sen oikeastaan: Lastuja on se uusi taidemuoto, joka nyt vastaa hänen sisintä olemustaan.
"Sinä et ole isäntäni enemmän, kuin kissa", vastasi Marit ja nauroi hänelle vasten silmiä. "Paitsi sitä ei sinun tarvitsekaan ajaa ketään, sillä minä menen huomenna ajamattakin, jotta saat puita hakata ja lika-vettä kantaa itse". Mies seisoi kuin kivettyneenä. "Mihinkä menet?" kysyi hän varsin hämillänsä. "Sen saat tietää aikanansa", vastasi Marit, vei ulos pytyn ja heitti oven lukkoon jälkeensä.
Yrjön silmät hehkuivat, hän hengitti kuumeentapaisesti ja äänensä oli lähes tukahtua rajuista himoista. Mene pois, kelvotoin lausui Katri mene ja vie huivisi ja kaikki, en tuon koomin kärsi sinua silmieni edessä. Katri juoksi tuvan päässä olevaan suojaansa, otti avaimen suulta ja veti oven lukkoon.
Hän lähti heti paikalla Kirrilään ja tuli sinne juuri kun Martti oli paksuimmassa epätoivossaan. Kolkki otti avaimen pois oven suulta, väänsi oven lukkoon ja astui saliin, jossa hän tapasi Martin. "Mitenkä nyt asiat ovat?" kysyi Kolkki heti huoneesen tultua. "Huonosti, Kolkki kulta, hyvin huonosti", sanoi Martti surullisesti.
Toiselle miehelle sanoi Ville, kun käsiraudat tupsahtivat lukkoon: »Kauniisti kävi kuin kaavilaisten tanssi.» Villellä oli aina tapanaan ilahduttaa vankejaan tuontapaisilla kehoitussanoilla. Koko tämä tapahtuma oli vienyt lyhyemmän ajan, kuin olen tarvinnut sen kertomiseen. Ville otti nyt haltuunsa miesten puukot ja patruunat sekä toisen laukusta pienen käsikirveen; muita aseita miehillä ei ollut.
Minkäs taitaisi, jos pantaisiin? Ei taitaisi olla sidettä, joka sen kalvosissa kestäisi. Mutta lipettiinhän lähti, kun kuuli papin tulevan. Ja kirkkoon ei uskalla tulla. Ei ole vielä aika tullakaan. Jos tahtoisi, ei tarvitsisi se mies avaimia odottaa. Ettäkö ilman aukaisisi? Saattaisi se senkin tehdä, jos tahtoisi, ja on saattanut tehdäkin. Ettäkö korpin valkoisen höyhenen lukkoon pistäisi...
»Sinnehän minä annan ne revittäville», sanoi isäntä, löi »kirjansa» kiinni, painoi lakin paremmin kallelleen päähänsä, puhaltaa tuhahutti nokkaansa, niin kuin tapansa oli, nousi ylös ja meni kaappinsa luo, otti avaimet, aukaisi kaappinsa ja paiskasi, että moksahti, »aviisunsa» sinne, pani kaappinsa lukkoon, otti avaimen pois suulta ja niin oli päätös tehty.
Hänen silmänsä seurasi kotvasen Saturnusta, joka punertavalla, onnettomuutta ennustavalla valolla loisti taivaanrannalla Härän tähdikössä, kunnes se säkenöivän Aldebaranin vierellä häipyi metsän taakse lännessä. Hän työnsi jälleen luukun ikkunan eteen ja palasi, lyhtyyn tulta panematta, makuukammioonsa, väännettyänsä tottuneella kädellä ensin tornin rautaoven lukkoon. Eräs iltaseura.