United States or Russia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Luuletteko te, että tähti Sirius loistaa kirkkaammalla valolla, jos muut tähdet sammuisit? Se on pilttien usko. Niin kavahtakaat orjien tapaa ja pilttien uskoa, kun te annatte yli-ihmisen teissänne kasvaa! Ken tietää, jos hän, joka hänensä suurimmaksi luulee, on suurin?
On tyyntä kaikki, rauhan päivä loistaa valjulta laelta sinitaivasten miks sitten tuulispäänä tunne riehuis, kai syyt' on kerran kuolla myöskin sen? Niin ootkin tyyni taas, sä sydän raukka, ett' oikein pelkään saavas talven jään; tyhjyyden syvää rauhaako se lienee tai liekö tyyntä eellä myrskysään? NIIN HERKK
Mut kauniimpi koittoa päivän Ja lempeempi auringon laskuu Hän hymyten luokseni käy, Mä syliini kierron immen, Kosk' mennyt on yö, Kosk' kimmeltää kesänen aamu Ja linnut ne laulelee. Mun sydämmein autuudest' sykkyy Ja taivaana otsani loistaa, Kosk' seison täss' impeni kanss', Täss' vuorella sammaleisell', Kosk' mennyt on yö, Kosk' kimmeltää kesänen aamu Ja linnut ne laulelee.
Silloin armon, iki-armon päivä Paistaa kirkkahasti Siionissa, Silloin loistaa vuori Juudan maassa Sekä Galilean kunnahilla Tuhannet ja sadat ihmislaumat Paimenensa, Juudan lohduttajan, Vapahtajan käypi kantapäillä. Halukkaana hameen hulpioihin Kosketellen vaiennella vaivat.
Vanhus tuon, Priamos, koht' ensimmäisenä keksi, kuink' yli kentän kiiti hän välkkyen niinkuni tähti, syksyin syttyvä tuo, joka yön pimeäss' yli muitten loistaa tähtösien luvutonten säihkyvin tuikkein, kielell' ihmisien nimiänsä Orionin koira; kirkkain tähti se on, toki turmion enne, se tuottaa koitojen kuolollisten näät kivuks ilkeät kuumeet: sankarin vainoavan noin ryntäät vaskea välkkyi.
Mutta meidän tulee aina kavahtaa itsiämme huonoista maineista mailman korvissa, liionkin kihlatun miehen, niinkuin sinä, miehen korkeasta ja ikivanhasta suvusta, niinkuin sinä. Niin, seiso siinä nyt hetki ja tuijottele ja tule sitten ilosena seuraamme. Yksi toki mun edessäni kirkkaana loistaa: kauniin Marcian kuva. Hän mun joko nostaa taivasten iloon tahi syöksee alas erinnyein pimeään luolaan.
Murheissaan ja tuskissaan se Syyllisyyttään valittaa, Reimuj' aatteleepi, joista Synti hänet vieroittaa, Menneen onnen muistot kurjuus, Nykyinen vaan suurentaa. Kenpä selvitellä taitaa Riemut rauhan-kaupungin, Jossa temppelit ja linnat, Loistaa helmin hohtavin, Huoneet välkkyy, asunnoista Kulta kiiltää kirkkahin.
Hän näyttää ajattelevan erinomaisen tärkeitä asioita, ja näyttää kuin olisivat hänen mietteensä pitkien matkojen päässä. Nyt hän taas kohottaa päätään ja hänen vanhoilla, ryppyisillä kasvoillaan loistaa ilo ja onnellisuus. »Ei, Suhr», sanoo hän, »sitä minä en usko. Kyllä Dorotea kasvattaa lapset hyvin.
Voi! sairas järki, kuin voimiaan Taas turhaan se ponnistaapi; Se lukee luonnolle lakiaan, Silt' ilmatkin sääntönsä saapi, Maan radan se tahtoisi muutaltaa, Ja tähdiltä himmentää loiston, Vaan tähdet loistaa, maa vaeltaa, Ja tappio hintan' on taiston.
Totta tosiaankin sydäntä hiukan ellostelee tässä pimeydessä, vetää väkisten valoa kohti: tietäähän silloin edes väistää, kun lyönti suunnataan. Mitä Toivolassa tehdään? Valoa loistaa ikkunoista, ihmisiä näkyy siellä kuhisevan. Nepä eivät pelkää valoa. Harjoittanevat kai valkeuden töitä? Täyteen on iso tupa ahdattuna, enimmäkseen vanhempia ihmisiä, mutta osalta nuoriakin.