United States or Guadeloupe ? Vote for the TOP Country of the Week !
Luulin Matin menevän närehikköön ja näyttävän minulle jonkunlaisen aarnihaudan; mutta ei Matti sinne mennyt, katseli vaan sinne ja sanoi toistamiseen: tuoll' on Pohjalammin pankki. Onko siellä sitten aarnihauta, kysyin. Saat nähdä, oli vastaus. Me menimme vähän syrjään, noin parikymmentä kyynärää kuusesta ja istuimme erään toisen, vähän vähemmän kuusen alle.
"Minä pidän teistä, teissä on mielenlujuutta ja uljas sydän sykkii pienokais-ruumiissanne... Tarvitseehan siihenkin rohkeutta, että voi katsoa Erkki setää silmiin ja pyytää häneltä jotakin." "Eikö teillä siis ole isää, ei edes mummoakaan?" kysyin minä hiipien häntä likemmäksi ja ujosti katsellen hänen ihaniin kasvoihinsa, joissa vielä näkyi äskeisen liikutuksen jälkiä.
"Nimi ei ole niin tärkeä", vastasi vanha mies; "vaan jos te tahdotte, niin voitte sanoa minun nimeni. Paketin toi kansalainen Dubois"; ja sitten meni ulos. Hänen, nimensä yhteydessä hänen vanhan ulkomuotonsa kanssa, herätti heti minun huomiotani. "Asuuko tuo mies Chalons'issa?" kysyin minä. "Ei", sanoi kauppapalvelija.
Toimitin eukolleni, että hän antaisi ukolle ruokaa. Nöyrästi meni hän syömään ja söikin kelpo lailla. "Milloin olette viimeksi saanut ruokaa?" kysyin ukolta, kun hän oli syömästä päässyt. "Eilen iltapäivällä", sanoi hän. "Hyvänen aika, ja nyt oli jo sivu puolenpäivän!" sanoin kauhistuksissani.
"Onko heillä sitte jotakin sanottavaa noilla neljällä kielellä, jota kannattaisi kuunnella?" "Tottakaiketi, ihmeen kauniita kertomuksia. Alice van Arsdel on kunnianhimoinen kuni pikku pejuoni, mutta kuitenkin hyvä ja lämpö-sydäminen tyttö ja sukkela; se on totta". "Entäs hän?" kysyin minä ja kääntelin nimi-korttia hyppysissäni. "Evako?
Minä näin myöskin, että eräs hyvin ilkeän näköinen mies kantoi teitä, ystäväni, portaita ylös ja häntä oli auttamassa vielä ilkeämmän näköinen tyttö, joka piti teidän jaloistanne kiinni. Kun mies minun näki, jätti hän teidät portaille ja tuli minulle vastaan. "Mitä te tuon herran kanssa teette?" kysyin minä.
Syvästi tunnen minä, mitä alhaisessa tilassa olen uskaltanut, kun teiltä kysyin maita ja kansoja. Antakaa minulle anteeksi, antakaa anteeksi Ruotsalais sotilaan puolisolle, joka luultun upsierin kanssa puhuessaan ei tietänyt, kunnioittaa Teissä keisaria."
Minä katsoin silmällä kuin helmellä, kun se niitä ammensi, ja kysyin, että lampailleko te niitä viette, mutta olento ei virkkanut mitään, naamansa näyttämättä meni ulos, aukaisi ovenkin kuin oikea ihminen. Ja silloin luulinkin äidiksi.
"Mitenkä olet sitten hänen kanssaan tuttavaksi tullut?" kysyin. "Hän on pienen talon tyttö. Eräänä kertana menin jollekin asialle hänen kotiinsa. Kuinka hämmästyinkään kun hänet ensikerran näin! Suu auki katsoa töllötin minä häntä, hänen kuitenkaan siitä mitään tietämättä. Mikä sulous, mikä jalous ilmeni hänen olennossaan!
"Minä olen varma", lausui Uriah, joka oli nyt seuraavan vaiti-olon aikana väännellyt ruumistansa, niinkuin meri-ankerias, "että tämä aine on kovin vastenmielinen jokaiselle. Mutta koska olemme menneet näin pitkälle, täytyy minun nöyrästi mainita, että Copperfield myöskin on huomannut sen". Minä käännyin hänen puoleensa ja kysyin häneltä, kuinka hän rohkeni vedota minuun!