United States or Brunei ? Vote for the TOP Country of the Week !
Hän kysyi kumartelevalta isännältä, oliko sen näköistä herraa, jonka ulkomuodosta hän tuota pikaa teki selkoa, vieraiden joukossa. Klaus tunsi kerronnasta miehen ja sanoi puheena olevan vierailevan hänen talossaan.
"Oh, siihen totumme pian", sanoi ylioppilas hyvin pilkallisesti, muistaessaan pastorin sanoja kerran tätä ennen. "Teistä oli varmaankin hauska saada taas tyttärenne kotiin?" lisäsi hän. "Oo, kyllähän se oli", vastasi pastori hajamielisenä, mutta hänen kasvoistaan näki, ett'ei sydän suostunut vastaukseen. "Alkoiko hänellä olla ikävä kotiin?" kysyi Erkki.
«Onko tuo minulle aiottu»? kysyi laamanni matalalla liikutetulla äänellä. «On!» kuului vastaus samaan tapaan. Laamanni otti kirjoitetun paperin ja kätki sen povellensa. Hän muuttui hiljaiseksi ja kalpeaksi ja alkoi tarkasti tutkia itseänsä. Seura teki lähtöä.
»No entä te?» kysyi Liisa Viion leskeltä. »En minä tule», sanoi Viion leski terävästi ja yritti sanomaan, ettei Elsankaan ole pakko mennä. »Minä muistelen, että teillä oli komea puku, kun olitte Elsan rippikirkossa. Jos se ei ollut omanne, niin kyllä minä hankin teille?» »Omani se oli.» »No rakas Viioska», alkoi Liisa, ja ihmetellen kuunteli Viion leski, kun Liisa nöyrästi pyyteli.
Minkä tähden kulet sinä kerjuulla? kysyi hän jotenkin tuimalla äänellä.
Pikimmältä waihdettua eräitä sanoja äsken päättyneestä tappelusta, Ernestin ajatukset kääntyiwät jälleen tuohon kummalliseen olentoon, jossa hän oli luullut näkewänsä rakastetun Luisansa. "Tunnettenko tuon neiden?" kysyi hän, osottaen toiselle puolelle salia. "Se on sellaista", wastasi puhuteltu herra, "että minä hänen tunnen, enkä tunne.
Hän toivotti minua hyvin vieraanvaraisella tavalla tervetulleeksi pöytäänsä, jossa pulskea vanha leski-rouva, hänen sisarensa, piti emännyyttä. "Mitä kaikki nämät puheet T:ri Lutherista ja hänen theseistänsä ovat?" hän kysyi; "lienee vaan, arvatakseni, joku vähäinen riita munkkien välillä!
Hän vastasi purevasti eräälle aatelisherralle, joka kysyi, miksei hän ole vaihtanut rumaa nimeään kauniimpaan: »Minun nimeni on yhtä vanhaa aatelia kuin herrankin». »Aatelia?» »Niin, Suomen kansan vanhinta aatelia, ei sitä saksalaista »von»-aatelia, joka on saanut aateluutensa palkkioksi veritöistään vierailla mailla, vaan sitä ikivanhaa suomalaista »-nen»-aatelia, joka on rauhallisella työllä perannut Suomen siksi, mikä se on.» »Mutta se kuuluu niin rumalta.» »Se on ainakin yhtä kaunis kuin Sianpää tai Härkäpää.
Hän alkoi sitä selailla kiihkeästi, kuumat veret kasvoillaan. »Mitä sinulla siellä oikein on?» kysyi emäntä, kohoten istualleen. »Odota vähän», puheli Keskitalo. »Minä luulen että minulla nyt on jotain.» Ja hän taasen selaili. Piti sormia toisten lehtien väleissä, toisista etsi, tuijotti eteensä, raapi korvallistaan, ja yhä selaili. Näin teki pitkän aikaa, emännän uteliaana odottaessa.
«Mitä muuta kuuluu?« kysyi Klaus, kun vihdoin hänkin sai puheenvuoron. «Hirmuisuutta! Kauhistavia! On huomattu, että vähintäinkin viisi henkeä on palanut«. «Herra Jumala! Elävinä!« huusi kauhistuen Maaria. «Mutta«, lisäsi hän surullisesti, «niin olisi meidänkin käynyt, ellet sinä, Johannes, olisi tullut«.