United States or Slovakia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Tähän inhaan Mun jätät maailmaan, jok' ilman sua Ei paremp' ole pahnaa. Oi, Antonius! Oi, kuihtunut on sodan voittoseppel, Sen lippupuu nyt kaatui! Miehen verrall' On poika nyt ja tyttö; kaikk' on yhtä; Kuun alla kaikkinäkevän ei enää Mitäkään merkillistä. CHARMIANA. Malttukaatte! IRAS. Oo, hänkin kuollut, valtiaamme! CHARMIANA. Rouva! IRAS. Kuningatar! CHARMIANA. Oi, jalo, jalo rouva!
Topias katseli saapasvarteen, jossa kirjaimenkäiväröitä kajasti. "Minä lähden tulevan kuun ensimmäisenä päivänä Helsinkiin ja..." "Tulet seuraavana huomisena kotiin kauniisti", ei Tapani malttanut olla keskeyttämättä. "Ethän toki säkkiin mene maantavaraksi." "Ei Tapani; en tule kotiin, sillä minä ... minä jään sinne ... kauppamieheksi!"
Ensin rynnätään Padolin kylään, jossa Clam-Gallas on pysytellyt, ja valloitetaan se yöllä kuun- ja tulenvalolla. Sitte voitetaan Gitschim. Kirottu sytyteneulakivääri kaataa meikäläisiä rivittäin. Molemmat viholliset armeijakunnat, joita perintöruhtinas ja ruhtinas Fredrik Karl johtavat, ovat yhdistyneet ja marssivat nyt Münchengrätziä kohti.
Syötyä kiitetään isäntää, emäntää näin: Kyl' on meijän taatalla Kyl' on huolta huolitellut Kyl' on murrellut murotta. Noustu on aamulla varrain, Ennen muitten nousemaa Ennen kuun kumettamista. Viepi verkkoja veteen Tuotu on lohta Laukaasta Vimpaan meren selältä Lohet suuret hammasluista Kaik' oli taatan lauvan päällä, Vielä on orrella ravattu.
Kuun valoon vaihtui verkkaan päivän valo ja katsoin korkeudestaan hankiin alas taas tähdet vahtivuoroillensa palas. Kuun liepehillä Venus kaihomiellä se vaelteli taivaan valtatiellä. Mut ylpeänä, muiden seuraa kaihtain, tuoll' Aldebaran, valoansa vaihtain, se piti iloansa yksikseen. Sen oli Hannu tehnyt tähdekseen. Kun metsä harveni, jo Hannu näki: tuoss' oli joen uoma, Poutunmäki.
Kerran illalla, lokakuun alussa v. 1773, istuin yksinäni kotona, kuunnellen syksyisen tuulen ulvomista ja katsellen pilviä, jotka kiitelivät kuun alatse. Tultiin kutsumaan minua linnanpäällikön luokse. Minä läksin paikalla. Siellä olivat Shvabrin, Ivan Ignatjitsh ja kasakkain ala-upseeri. Huoneessa ei ollut Vasilisa Jegorovnaa eikä Maria Ivanovnaakaan.
Margareta, joka säälimättä ruoski valkoisia olkapäitänsä. »Margareta», oli munkkien tapa tyytyväisesti sanoa, »kuului aikoinansa meidän luostarijärjestöömme, mutta hän oli suurimpia syntisiämme.» Katto oli puusta, pienten ristikkoparrujen tuella kokoonpantu ja sitten maalattu; yli korkeankuoron kaartui pylväiden kannattama taivaskatos; kuorissa nähtiin seinässä kiinni olevat kuorituolit, ja keskellä näiden muodostamaa ympyrää kuun säteen valaisema messukirja kateederinensa.
Ja sitten hän ei enää ollenkaan voinut keksiä mitään sanoja ajatuksensa ilmaisemiseksi. Kuun eteen tuli samassa pieni pilvi ja muutti näkötunnelman. Yhtäkkiä Henrik ikäänkuin kadotti itseltäänkin oman lohduttavan ajatuksensa.
Mut sen lapset varkain käyvät yön kisaan kiehtovaan, kun ulapat hämärtäyvät, unen yöllisen hekkumaan. Yön laineet, ulapan lapset, kisan kilvalla karkeloi, kuun helmissä hohtaa hapset ja salainen soitto soi. Ne unten leikkihin, juhlaan veren voiman vuodattaa, yön unihin elonsa tuhlaa ja mereen raukeaa.
Ilma oli keväinen, virkistävän vilpas näin illoin, herättäen vähä kerrassaan toiveita ja unelmia saapuvasta keväästä. Meren puolella, alhaalla, pienillä saarilla vanhanaikuiset linnoitukset graniittiseinämineen näyttivät niin kolkon synkeiltä kuun kuolleessa valaistuksessa. Etempänä päälinnoituksesta tuikki tulia tehden sen eloisammaksi silmälle ja ajatukselle.