United States or Curaçao ? Vote for the TOP Country of the Week !
Sillä lieto Lemminkäinen, itse kaunis Kaukomieli, jopa hääti naisen naurun, piätteli piian pilkan. Ei ollut sitä tytärtä, piikoa pyhintäkänä, kuta hän ei kosketellut, jonk' ei vieressä venynyt. Yksi on impi kaikkinensa Saaren suuressa su'ussa, jok' ei suostu sulhasihin, mielly miehi'in hyvihin: se oli Kyllikki korea, Saaren kukka kaunokainen.
Mutta hiljaksensa alkoi hän toki asiaa kehittää: ensin korjasi hän housujensa lahkeessa olevan pihdin ja puheli: "Jos ei olisi noita pihtejä lahkeessa, niin tuskin voisi pyörällä ajaakaan." En vastannut. Minulle oli sama mitä hän puhui. Vihdoin kysyin puoli kuiskaten kuin väsyneenä: "Mikähän kukka tuo on ... tuo yksinäinen?"
Nyt se selkenee, nyt se hajautuu. Tohtori ... taivaan nimessä ... ei, tämmöistä en ikinä ole voinut mielessäni kuvitella! Kerro minulle, mitä näet! Auringon!... Auringon, joka on pienempi kuin leinikön kukka, ja kuitenkin se on niin kirkas, että tuskin voin sen loistoa sietää.
Niityn kunnahalla kukkii Vuohensilmä valkeainen, Vaikk' on päivä mailleen mennyt, Viel' on kukka aukinainen. Mehiläinen, illan lintu, Kukkaan avonaiseen lensi,
Kesä-iltana kun tuuliainen, Luonnon äänetönnä juhlaa viettäin, Tulee yksin, äkkiä kun nuoli, Metsän järveen laskeuu, ei kasvi Liiku, mänty seisoo hiljallahan, Hiljaa kukka rannikolla, hiljaa Kaikki on, vaan järven pohja kuohuu; Samoin nuorukainen, koska laulu Häntä lumoutti, istui vaiti Miettien ja järkähtämätönnä, Veri hänen syömmestään vaan kuohui.
Hän pelkäsi kukan katkeavan ja kuolevan. Se kukka ei saanut kuolla, sillä silloin murtuisi miehen onni, sen miehen, jota hän rakasti. Voimakas, nuori nainen tunsi lämmön kasvavan rinnassaan. Hän tahtoi pelastaa miehen onnen, sen miehen, jota hän rakasti. Hän oli jo antanut niin paljon, että hän sai antaa vielä enemmän sille miehelle, jota hän rakasti.
»Lyylini, sinä et ole vielä maailmaa koettanut; tähän asti olet kulkenut kuin kukka kedolla, iloisena, tietämättä, että joka ruusut poimii, sitä okaat myös useasti pistävät.
Elli oli estelevinään, mutta suostui kuitenkin mielihyvällä ottamaan hänet auttajakseen. Se oli Olaville mukavaa tointa ajatustyön lomahetkinä. Milloin hän kantoi vettä kaivosta Annin kanssa, milloin ruiskutti sitä kukka- ja taimilavoihin, milloin pitkävartisella lapiolla katkoi käytävistä rikkaruohon juuria.
Kun kukka puhkes, päivä koitti Jo hallayö vei hedelmän. Vaan varro! Herran päivän tullen Saat kuulla kelloin kaikuvan, Saat kuulla täältä kutsutullen Ikuisen kevään koittavan. MAAN JA TAIVAAN T
Kasvot olivat kalveammat ja hänen liikkeissään ei ennä ollut tuota kimmoavaisuutta, joka ennemmin niitä niin hyvin kaunisti. Hän ei enää ollut se "ruusu", jonka paisuva täyteläisyys on toimen ja tulevaisuuden kuva, hän oli täydellisesti auennut kukka, joka jakaa kaiken suloutensa, ennenkuin kylmä yötuuli tulee sen lehtiä karistamaan.