United States or Bosnia and Herzegovina ? Vote for the TOP Country of the Week !
Kuin kedon kukka nuori ootpa vainen, Mi verhostansa vasta puhkeuu, Mut lause kuuluu kolkko, oudonlainen: Pois ruoho kuivuu, kukka lakastuu! Hymyten kukka suukkons' aukaisee, Mut myrskyt joutuu, ne sen raukaisee.
Siks ihmisheimo harhauukin tiellä. Mut ennen kuin jää tammikuu ei talveen vuoks sadas-osan, jonka laiminlyötte, niin jyly käyp' on ylätaivahissa, ett' tuulispää, niin odotettu kauan on perään kääntävä, nyt miss' on kokka, ja lautan luotsaileva oikeahan; ja kukka kantava on heelmän toden.» Kahdeksaskolmatta laulu
Voima hallitsee ja on hallitseva ja määräävä vastakin asiain ja tapausten menoa, mutta ei enää pelkkä ruumiillinen voima ja aineellinen rikkaus, vaan voimien kukka: valistuksen mahti, jonka sieluna on todistettu oikeus ja ihmisrakkaus. Samalla kuin tunnustamme naapureillemme oikeuden työnsä hedelmiin, toivomme, että hekin myöntävät meille samat oikeudet meidän töittemme tuloksiin.
Toki taian hälvetä ei tarvitse sen tautta: Silmät paistoi siniset kuin ruispellon kukka, posket nuoret punoitti ja kultainen oli tukka. Lapin pieksut jalassa ja puuhkalakki päässä. Ken ei siitä syttynyt, sen sydän oli jäässä. Ihastellen taideniekka kaunista katsoi lasta. Hymyellen Anja-rouva vieraita kävi vastaan.
Kaks' on kaunista kesällä: Lehti puussa, ruoho maassa, Minä kohta kolmantena, Minä lehti liehumassa, Minä kukka kuulumassa, Minä heinä heilumassa. Vaan en huoli, huoli'kana, Hyvä heinä heilumahan, Hyvä kukka kuulumahan. Lemmenlehti liehumahan; Ei pahat hyvästä tieä, Ei katalat kaunihista, Rupalötöt ruskiasta. Pullosuut punaverestä. Ei sovi Karjalan kihlat.
Jo lentää tähti tuolta Alas taivaalta säihkeestään! Se lemmen tähti lienee, Min katoovaksi nään! Jo nuoresta omenapuusta Moni kukka ja lehti läks. Jo saapuu ilkkuva tuuli, Ja ne jää sen heiteltäväks. Suuss' salmen joutsen joikuu Ja soutaa yksikseen, Ja hiljemmin yhä laulain Se vaipuu hautaan veen. Niin hämärtyy ja tyyntyy!
Syreenit valkeat kesä-yössä, teille ma uskon itseni kuin säveleille, te hiljaa tuoksutte kuin tuoksui kerran mun tielläin kukka kesäpäivän Herran. Syreenit synkeät kesä-yössä, elkää mua pelotelko, ellen itse pelkää tään tähkäpääni päivän täyttymystä, tään elon, lemmen lyhyen lyhennystä.
Sinun sydämes' oli sitä vastaan ja vaivasi itseään ja minua, sinä ikävöitsit palavasti ja aina palavammin sitä, mitä sinulle ei sallimus ollut sallinut. Suo mulle anteeksi ja jääös terveeksi! Suo, että mä nimitän sua veikoksi! Se on nimi joka sisältää monta. Ota uskollisella sydämmellä kuolon-morsiolta vastaan tämä viimeinen kaunis kukka he tämä suudelma!
Nyt niitä sade huuhtoo, tuuli viskoo rannalla Verden, maani ulkopuolia, ne jonne vietiin kynttilöitä ilman. Mut niin ei sentään kiro paavin sido, ijäinen ettei voisi päästää Rakkaus, kun vihryt vielä vain on toivon kukka. On totta: joka kirkon kirouksessa elosta, vaikka katuvaisna, eroo, saa seisoa tään vuoren ulkopuolia
Mielelläni istun täällä Rannan kukkatarhassa; Omenoit' on pääni päällä, Ympär' ruusuin tuoksua. Tyynnä, rauhallisna noita Ruusuja ma katselen, Mieli ei tee omenoita Muuta, muuta aattelen. Saapuu ruusujen luo kukka, Alle omenaisen puun: Terässilmä, tummatukka, Sanat soivat ruususuun. Silloin rauha rinnassani Vaihtuu outoon tuskahan: Kukkaseksi muuttuvani Soisin neidon poimivan.