United States or Luxembourg ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ett'ei saanut, eikä saakaan koskaan, Suomalainen, umpi-suomalainen, Sulosointua sen kuulla, ääntä Ikirunojansa ihastella, Eikä ihanuutta ihmetellä, Jolla Suomen suurin taideniekka Kuvas Suomen kansan kaunihiksi! Kansa toinen, vaikk'ei varsin vieras, Ruotsalainen, runotemppelinsä Pyhimpähän pystyttävä ompi Sarjaan suurten laulusankartensa Ruotsiks runoillehen Runebergin!
Ja minulta jos kaikki riisti kurjuus, mä sitä kiitän: totuuden se näyttää! ANTONIO. Sua, Tasso, hämmästyen kuuntelen, jos hyvin tunnenkin, kuin herkkä henkes äärestä toiseen häilymään on nopsa. Tajuusi tule! Raivos hillitse! Sä herjaat, syydät sanan sanan jälkeen, jotk' anteeks antaa voi sun tuskillesi, vaan niit' et itsellesi koskaan sinä.
Laula meille maan hedelmästä ja täyttyvästä tähkäpäästä, joka leikataan ja talteen korjataan! Ei! Tahdon laulaa tähkistä, jotka eivät täyty koskaan, ja omenankukista, jotka eivät hedelmiksi ehtineet. Ei ollut kylän kansa oikein ymmärtänyt sinä yönä Väinämöisen soittoa eikä laulantaa. Hän oli vastoin tapaansa juonut paljon olutta ja käyttäytynyt muutenkin kovin kummallisesti.
Pascal tahtoi poistaa ympäriltään kaiken, mikä saattoi olla taistelussa esteeksi, jottei vihollinen voisi piiloutua sen taa. Vähentämällä ulkonaista hän koetti lisätä hengen voittoja. Hän rakasti sanomattomasti köyhyyttä, hengen vapautusta pikku rihkamasta. Hän otti kodissaan vastaan köyhiä eikä koskaan kieltänyt heiltä almua, olipa itse kuinka köyhä tahansa.
Kymmenet ehkä olivat tuota poskipäätä hivelleet, kymmenet tuota povea suloisessa hourauksessa pusertaneet. Ja sadat suudelleet noita paisuvia huulia, joiden taitehikkaan, pitkän käytännön karkaiseman tenhovoiman Johannes tiesi nyt omasta kokemuksestaan. Tosin oli Liisa sanonut, ettei hän koskaan ollut ketään miestä ennen häntä rakastanut. Mutta oliko se totta? Oliko se edes mahdollista?
Vähän sen jälkeen tarttui hän Marit'in teen, sanoen: "Herra Jumalamme on kummallisia teitä meitä johtanut, emmekö siis anna anteeksi ja kiitä kaikesta mitä on tapahtunut?" "On kaiketi parempi myöhään, kuin ei koskaan", vastasi Marit ja pusersi hänen kättänsä. "Minun poikani sinua löi", lisäsi hän hetken perästä; "mutta jos hän ei olisi sinua lyönyt, niin et makaisi tässä".
"No, tunsitteko mitään sisällistä vaivaa siitä, että olitte rikkoneet Jumalaa vastaan", kysyi opettaja. "En koskaan", sanoi Anna jyrkästi.
Talon isäntä oli itse, huoneesta huoneeseen harhaillen, istahtanut sen ääreen. Joka haaralta riensivät perheen jäsenet ja vieraat saliin. En ole koskaan voinut kuvitellakaan, että tuo vanha soittokone saisi esille semmoisen suuren, mahtavan, voimakkaan, vavahduttavan sävelen. Oli niinkuin olisi kuullut koko kansan marssivan sen tahdissa.
*Rebekka*. Etkö luule olevan? *Rosmer*. En koskaan. Sinä et ole Beaten tapainen. Sinä et ole tuskaantuneen näkökannan alainen. *Rebekka*. Mutta minä olen Rosmersholman näkökannan alainen. Nyt minun tulee sovittaa, mitä olen rikkonut. Onko *se* nyt kantasi! *Rebekka*. On. *Rosmer*. Hyvä. Sitte olen minä meidän vapautuneen näkökantamme alainen. Ei ole kukaan meidän tuomarimme.
Aina ei ollut koskaan ennen semmoista kuullut hänen suustansa; hän hyrähti itkemään, mutta nuot kyyneleet eiwät olleet sortuneen elämän, waan lujan toiwon kyyneleitä. Ne nousiwat sydämestä, joka oli niin monen ja pitkän synkeyden perästä saanut kipinän waloa tuntea.