United States or North Korea ? Vote for the TOP Country of the Week !
Tuosta maille Thulen kolkon, loiton leijui Gratiain ja Musain seurat, kuuli kultakieltä Orpheun soiton kohta Suomen karhut, Pohjan peurat, nousi yöstä valta vanhan Hellaan maata kaitsemahan kauneudellaan, saapui viisaudenkin juhlasaatoin, astui Aristotelein ja Platoin. Kumma virpi, vihannoiva kukkaa ihaninta ihmishengen kerta!
Siis kuole, Anian, kuin sankari, muuta sinne ikuisen kesän pyhille kunnahille, ja kuolemas, mi täällä meidän erotti, siellä taasen kerran meidän yhdistää, lyöden yli kolkon juopan eteheni kultasen sillan sun luokses. ANIAN. Oi ääni lempeä, täysi helleyden armautta, kuin tähden kyyneleinen kiilto etäisestä sumusta! Minäkö sen äänen soinnussa en kuolisi kultani edestä ja edestä mun maani!
Jos kovan onnen sallimuksesta hän rakastaisi erästä, joka iäksi on kadonnut ja jättänyt jälkeensä vaan kolkon muiston? Eikö siinä jo surua hänelle enemmän kuin kantaa voi? Miksi sitten kahta kauheampaa kuormaa hänelle sälytetään? ROINILA. Siinä se nyt oli. Tuota juuri odotinkin. Sinä onneton rakastat veljesi murhaajaa. ANNA. En voi muuta.
Hän oli äsken seisonut ja katsellut lasta siellä kamarissa; kuoleman ankarasta majesteettiudesta ei näkynyt jälkeäkään noilla kauniilla kasvoilla; ainoastaan lapsuuden viaton rauha kuvastui niiden pehmeissä piirteissä näytti siltä kuin olisi hän vaan nukkunut. Hetken aikaa oli hän kuvitellut tämmöistä mielessään, mutta samalla oli hän jälleen huomannut tuon kolkon, tyhjän todellisuuden.
Kerran sattui niin, että matkani kulki pitkän ja kolkon sydänmaan poikki, jonka puoliwälissä sanottiin olewan erään uudistalon. Talwi oli. Kun lähtöni kylän wiimeisestä talosta oli jokseenkin iltapäiwällä, neuwottiin minulle mainittu uudistalo yöpaikaksi.
Vaan tykö lähtehien kun neljännesti he saapui, vaakaan kultaiseen ylitaattopa kaks ylen kolkon kuoleman arpaa laski, Akhilleun toinen ol' arpa, toinen Hektorin taas, hevonsuistajan, kohtalonpäivän; keskeä vaakaa nosti, ja vaipui Hektorin arpa Hadeen alhoon asti, ja luota Apollo jo luopui, päilyväsilmä Athenepa taas tykö riensi Akhilleun, astuen aivan luo sanat siivekkäät heti virkkoi: "Nytp' ison maineen, oi Zeun suosima, kuulu Akhilleus, toivon, akhaijien laivain luo me jo viemmekin vihdoin, Hektorin surmaten, taistoon vaikk' ylen yltiö onkin.
Se miehuutena pidetään, Kun kovin jaksaa juoda, Siks kaikki siihen vietellään, Ei selvän' olla suoda. Kun isä armas lapsilleen Ei veistä käteen anna, Ett'ei he saisi toisilleen Surmaksi haavaa panna; Niin ei myös hyvä Herrakaan Voi antaa viljavuotta, Kun vilja viinaks laitetaan, Mi kuolon kolkon tuottaa.
Kirkkoherra ja Elias olivat erillään tanssista ja istuivat alussa ääneti, vaan viimein sanoi Elias: »Miten Miihkali on tullut synkän ja kolkon näköiseksi; entinen sankarinvoima on kokonaan sammunut hänen silmistänsä.» »Sisällinen sankarinvoima se juuri», vastasi isä, »hävittää hänen ilonsa ja haihduttaa häneltä levollisuuden. Hän ei vielä viihdy uskon kilven ja hengen miekan parissa.»
Miks en laulais kerran kurkihirttä, koska kodissani ruusut kukkii? Poika: Lauloin kangastusta korven kolkon, kyllin lauloin talotonta tietä. Miks en laulais kerran keidastani, yrttitarhaa yöni tuoksutäyden? Tyttö: Lauloin äärettyyttä yksinäisen, kyllin lauloin vaivan vuori-ilmaa. Miks en laulais kerran äärellistä maata, jota sade, päivä siunaa?
Päästäkseen niin pian kuin mahdollista tämän vastenmielisen paikan ohitse, painoi hän kannuksensa hevosen kupeesen ja ratsasti eteenpäin täyttä laukkaa. Mitähän jos hän taas kuulisi tämän kauhean kolkon äänen! Täydellisesti rauhoittui hän vasta nähdessään hyvän matkaa kummun toisella puolella talonpojan kulkevan tietä pitkin, matkalla kaupunkiin päin.