United States or Morocco ? Vote for the TOP Country of the Week !
Thorbjörn katsahti ylös, hänen silmänsä tapasivat Synnöven, joka yhä oli kalmankalpea. Ottaen pitkän askeleen eteenpäin ja tuntuvasti tarttuen Knuutin käteen, sanoi hän niin korkealla äänellä, että likellä olevat voivat sen selvään kuulla; "Kiitos viimeisestä, Knuuti; ehkä meillä kumpaisellakin siitä oli hyötyä."
Mua käskee hän jos mahdollista siis jäljille pääsemään tään juutalaisen, tuost' ylen kauhtuneena konnuudesta, mi synti vastoin pyhää henkeä on hänest' oikea; se, mikä meille on syntein synti, vaikka, kiitos taivaan, me emme aivan tyystin tiedäkään, mit' on se oikein.
Täst' ilopäivästänsä ei ole koskaan nähnyt hän työtä jalompaa. Viel' osatahan voittaa, oi, kiitos, Jumala! Viel' elää isäin henki, on Suomess' urhoja. LUUTNANTTI ZID
Kiusaukset ajoivat minut Raamattuun, jota uutterasti luin; ja sen kautta, Jumalan kiitos, rupesin sitä oikein ymmärtämään."
Sun kiitos Jahve korkehin: on lyöty lapset Ammonin. Nyt juhlahan kuin häissä! On aseet voiton kantaneet ja kaikki viinirypäleet on kypsät viinimaissa. On naisten kohdut siunatut ja maa on kasvun kantanut ja siemen uusi itää, mut mikä ihanampi ois kuin antaa kerran kaikki pois, kun kaikki voisi pitää? Kun korjuuväki kotiin käy ja ilta yöksi hämärtäy, käyn uhrivuorta kohti.
Ilma, jota hengitän, on vapauden! Ah, ... kiitos, Felton, kiitos! Nuori mies painoi hänet rintaansa. Mutta kuinka on kätteni laita? kysyi mylady; tuntuu kuin niitä olisi puristettu ruuvipenkissä. Mylady kohotti käsivarsiansa; hänen kalvosensa olivat pahasti runneltuneet. Sen pahempi! sanoi Felton katsellen noita kauniita käsiä ja pudistellen hiljaa päätänsä.
"Kiitos", sanoi hän viimein, "niin, kyllä se olisi hyvin hauskaa ... tai ehkä pikemmin tyydytystä tuottavaa ... minä tarkotan..." "Niin, Jumala sinua siunatkoon!" keskeytti Bengt ja taputti rehtori Grahnia vielä kerran olalle. "En voi kelleen sen parempaa toivottaa, kuin että hän saisi kokea samaa armoa kuin minä.
Ah, iloist' on sua ylistää, Ja mielellän' mä sen teenkin; Mä tiedän: et mua hyljää sä, Vaan katsot myös vähäiseenkin. Oi kiitos kaikesta, mitä soi Sun armos armasta mulle, Oi kiitos muustakin, jot' en voi Mä tyystin lausua sulle! Mä olen taimi sun tarhassas Ja varten taivasta luotu, Sun isällisehen huomahas Jo syntymästäni suotu. Mua suojaa sä, Isä armoinen, Sun henkes voimalla vielä.
Tulva uhkaa upottaa, Ajan henki ahdistaa; Mutta Herra lohduttaa, Meren halki kuljettaa. Meri tuo on punainen, Aava, hurja, hirmuinen; Vaan kun Herra meitä vie, Meille aukee kuiva tie. Kautta Herran ihmehen Tullaan rantaan toisehen. Silloin kaikki riemustuu, Herraa kiittää joka suu. Silloin kaikuu kannelkin Miten muinoin Mirjamin Kädessä, ja lauletaan: "Kiitos Kaikkivaltiaan!"
Enimmät Korhosen runoista ovat kiitos- tai moiterunoja taikka kertoilevat jostakin paikkakunnalle tärkeästä tapauksesta; muutamat koskevat yleisempiäkin asioita, niinkuin runot Suomen kielestä, Talonpojille, Aikain paranemisesta y. m. Onpa joukossa iloisia laulujakin, esm. tuo tunnettu hääruno; "Noh, miehet, miehet, veikkoset, Näin näitä häitä juodaan!"