United States or Switzerland ? Vote for the TOP Country of the Week !
Minä en nähnyt omin silmin kaikkea sitä, josta minun vielä on kertominen, mutta olen niin usein kuullut kerrottavan siitä, että pienimmätkin seikat ovat kiintyneet muistooni; tuntuu ikäänkuin itse olisin niissä näkymättömästi ollut läsnä. Vanhempani olivat vastaanottaneet Maria Ivanovnan sydämmellisellä hyväntahtoisuudella, niinkuin vanhan-aikuisilla ihmisillä oli tapana.
Allinen sai eräänä päivänä nuoruuden ystävättäreltään rukkaset, joita hän jo aikoja sitten oli toivonut, ettei olisi tarvinnut niitä itse antaa, sillä Allinen huomasi, että täytyy löytyä naisessa esteetillisyyttäkin, ei ainoastaan aatetta, ja ystävätär parka oli ruma ja tuli aina rumemmaksi, kun hän innostui, sillä finnit rupesivat punottamaan kasvoissa, ja Allinen pitää ennen kaikkea kauniista ihosta Allinen sai rukkaset siitä syystä, että oli ollut eräänä iltana appelsiinia ostamassa.
En apua osannut odottaa enemmän kuin tuo aavalle meren selälle laivasta pudonnut, jolla ei ole muuta kuin allansa vesi vetelä.» »Niin.» »Vaan minä löysin pelastuksen kallion: Jumalan. Minä en ollut koskaan häntä muistanut, kun hyvät päivät olivat, olin maailmaan kiintynyt, iloiten onneani, rakastin tätä elämää ja ylitse kaikkea Viioa, pidin häntä Jumalanani.»
Samana iltana vaihdettiin Matti Pällisen talossa muutamia sanoja, jotka koskivat Anna Leenaakin. Oli, näet, siellä huomattu Antin usein käyvän tuon vihatun palveluspiian luona, ja kun poika parasta uskottiin kaikkea pahaa, niin käytti isä ensimmäisen hyvän tilaisuuden kovistellakseen Anttia, luullen hänen siitä piankin paranevan. Mutta siinä Matti pettyi.
"Mitä tullee tuosta pikku tytöstä?" ajatteli hän, "saammekohan pitää hänet, vai ... vai..." Hän ei tahtonut ajatella loppuun ajatusta, joka niin usein pyrki heräämään hänessä, hän sanoi sensijaan itselleen: "miksi aina katsoa kaikkea niin synkästi miksi uskoa, että kaikki, mikä on hyvää ja kaunista, otetaan meiltä pois? Me ihmisparat tarvitsemme sitä päinvastoin liiankin hyvin..."
No, pitäkää sitten kaikkea leikkinä. Hyvästi, herrani. Toivotan teille paljon onnea, kun vasta tapaamme toisemme paremmassa paikassa. Paul kumarsi kylmästi ja käänsi hänelle ylpeästi selkänsä.
Erik, sanoi hän lempeästi, mene alas isäsi luo, minun olisi tarpeen olla yksin ajatuksineni... Mutta Erik, lisäsi hän kiivaasti, sinä et puhu tästä kellekään, kaikkein vähimmin sisarellesi, kuuletko, hänelle ei missään tapauksessa. Sisarelleni! Niin, ell'ei hän jo tiedä kaikkea. Helena hypähti ylös kiivastuen: kuka, kuka sen olisi hänelle sanonut? Ehkä Martinov. Voi kataluutta, voi kataluutta!
Luultavasti ja aivan varmaankin häntä nyt siitä moitittiin täällä kotonakin eikä vain Helanderissa. Ja nyt itki ruustinna sitä ja itki samalla kaikkea muutakin surkeutta. Robertia myös, josta ei ollut moneen aikaan mitään kuulunut.
«Ei milloinkaan!» huudahti Eeva itkien; «oi se aika ei milloinkaan palaa! Silloin olin viaton; sen vuoksi näin taivaan ylläni selkenevän. Nyt on paha ja saastaisuus niin suuresti tahrannut sieluani, niin, se saastuttaa sitä vieläkin!... Oi, Leonore! jospa tietäisit mitä kaikkea olen tuntenut viimeisinä aikoina silloin et enää rakastaisi minua!
UUNO: Aivan kuin kaikkein vaatimattomimmat ihmiset elävät... ROUVA VALTANEN: Martta, Leena, te todistatte ... olenko minä koskaan mitään hartaammin toivonut ... saan aikaa ... voin puhua ... seurata kaikkea mitä tapahtuu... Isä raukka! Tietääkö hän sen? Hän ei kestä! Käskekää lääkäri ... lääkäri... Kaikki riippuu nyt siitä, voitteko olla vetistämättä ja näyttää rauhallisilta.