United States or Jordan ? Vote for the TOP Country of the Week !
Tuskin oli ehtinyt ulos, kun Shemeikka tuli ja alkoi häntä huomaamatta hiljalleen astella pihaan, ruskea iho illan viileydessä höyryten pitkä, solakka, sopusuhtainen eikä Marja saanut hänestä silmiään ennenkuin Juha työntyi ovesta kumarana, pitkäselkäisenä, lyhytsäärisenä, jälleen rientäessään tavallista enemmän ontuen. Juha saavutti nuoren miehen ennenkuin olivat pihassa.
Kun onneakin toivotitte, läähätti Juha lumessa paarustaen, niin sitä olen ajatellut, että ettehän olisi, jos ette uskonut, tiennyt te sen silmistä kyllä näitte, mikä se on. Rovasti ei oikein ymmärtänyt, mitä Juha tarkoitti. Niin minkä?
Siinä olin, astioita huuhtelin, niin näin emännän tulevan ... ja sitten se heitti sen venheeseen ja hyppäsi perään ... ja Marja kaatui selälleen venheen pohjaan ja meni alas esiliina silmillä. En minä muuta tiedä... Sen näit? Sen näin. Juha nousi ja meni aittaansa. Oletko varma, että se sen väkisin vei? kysyi emäntä. Voi, mikä piti tapahtua! itki tyttö.
Elä hintoja kysele, sanoi Juha. Kyllä niistä sovitaan, sanoi Shemeikka. Ettäkö ostaisit minulle tämän? Juhalta kysyi, Shemeikkaan katsoi. Se sen sinulle hellästä sydämestään antaa, vakuutti Shemeikka. Päähänkö tämä pannaan vai kaulaan?
Mutta minun täytyy kotonakin käydä. Käynet. Uskaltanetko yksin jäädä? Vaikka vuoden viipynet, vaikka kaksi, kunhan kolmantena tulet. Juha istuu tuvassaan puolihorroksissa, kyynärpäät polvia vasten, koettaen turhaan saada selville, onko ilta vai aamu ja onko vielä sama päivä kuin silloin, vai onko ollut välillä jo muita päiviä ja öitä. Joitakin hän muistaa siitä, mitä oli tapahtunut, toisia ei.
Onko »Juha» siis verhotusta muodostaan huolimatta nykyaikainen avioliittoromaani petoksineen ja kostoineen? Ei, sillä mitään petosta ei Marjalla ole mielessään, kun hän elämänsä hädän ahdistamana juoksee rantaan, josta Shemeikka hänet tempaa venheeseensä vieden hänet alas koskia mukaansa Karjalaan.
Juha astui juuri silloin sisään hurstisessa paidassa, karvaisin, paljain säärin. Ei ole viinaa, sanoi hän, lienee hänessä sitäkin, mutta on hänessä jotakin muutakin ihmeellistä makua, mitähän lie. Kyllä sen kestää naisenkin suu. En minä tarjoisikaan semmoista, jota ei suu kestäisi.
Saattaa kyyhöttää puuhun sidottuna, ei itke, mutta ajattelee: »Tule apuun Juha, tule apuun Juha, jahka joutuu.» Minä tulen, minä tulen! Vanha rovasti meitä auttaa. Yön souti Juha. Aamun aurinko pisti silmään, veden kalvosta kimmeltäen, kun viimein pääsi pappilan rantaan. Pappilassa vielä nukuttiin. Hän istahti aitan rappusille.
Jalan käy kuin käden, ja hän kaatuu toisen kerran. Marja on temmannut lapsen ja rientänyt ulos. Anja vaikeroi voipuneena poikkiteloin kynnykselle. Shemeikka retkottaa avutonna lattialla, silmät kiinni, viimeistä iskua odottaen. Vaan Juha ei vielä iske. Hän vetää henkeensä, mutta ei tahdo saada, hän on yhtäkkiä niin näännyksissä, niin heikko, ettei saa kättä liikahtamaan.
Sisar oli aina pitänyt veljeään tavallista merkillisempänä miehenä, nyt hän ei tiennyt mitä aatellakaan. »Kyllä sinä sentään olet, sinä Juha!» sanoi hän katsoen ihastuneesti veljensä silmiin. »Ja nyt sinä olet antanut äpärästä niin että riittää.» »Ei vielä!» sävähti Uutela sellaisella äänen värähdyksellä, että sisar miltei säpsähti. »On vielä jotain näyttämättä!»