United States or Gabon ? Vote for the TOP Country of the Week !
Muistelen kuulleeni, että äitipuoleni ennen muinoin luki teille ääneen. Mitä kirjoja hän luki? Useimmittain Raamattua. Joskus myöskin Tessinin Kustaa III:lle, tämän prinssinä ollessa kirjoittamia kirjeitä, tai muita opettavaisia, maallisia kirjoja. Mutta paitsi raamattua luki hän mieluimmin Juhana Arndtia ja Tuomas Kempiläistä. Mitä pidätte Tuomas Kempiläisestä? Eikö hän ole liian ankara?
Kaupungissa ne olivat käyneet opissa, vekkulit, ja oppineet siellä ammatin sivultakin yhtä ja toista. He tiesivät, mitenkä ikäviä iltoja hauskasti vietetään. Työn lomaan he joivat joskus mielellään viinatilkan ja olivat pahoja pelehtimään kylän piikatyttöjen kanssa.
Joskus ma tuulten siivillä lentäen viimana viuhkan, Silmäni luon pukimiin, jos kenen ulkona nään; En repaleisia sääli ja josp' uhallaan kuka vastaan Nokkansa töllistää, siihen mä merkkini lyön; Vaan suloneitosen tai jalon poikuen poskille ruusut Koht'ani armahat luo; heille mä kunnian suon. Ihmiset uhreillaan mua myös lepyttäin jumaloivat, Heidänpä huoneistaan kas savut tupruelee.
Joskus kun sattumalta jotakin edestään ampui, kotiinsa sen kantoi äidille ruuaksi, yötä viipyi majallaan, unetonna vuoteellaan ujui ja lähti taas aamun tullen harhailemaan.
Kun Liisa joskus oikein kauas elämänsä aamuun ajatteli, hän tunsi, että hän oikeastaan olikin aina rakastanut Johannesta. Jo lapsena, kun hän oli Johanneksen isän kotiin tullut, oli tuon sievän herraspojan läheisyys herättänyt kummallisia vaistoja hänessä. Hänen olisi tehnyt mieli kaulata ja hyväillä häntä.
"Sepä mies vasta voi kerskata tyttäriensä onnesta ... Bina pääsee kohta pappilaan ja nyt tulee Andreasta voudin vaimo!... Ehkäpä voit, Thinka, joskus kun tarvitset, saada siellä kotiopettajan tahi talouden hoitajan paikkaa, Andrean ei suinkaan tarvitse olla talouden toimissa enempää kuin itse tahtoo, hänellä on kyllä varaa!" Thinka katsahti tulipunaisena alas lautaseensa. "Niin, niin, äiti!
Tuli sisälle edeskäypä ja ilmoitti, että se suomalainen herra, joka oli tahtonut tavata Johannesta, istui ruokasalissa ja pyysi herrasväkeä päivälliselle. Se on Muttila, kuvanveistäjä Muttila, selitti Johannes Liisalle. Kaiketi tunnet hänet? Ei Liisa tuntenut. Nimen hän oli kyllä kuullut joskus. Mitä me teemme? kysyi Johannes epäröiden. Menemmekö?
Joka sunnuntaiset saarnat täällä tai kaupungissa; taisteluita ja kahakkoja eri puolueiden välillä, joiden harrastuksia oli mahdoton yhdistää; sairaita ja köyhiä oli käytävä katsomassa, joskus aina ylhäällä maaseudulla, jonne hänen oli matkustaminen monet penikulmat lumessa ja pakkasessa: työmies- ja raittiuskokouksia, joissa häntä pyydettiin puhumaan sekä vihdoin joutohetkinä, toisin sanoen öillä, käännöksiä uskonnollisista teoksista kaikki nämät ja muut samanlaiset tehtävät kuu kuulta veivät hänen aikaansa yhä enemmän.
Näinköhän yksi ihminen ennättänee eläessään läpi lukea kaikki, kun niitä on niin tuhottoman paljo suuria ja pieniä? Paksuimmat kaikista kuitenkin ovat kirkon kirjat ja tietäähän sen, kun niissä on kaikkien ihmisten nimet ylhäällä, aivan Aatamista asti. Niissä on toinenkin isä poikinensa, suurensa pienensä, mustansa valkeansa ihan koko pitäjäs ja onpa joskus olemattomiakin.
Ja onhan minulla koko joukko sen äänen vaimentajia. Joskus minä koetan uskotella itselleni, etten ongikaan huvin vuoksi, vaan hyödyn. En kalasta enemmän kalaa kuin sitä tarvitsen ruoaksi itselleni ja perheelleni. Jos tulee yli sen määrän, jakelen lohiani tai haukiani tovereille tai naapureille.