United States or Guatemala ? Vote for the TOP Country of the Week !
Mut toivon tok' kevähän toisen Ja toisenkin lapsuuden, Kun saan kera kukkain moisten Ilon, onnen ja autuuden. HEVOSPAIMENET Y
Kuului hyvin kummalliselta kun pieni kymmen-vuotias lauloi kaikesta tuosta onnettomasta rakkaudesta ja tuota surusävelistä valitusta, joka on omituinen pohjoismaiden asukkaille ja niin hyvin sointuu yhteen aution unisen talvimaiseman ja kesän lyhyen ilon kanssa. Mutta tästä seurasta hän eroitettiin.
Ja mi ennen hälle ilon hetken toi, Semä kaikki hältä pannahan nyt pantu. Laulun äänen vaikenemaan käski hän, Vaikenemaan kultakanteleitten kielet; Jaahailevaa jutteloa tarinan Ethän enään kuullut iltavalkealla; Siitä Kaarin murheisena huokailee.
Kolmas tähän vuonna 1815 julkaistuun runovihkoon sisältyvä runo oli, kuten edellä näimme, »Laulu ALEKSANDERILLE I.» Sen 8 säkeistöä, mitkä 1856 vuoden painoksessa ovat supistuneet vain 5:en ja mil'tei tuntemattomiin muuntuneet, kuuluvat alkuperäisessä muodossaan: »Sota särki surullinen ilon aiwan ihanan, Aleksander armollinen päätti kansain kapinan.
Kullervo Kalevan poika Läksi soitellen sotahan, Ilon lyöen muille maille. Sanovi sanan emolle: "
Noh, Heikki, oletko sopinut jo Liisan kanssa? HEIKKI. Oi, en, hyvä Herra, hän ei tahdo. ALFRED. Ai, ai, Liisa, niin itsepäinen. Mutta, hyvä herra... Sinun täytyy antaa myöten, Liisa; sinun täytyy sanoa se. LIISA. Miten, rouva tietää... EMMA. Kyllä, me tiedämme kaiken. SALOKANGAS. Kyllä, kyllä Liisa, olet syypää tähän selkkaukseen. Sinähän olet koko aamun ilon häirinnyt.
Lähtiessään lauloi hän: "Annahan ajan kulua, päivän mennä, toisen tulla, taas minua tarvitahan uuden sammon saattajaksi, uuden soiton suoriaksi, uuden kuun kulettajaksi, uuden päivän päästäjäksi, kun ei ole kuuta, aurinkoa eikä iloa maailmassa". Siitä purjehti hän vaskisella veneellään yläisihin maaemihin, alaisihin taivosihin, jätti kantelon jälelle, soiton Suomelle sorean, kansalle ilon ikuisen, laulut suuret lapsillensa.
Kuullessani tämän nimen, joka oli tahtomatta tullut hänen huuliensa välistä, tunsin raivoisan, selittämättömän ilon täyttävän sydämeni. Mutta minun täytyi hillitä itseni ja sanoin sen vuoksi tyynesti: siis huomenna. Tähän aikaan, niin. Olimme yhtä mieltä. Minä palasin toisten luo, ja Tilling meni. Kummallinen ihminen sanoi isäni, puistaen päätään.
Minä olin ilon vallassa. Isä avasi silmiänsä hieman suuremmiksi, katsoen äitiin, mutta ei keskeyttänyt työtään. Minua se pisteli.
Jos hän vielä eläisi, niin hän iloitsisi sinun näöstäsi; mutta leikkaapa kihara nuorukaisen-tukasta äidillesi, joka kadottaa vanhuutensa tuen ja jonka toivo nyt kätketään maan poveen. Hän ei saa koskaan enää nähdä elämänsä ilon kotiin palajavan.» »Et sinäkään», sanoi hän toiselle miehelle, »enää astu monta askelta, Juhani; sinun aikasi on lopussa etkä enää näe maallisen aamun valkenemista.