United States or Greenland ? Vote for the TOP Country of the Week !
Anna siitä Viijallekin, kehoitti Petun äiti, mutta kun poika ei ollut milläänkään, lohkaisi hän itse. Liisakin havahti ja alkoi nyristä, että eikö lähtä jo pois. Ollaanhan vielä, että kuullaan ketä on kuollut, houkutteli Reeta. Kohta ne joutuivatkin ja sen perästä pitkä luettelo ketä aikoo avioliittoon.
Kuitenkin, anna anteeksi uteliaisuuteni: loukkaamatta sinua tahtosin sinulta suoranaisen selityksen, josko sinä, kuten minä ensi alussa hiukan epäilin, olet ollut missään yhteydessä kauppakirjuri Edvard Tallan kanssa, sillä varmaankin, sen luulen siitä, että hän usein vielä isäsi eläessä kävi teidän kotonanne, hänet perin pohjin olet tullut tuntemaan?"
Voisipa luulla, ett'ei teinin haarasäkki milloinkaan ole roikkunut teidän selässänne ja tuskin voipi ajatella, että tuollainen porttisankari on syönyt armoleipää isäni pöydältä! Bartholdus Simonis. En olekkaan syönyt armoleipää, Anna!
Kevät oli kulunut, kesä myöskin, ja syyskuun yöt alkoivat pimenemistään pimetä. Taas leimusivat iloiset pystyvalkeat vanhan isoäidin huoneissa, ja välskäri, joka vuosi vuodelta kävi yhä viluisemmaksi, lämmitti vahvasti yliskamarissaan. Anna Sofia oli kesällä joutunut kihloihin ja vietti nyt suurimman osan aikaansa kangaspuitten ääressä kapioitaan kutoen, sillä häihin oli vielä vuosi aikaa.
Yön tuuli tuima viilentäy, sua sisään pyydän käymään, syliini lämmittäymään.» »Laps, laulaa anna tuulien, suo ulvoa sa niiden! Soi kannus, korskuu hevonen kuin ois se orhi Hiiden! En jäädä tohdi! Nopeaan mun taaksein nouse satulaan, on peninkulmaa sata häävuoteeseemme rata.» »Ah, sadan peninkulmanko häämatka meill' on, luulet? Löi yksitoista kello jo, min soinnun vielä kuulet.» »Kuu paistaa!
"No, no, Risto on reipas ja kaunis poika", jatkoi hän hymyillen. "Ja Anna kaunis ja nerokas tyttö", myönsi majuri. "Minä olen Teille suuressa kiitollisuuden velassa, herra tohtori, kun olette pelastaneet pojan hengen, minä luulen hänestä tulevan kunnon miehen", jatkoi majuri. Herrat puhuivat keskenänsä luonnollisesti ruotsia, jota he eivät tienneet kenenkään talon väestä ymmärtävän.
Molemmat vanhukset kuuluivat nyyhkyttävän suljetun oven takana makuusuojassaan. Anna minulle anteeksi anna anteeksi! pyysi Maria Adelsvärdiltä. Minä en ole voinut tätä välttää. Sinun ei olisi tarvinnut tietää mitään. Ne ovat kiusanneet minua jok'ikinen, kun et vain sinä nähnyt, ihan siitä päivästä saakka, kun olin terve ja pääsin puutarhaan. Mutta nyt ei enää kukaan saa minua piinata.
Luulenpa unohtavasi asemasi tässä talossa." "Anna anteeksi! Tänään tätini, täytyy teillä olla kärsivällisyyttä minun kanssani." Nuori tyttö riensi huoneesensa, hän halusi päästä hiljaisuuteen, ajatuksiansa kokoomaan. "Oletko kipeä?" rouva Linde tempaisi oven auki. "Nyt jo tulen!" Kyyneliset kasvot loistivat autuaallisuudesta, "älä ole suutuksissasi täti kulta! Minä kiiruhdan kahta kiireemmin."
Mutta aina oitis kun oli saanut sen sanotuksi hävisi myös sanoja itse kuin siivillä. Milloin kiipesi uunille, milloin sängyn alle kätkeytyi vikkelänä kuin kissa, sillä Anna Kaisan, jopa emännänkin käsi tapaili silloin sanojan tukkapäätä. Vanuneita takkupäitä vilisi siitä huolimatta tuvassa puolisen tusinaa. Nyt oli taas tienpuoleinen akkuna päitä täynnä ja niiden joukosta huusi ääni: »Voi, voi!
Alfred, Alfred! Elä mene vuonolle! Minun täytyy hänen luo! Päästä minut Asta! Minun täytyy saada vene. Elä mene vuonolle, sanon minä! Ei, ei, minä en mene. Anna minun vain olla. Sinun täytyy leväyttää ajatuksiasi. Tule tänne istumaan. Niin, niin miten tahdot. Ei, elä istu siihen. Anna minun istua tähän. Ei; elä siihen! Kas niin. Ja nyt puhelemme vähän yhdessä.