United States or Norway ? Vote for the TOP Country of the Week !
Moisen kansan, Niin uljaan, ett'ei itseään sen luulis Muun suovan hallita, kuin taivaan Herran. Mun Valpur ompi oleva. Mut näenkö Ma oikein? Vihani, äl' ylly! Hiljaa Nyt, sydämeni! AKSEL tulee. Terve, onnekas, Sa, Hakon Herdebred! HAKON. Ma tulostas Jo kuulin, Aksel! Terve tultuasi! AKSEL. Sanottiin, että täällä kohdata Sua saisin; siksi HAKON. Terve, heimolainen, Niin, terve tultuas!
Rovastilta saan tietää, kutka ovat pyrkineet tänne, ja ehkä niistä olisi joku, jonka hän tuntisi. Olisi paljon hauskempi saada sellainen opettajatar, joka on tunnettu. Pikemmin se myöskin kävisi, kuin sanomalehdissä ilmoittamalla, jos hänet nyt näistä hakijoista saisimme. Tottahan Aksel ja Lilli tulevat kanssani.»
Ne olivat pappilan nuoret, jotka palasivat Kartanosta, sekä Arvo, joka aikoi lähteä kotiin; Lilli ja Aksel olivat näitä vieraitaan saattamassa. Kääsien eteen valjastettu hevonen, jota palvelijapoika ajoi, kulki verkalleen heidän edellään. Päivä oli kuuma, vaan sitä ihanammalta tuntui metsän viileys.
Mielestäni Amalia oli hyvin ystävällinen, kun tarjosi minulle apuansa. AKSEL. No niin, saattaa se ollakin hyödyksi siinä tapauksessa, että paitojen luettelo joutuu sinulta hukkaan. Amalia ja hänen rakkaat tätinsä Miina, Stiina ja Fiina ja kaupungin kaikki muut juorusiskot silloin voivat sen muististaan sinulle lukea.
AKSEL. Siinä olette aivan oikeassa. Ihmisiä todellakin on olemassa, jotka voivat kaikki pahimpaan kääntää. AKSEL. Jotka tunkeutuvat perheisiin, sekaantuvat emännän toimiin ja urkkivat puolisoiden keskinäisiä asioita. AMALIA. Aivan niin, sellaisia tunnen monta.
Kupeeltan' miekan käsin vasemmin Mä sieppaisin ja vaatisin sua hengen Edestä otteluun. AKSEL. Ma vannoin kautta Mun Valpurin', ett' arvoss' sua pidän. HAKON. No niin! Myös korkeassa arvoss' on sun Mua pitäminen. Sillä uhrin teen Ma sulle, Aksel! Mutta uhrin suuren; Se tarpeen on, ett' oivallat sen arvon. AKSEL. Mun herrani!
Todellisuudessa en voi sinulle uskoa kaikkea; ainoastaan unelmien lumotussa maailmassa voimme toisiamme lähestyä, ja silloin voin sinua vertaisenani puhutella, niinkuin muinoin lapsuutemme päivinä. AKSEL. Miksi pakenit tänne, sanomatta edes jäähyväisiä lapsuutesi ystävälle? KAARINA. Etkö voi aavistaa?
BERTHA. Mutta, hyvät naiset, minä olen niinkuin puusta pudonnut! Mitä tarkoitatte tuolla hirmuisella uutisellanne, maidoillanne ja rohdoillanne? Tämä varmaankin on joku erehdys! AMALIA. Mitä! Ettekö ole ottanut myrkkyä? AKSEL. Myrkkyä? Minä? BERTHA. Myrkkyä? Mitä hän puhuu? AMALIA. Mutta olenhan sen itse teille sekoittanut! AKSEL. Mitä helkkarissa? Oletteko te sekoittanut minulle myrkkyä?
Minun hyväluontoiselle Berthalleni, joka minulle ennen aina osoitti täydellistä luottamusta! Tämä tosiaan jo menee liian pitkälle. Rankaisematta en voi häntä päästää asiasta; nyt on jo kärsivällisyyteni lopussa. Aksel. Amalia. AKSEL. Kuka siellä? Vai niin! Tulkaa sisään, olkaa hyvä! Minulla oli vain Berthalle vähän puhuttavaa. Unohdin äsken AKSEL. No noh, tulkaa sisään vaan!
Hän ehkä tuossa muisti, silmäillessään tyhjää siaa, missä sormus oli ollut, entisiä aikoja, nuoruutensa ihanaa rakkautta, rakastettua Akseliaan; vai oliko kyynele pyhitetty hänelle kuolleena, sammuttava sen lemmen, jonka Aksel muinen oli nuoren neidon sydämessä synnyttänyt. Ken voi tietää, mitä Martta tuossa ajatteli.