Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 7. lokakuuta 2025
Hän ei koskaan itkenyt; hänen kyyneleensä juuri kuin jäätyivät kovaksi katkeruudeksi, jota keräytyi hänen sydämmeensä ja joka sitä söi. Kauhea tunne sisällisestä silpomisesta, jota tuntee lapsia kadottaessa, oli tarttunut häneen niin ankarasti, ettei hän voinut torjua sitä.
Niin, hän on kuullut minun rukoukseni, ja sallinut teidän liittyä yhteen vastasi tuo hyvä kummitäti sydämmellisesti. Minä olen jo jonkun aikaa toivonut että niin kävisi, vaikk'ei minun pikku kummityttöni antanutkaan minun täydellisesti kurkistaa sydämmeensä. Minä en voinut ollenkaan aavistaa, että hänen tunteensa olisivat muuttuneet, sanoi onnellinen sulho.
Ja kaikki nämä "miksi" heitetyt epätoivon tyhjään, syvään avaruuteen, palasivat hänen sydämmeensä, kuni kysymykset, joihin ei kuulu muuta vastausta kuin oman äänen toivoton kaiku...
Outo aavistus lennähti sydämmeensä, jonka pohjasta nousi rukous korkeuteen heidän kaikkein edestä ja erittäinkin tuon rakastetun majurin. Pian leimahti tuli sadoista kivääreistä, johonka venäläiset vastasivat samoin. Nyt alkoi ankara taistelu, sillä siihen komennettiin kovasti kahden puolen.
Anteron innostus kiihtyi, jonka tähden hän ei lopettanut kysymyksiänsä, liiatenkin kun tuo ahdistava tunne palasi sydämmeensä, vaan aloitti uudelleen: "Vaan senkaltainen leveä ja syvä kaivos voipi myös minun mielipiteeni mukaan, helposti kukistua maahan, kun ei se ole muurattu, joka tässä tapauksessa pitäisi olla välttämätön asia, etenkin kun tunneli-rakennusta heti toivotaan valmiiksi."
»Ei, Paavo», sanoi Niilo, »sitä en voi uskoa; paremmin on sinun hyvä kylvösi juurtunut hänen sydämmeensä, niin on minun toivoni.» Paavo pudisti päätään, mutta samassa Hilja tuli hänen luoksensa sanoen: »Noh, miksi noin alakuloisena?»
Kaikki oli hänen silmissään kuin yöhön vajonnut, epäilys ja pelko yrittivät hiipimään hänen sydämmeensä, hän oli sellaisessa tilassa, että hänestä alkoi tuntua, kuin Jumalakin olisi hänet hyljännyt. Lohdutusta janoten istui hän eräänä iltana yksinäisen majansa edessä.
Ja kaikki vuosien kuluessa hänen sydämmeensä kokoontuneet kyyneleet vuotivat nyt yht'aikaa hänen kasvoillensa, joista loisti taivaallinen ilo. Mutta äkkiä hän jatkoi: "Puhukaamme sinun tulevaisuudestasi ... en tahdo jättää sinua yksin mailmaan... Missähän lienee suojelijasi, sulhasesi?... Kilian ... Kilian?" Tätä korkeaa kutsumusta sadat äänet kertoivat. Vaan turhaan.
Hän luuli kasvattaneensa Marinsa niin kaukana kaikesta maailman turmeluksesta, että kun hän eräänä iltana, kaupungista palatessaan, tapasi kasvattinsa vaaleana pienoinen lapsi sylissä, sai hän sellaisen iskun sydämmeensä, ett'eivät hänen riutuneet voimansa sitä kestäneet. "Kun minä kerran vuoteen omaksi joudun, niin en siitä koskaan enää nouse", oli hän aina sanonut.
Päin vastoin oli se yhä syvemmälle hänen sydämmeensä juurtunut, ja muuttunut hänen koko elämäksensä. Senpätähden kantoi hän vielä sydämmessään toivon, jos kyllä heikon, että Apolloni kuitenkin viimein häneen kääntyisi. Mutta kun Leukotoen kuoltua Apolloni yhä enemmin kylmeni häntä kohtaan ja vihdoin kohteli häntä täydellä jäykkämielisyydellä, niin joutui armas raukka epätoivoon.
Päivän Sana
Muut Etsivät