United States or Benin ? Vote for the TOP Country of the Week !
Sai siinä pappi kuulla sanat, huomautti hetken perästä Iikka Rönty. Kyllä kuuli, myönteli Holli-Reeta. Mutta ei sen kuitenkaan olisi pitänyt kirkkoherraa taivasalle ajaa. Mitäs tuli toisen huoneessa mahtailemaan? Ja toisakseen, eipähän tuo taivas papille pahaa tehne. Iikka Rönty nauraa hekotti ääneen. Sukkeluus oli hänen mielestään tavallista onnistuneempi. Nanttakin hymähti hänen takanaan.
He pitivät paljon Jaanasta eivätkä puolestaan tahtoneet lisätä kiveä kuorman päälle. Mummo taas oli jo nähnyt liian paljon maailmaa hämmästyäkseen näin vähästä. Jaanan juttuja poliiseista ja väkivallanteosta ei uskonut kukaan. Luultiin, että hän puhui päättömiä vain asian todellista laitaa peittääksensä. Kuitenkin katsoi Iikka Rönty velvollisuudekseen kertoa niistä myös kauppias Luikariselle.
Mikä sinun nimesi on? kysyi rouva viime hetkessä. Jaana. Eikö muuta? Rönty, Jaana Rönty. Fyi, sanoi rouva. Ei se kelpaa. Se on liian raaka ja kömpelö. Jos sinulta kysytään, voit sanoa itseäsi vaikka Hilduriksi. Miksi? kysyi Jaana. Rouva opetti hänelle sanan. Sitten hän avasi oven ja osoitti Jaanan erääseen kamariin. Siellä oli paljon herroja, joukossa yksi vanhempikin.
Se on sellainen, sellainen, joka kirjoittaa... Sanomalehtiin, lisäsi Holli-Reeta. Tuntevatko isä ja äitikin hänet? kysyi Jaana kummastuneena. Iikka Rönty näytti oikein ylpeältä. Onhan se meillä jonkun kerran syöttänyt hevostaan, hän sanoi. Hyvä ja höyli herra se on, jatkoi Holli-Reeta. Ja niin puhelias. Kaikesta se kertoi ja kaikesta se tahtoi tiedon ottaa.
Eikä sitä meilläkään niin metsänkorvessa eletä, päätti Iikka Rönty, syrjäsilmäyksellä tyttäreensä. Syntyi hetken vaitiolo. Jaanan ajatukset kiertelivät yhä siinä vieraassa herrassa. Mitä se täällä liikkuu? hän kysyi. Ka, johan minä sanoin, selitti Iikka Rönty. Se ostelee tietoja ja lähettää lehtiin niitä. Maksaako se niistä? Ei tuo minulle ole maksanut.
Siellä metsän syvyydessä, kaukana viettelevistä ihmisistä, oli Miina Rönty toivonut hyvien enkeleiden vielä kerran poikansa sydämeen palajavan. Jälleen oli äidin ilo tullut varsin lyhyeksi.
Myös osti hän jokaisen nokareen, minkä mökin eukot vähistä lehmistään saivat vuoden kuluessa säästetyksi. Kauppias Luikarinen ei koskaan maksanut rahassa. Mutta hän mittasi sekä omasta että muiden mielestä kohtuullisen palkkion kahvissa ja sokurissa. Tämä mies oli monella muotoa vaikuttanut Rönnyn perhekunnan kohtaloihin. Ensiksikin oli mökin isäntä Iikka Rönty ollut renkinä hänellä.
Samoin kuin Iikka Rönty itse oli tämä kotoisin vielä synkemmästä sydänmaasta, kaukaa tuon pohjoisen kaupungin takaa, pietismin ja petäjäleivän iankaikkisista korpikylistä, missä kuolema oli ainoa kunnanlääkäri ja jumalan sana ainoa särvin ahdistetuille sydämille. Mummo oli ankara kasvattaja. Oikeastaan olisi Jaanan hänen mielestään pitänyt kuolla.
Kauppias näytti hänelle purtua peukaloaan. Susi sinulla taitaakin olla tyttärenä eikä ihminen. Iikka Rönty suuttui harvoin, mutta kun hän suuttui, hän oli hirmuinen vihassaan. Sanaa sanomatta tarttui hän Jaanan pitkään palmikkoon, vei hänet talliin, veti kuin juhdan perässään, otti piiskan seinältä ja peittosi hänet pahanpäiväiseksi. Sinä yönä lähti Jaana karkuun.
Mikä on, ettet mene? kysyi Iikka Rönty ja tunsi samalla, että hänen sisuksensa kiehahtivat. Menköön äiti. Se ei kuitenkaan osaa olla siivolla se kauppias. Eikä Jaana tahtonut mennä, vaikka vanhemmat kuinka olisivat häntä kehoittaneet. Iikka suuttui niin, että maailma pimeni hänen silmissään. Kuitenkin hän hillitsi itsensä tällä kertaa.