United States or Germany ? Vote for the TOP Country of the Week !
Mies, joka myötäistä viilletät vait, Väistyen tyrskyä tuimaa, Voittoas hymyin, min lastista sait, Riemuiten kulkuas huimaa! Sun olen kohdannut aalloillain, Kun pyrin vastasäihin; Milloin mun huomasit, tietä mä sain, Jos kävi mielestäs päihin. Hyökysi sun kävi pärskyen pois, Kanttani huuhtoen uhkaks; Jollen äkkiä kääntänyt ois, Ruhjosit purteni ruhkaks.
Juur' kun rintaa vasten rinta sykkii Ja kun silmän katseen silmä kohtaa, Juur' kun nautinnosta suonet tykkii, Punahuulet suudelmista hohtaa, Silloin juuri, lemmen autuudessa, Ihmis-intohimon vallitessa, Huutaa tuonen valta Maasta turpeen alta: Ihmislapsi, kuolla täytyy sun! Kun myrsky mylvii ja laine laulaa Ja vasten louhia loiskuaa, Kun honka huojuu ja näre notkuu Ja vaahto pärskyen roiskuaa.
Koko koski oli kuin monipäinen peto, joka vihansa vimmassa kiiti alas tuntureilta, sieraimistaan vaahtoa pärskyen. Puurnunleukaa ylempänä näkyi Paloniemen talo, jonka kohdalta vasta oikea koski alkoi... Mutta lautta oli vieläkin niemen takana, niin ettei Hanna sitä nähnyt.
Vaiko itket siksi, että laulut huomannet orvon kyyneliksi? Taikka ei sun uni lie? Nuku kaikitenkin! Muuten mun jo paha vie, tuossa rouva onkin! Kun myrsky mylvii ja laine laulaa ja vasten louhia loiskuaa, kun honka huojuu ja näre notkuu ja vahto pärskyen roiskuaa. Mä silloin nautin ja riemurinnoin mä halki ilmojen kiitelen ja laulan luontoa, maailmoita ja elontaistoa ihmisten.
Vaiko itket siksi, Että laulut huomannet Orvon kyyneliksi? Taikka ei sun uni lie? Nuku kaikitenkin! Muuten mun jo paha vie, Tuossa rouva onkin! Kun myrsky mylvii ja laine laulaa Ja vasten louhia loiskuaa, Kun honka huojuu ja näre notkuu Ja vahto pärskyen roiskuaa, Mä silloin nautin ja riemurinnoin Mä halki ilmojen kiitelen Ja laulan luontoa, maailmoita Ja elontaistoa ihmisten.
Vesi sihisee kuin kiehuen valtavasti vyöryvien vesivuorten huipulla, kääntyy torveksi ja perän kautta syöksee pärskyen sisään venheisiin, jotka ovat antautuneet myötätuulen valtaan.
Tuo punainen, höyryävä hirviö paiskautui myöskin veteen ja näytti pärskyen ja kohisten lähtevän häntä takaa ajamaan. Nyt karmivat kylmät väreet todellakin Mustin selkäpiitä. Hän vilkaisi kuitenkin vielä taakseen, tullen nyt vaaran koko suuruudesta täysin vakuutetuksi. Eihän se ollut enää kuin muutaman sylen päässä. Nyt, nyt, nyt se päästi jo riemuhuudon: No, hei Musti!