Minun kysymykseeni mistä kansasta näiden muistomerkkien arveltiin johtuvan, vastasi eräs kyytimies: Kertovat tshuhnia asuneen täällä. Mistä hän oli tuon tiedon saanut, en tiedä, mutta että meidän esi-isämme olisivat kerran maailmassa asuneet täällä, missä metsästys ja kalastus ovat olleet niin tuottavia, on kyllä todenmukaista.

"Minä rukoilen sinua vanhempiemme haudan kautta ja Brucen, meidän ikimuistettavan esi-isämme sielun kautta, veljeni! Kerro minulle, mikä vaara uhkaa minun poikaani ja minun valtakuntaani?" Kuninkaan silmät, ylivuotamaisillaan kyyneleistä, ja koko hänen kasvonsa, vapisten pelosta, olivat värähtämättä käännetyt veljen puoleen, joka näkyi jonkun aikaa mietiskelevän, ennen kun vastasi.

Mutta täällä ne vain vetelehtivät ja parantelevat nahkaansa. Ei, sotilas minä olin, sotilaaksi täytyy minun jälleen tulla! Sinä? Minä, sellaisena kuin minut tässä näet! Meidän esi-isämme kävivät uutterasti sotaa turkkilaisia vastaan, ja niin pitäisi meidän tehdä yhä vieläkin, jos olisimme rehellisiä miehiä ja hyviä kristityitä.

Sitten Scharnachthal lausui Kilian Diesbach'ille, joka oli astunut esiin ja ilmoitti myöskin tytymättömyyttä liikkeillänsä: "Minä luen vastauksen silmissäsi; vastaa sinä meidän kaikkien puolesta." Kilian vastasi: "Varustuksien rakentaminen ei ole meidän tehtävämme; me olemme niinkuin esi-isämme, emme taida muuta kuin astua eteenpäin!" Hallwyl lisäsi: "Hetki on tullut!

Vuoden 1158 paikoilla läksi kuningas Eerikki Pyhä ristiretkelle tänne Suomeen, jossa esi-isämme vielä olivat pakanoita. Tälle ristiretkelle saattoi Eerikin hänen kristillinen intonsa.

Jussi istui äänettä koko aterian ajan, vaan vihdoin hänkin piti velvollisuutenansa pyytömiehenä ja vanhan hyvän tavan mukaan ottaa osaa laulukilvoitukseen ja lausui siis: "Ennen esi-isämme Metsän viippajat vireeät, Kaatajat kamalan karhun, Saavat sortajat suden, Ketun konnan kellistäjät Viljan kaiken kallistajat Ne kestissä keskenänsä, Aterialla ainoisasti.

Mutta mikä »mahti» sen seisautti, siitä eivät katsojat olleet selvillä. Esi-isämme hyvin tunsivat silmän lumousvoiman. He tiesivät, että ainoalla silmäyksellä saattaa »manata» kivut pois, että katseella voi »kääntää toisen silmät» niin, että hän näkee olot ja esineet siinä muodossa, jossa niitä tahdotaan hänelle näyttää.

Niin kauaksi kuin satumme ja sananpartemme muistavat, ovat esi-isämme kohottaneet kilpien päälle miehen, joka edustaa hyvien goottien voimaa, loistoa ja onnea. "Niin kauan kuin gootteja on olemassa, on heillä kuningaskin, ja niin kauan kuin on kuningas, on hänellä kansakin. "Nyt on meidän ennen kaikkea saatava itsellemme päällikkö, johtaja.

Hän vastasi: "'Se on meidän tapamme. Jos mies kuolee, niin vaimo haudataan hänen mukanansa, ja jos taas vaimo kuolee, niin mies haudataan hänen kanssansa. Samaa tapaa seurasivat meidän isämme, esi-isämme ja kuninkaamme. "'Sepä on huono tapa', sanoin minä. 'Mutta koskeeko tuo tapa muukalaistakin? "'Tietysti', vastasi kuningas. "Tästäpä minun mieleni kävi kovin levottomaksi.

Jos esi-isämme olisivat tunteneet Ionen, olisivat he laatineet toiset lait.» »Oletko tällaisia kohteliaisuuksia Roomassa oppinutArbakes virkkoi voiden tuskin kiihtymystään hillitä. »Ei ainakaan Egyptiin asti tarvitse mennä kohteliaisuuksia oppimaan», Glaukus pisti väliin huoletonna kellukallaan leikkien.