United States or São Tomé and Príncipe ? Vote for the TOP Country of the Week !
Tätä luuloa vastustivat kuitenkin Mäkelän vanha muori ja Pelkolan ruotiukko, jotka molemmat kertoivat nähneensä tytön äitivainajan, ja hän oli ollut "niin siivo nainen, ettei suinkaan olisi mustalaisjoukkoon lähtenyt". Nuoret miehet eivät myöskään ottaneet uskoakseen koko juttua, vaan tytön ikäiset naispuolet eivät taas muusta osanneet puhuakaan kuin hänen mustalaissuvustaan, sillä tyttö oli kauniimpi kuin he kaikki yhteensä.
Liisa oli oppinut käymään äitinsä kanssa navetassa pieniä eläimiä, vasikoita ja lampaita, ruokkimassa, mutta Viija sitä ei ennen ollut miksikään huviksi huomannut. Nyt kun Liisa opetti, tuli hänestä melkein yhtä ahkera. Ja olihan siellä heidän entinen Onnentuojakin, Viijan äitivainajan perintö- ja nimikkolehmä.
Elsa perkasi ahvenet, ja sanoi sen tehtyään: "Nyt olisi hyvää aikaa lähteä Helsingin pitäjään, ja laittaa äitivainajan hautaa." "Jaa, Heleenan hauta myöskin on laittamatta; me laitamme tänä kesänä ne molemmat." "Laitetaan vaan", sanoi Elsa. "Meidän sopii lähteä tänään jo; minä luulen, ett'ei sen sopivampaa aikaa tulekaan", sanoi mummo.
Parhaita lypsylehmiä vaineksi Kotaniemeläinen ja monta hän saikin, ja vielä yhden hevosen. Santtu-poika istui isänsä rinnalla, milloin ei ollut tappelemassa kulkupoikain kanssa. Kellokkaan sai Reeta, vaikka kyllä sille nousi hintaa lujasti. Mutta hän ei uhallakaan antanut Viijan äitivainajan nimikkolehmää muille.
Otettiinpa äitivainajan arkkukin pihalle, jossa puhdistettiin ja annettiin tuulettua. Siihen sitten sullottiin mitä kelpaavata löydettiin. Kun kaikki oli kunnossa, lukittiin ovi niin huolellisesti, kuin voitiin. Sitten kantaa retustettiin arkku Munkkiniemeen. Ehtoolla valjastettiin hevonen kääsyjen eteen. Elsa ja rouva istuivat kääsyihin, renki läksi kyyditsemään.
Nehljudof oli juuri ottamaisillaan esille kirjeet, kun käytävän ovesta ilmestyi lihava, vanhanpuolinen nainen surupuvussa, pitsimyssy päässä hataroitunutta jakausta peittämässä. Tämä oli Nehljudofin äskettäin tässä samassa kortteerissa kuolleen äitivainajan kamaripiika, Agrafena Petrovna, joka oli nyt jäänyt pojan luokse taloudenhoitajaksi.
Elsa katsellessaan venhettä tillahti itkemään, sillä monet muistot olivat kätkettynä äitivainajan ja lapsuuden suloisista ajoista tuossa vanhassa venheessä. Munkkiniemen herralla oli suuri venhe, johon sopi toistakymmentä henkeä. Harvoin oli se kuitenkin liikkeessä, sillä ilman piti olla melkein tyynen, ennen kuin hän uskalsi lähteä veden päälle.
Muutamat pahat kielet kertoivat tytön isän olleen mustalaisen, joka olisi jostakin paikasta tässä avarassa maailmassa viekotellut tytön äitivainajan mukaansa ja sitte jättänyt vaimonsa ja perillisensä turvattomiksi, oman onnensa nojaan.
Natalia Ivanovna ajoi heti äitivainajan vanhaan kortteeriin, mutta ei löytänyt täältä veljeänsä, ja saatuaan tietää Agrafena Petrovnalta hänen muuttaneen hotelliin, läksi sinne. Likasenlainen vahtimestari tuli häntä vastaan pimeässä, raskaanhajuisessa, päivinkin lampulla valaistussa käytävässä. Vahtimestari ei sanonut ruhtinaan olevan kotona.
Päivät menivät, viikot joutuivat, vuodet kuluivat, koulunkäynti loppui, ja Mikki oli sorea nuorukainen, mutta kraataritädin luona kulki hän yhä vain. Mikki oli äiditön lapsi, mutta hänen rakastavainen sydämmensä kaipaili äidin hellimistä, ja täti häntä helli niinkuin äiti, sillä hän oli ollut Mikin äitivainajan paras ystävä.