United States or Pakistan ? Vote for the TOP Country of the Week !
Joku kantaa lamppua näkyy vain oven raosta jäljet orgiain. Joku kaatunut pullo valossa kiiltää. Yön halki karkea nauru viiltää. Lie harhanäky tuo hirmuinen, lie hullua petosta silmien. Kaikk' on hiljaa, on vaipunut lepohon. Tuo nainen hän sentään äitisi on, sinä neitsytvuoteessa uinailet ja tän' yönä kadulla ollut et. Mut ken siellä? Ken lyö ovehen? Kenen askeleet yöss' ovat kajahtaneet?
Nyt sulho suuri ratsastaa, vien kotiin kullanmurun! Hei, lukkari! Sa kuoros tuo, häälaulua mun kuulla suo! Hei pappi! Siunaa meidät! Ma häihin kutsun teidät!» Katosi paari, vaikeni myös laulu, soitto; heitä, hurraa! kaikk', kaikki seurasi nyt pitkin maita, teitä. Ja eespäin vaan, hihhei ja hei! tuo vauhti tuima heidät vei, yöss' orhin harja huiskaa, tien kivet tulta tuiskaa.
Trubaduurein lauluja laulellen unelmissas näät ritareita, elät seurassa henkien menneiden, jumalaskin lie joku seita. Tää aik' ei mun ole aikani myös, on velttoa, voimattuutta, mut tuolla jo tuikkaa tähtiä yöss': ne tietävät aamua uutta. Mua miellytä ei tää nykyisyys, ei muinais-aikojen taika, mun vuodenaikani ei ole syys, vaan tou'on ja toivojen aika.
Haa! muisto leimahtaa kuin tulipalo Yöss' synkässä, joss' ennen hapuilin. Apua saivat sotamiehet, pakoon Väkemme läksi, isäs haavoiss' oli, Ja nuo, jotk' alkoi ryöstöll', ylläköllä, Ne murhapolttoon päätti voittotyönsä. Nyt muistan metsätien, yön myrskyisen. Ma hiljaa vaimon olkaan nojasin Ja mustain kiharoiden kanssa leikin. Ol' äitis tuo.
Sen turkki vuosi verta kauttaaltaan, kun veitsenterät kamarahan maan sen seivästivät, pyssyt loistivat yöss' ympärillä sen kuin salamat. Se katsoi taas ja maahan painuen se puhtaaks nuoli kuonon verisen, ja silmät, kuin jos kylliks nähnyt ois, se sulki, äänetönnä kuollen pois. Mut pääni pyssyhyni painaen jäin miettimään ma toisten jälkehen.
Mist' tämä sunnuntai minun mieleni pyhäköissä? Miks metsä hohtavi hopeissa ja kuuset on kultavöissä? Miks aika seisoo ja arvelee? Miks viikot niin vitkaan mataa? Minä yhdessä yöss' elän enempi kuin ihmiset vuosisataan. Mun aatteeni liitää ja laatelee, multa haihtuvi paikka ja aika! Oi, ethän sä tyttöni kultainen myös lie vain haihtuva taika?
Kas tästä maasta nous' mun kaikki riemut, Valaispa tuskiain tään aurinkoisen liemut. Kun niistä ollaan erillään, Niin tulkohon mit' ikänään! En jaaritusta kuulla huoli, Kyteekö Tuonelankin yöss' Viha ja lempi, liekö myös Aloilla noilla ylä- ja alapuoli. MEFISTOFELES. No tuolta kannaltas tuon hirvinnetkin. Käy liittohon ja vielä näinä hetkin Saat ihmeen kummat nähdä riemuiten.
Silloin kuuli hän yöss' äänen, jok' oli veren hyytää hänen suonissaan. Eikä tämä mitään muut' ollut kuin kerrottu huuto: "Excelsior!" Oi laupeas Jumala! Tuo oli murhaparku. Hän kiirehti matkaansa. Nimismiehen rouva lapsinensa pakeni sisään ja sulkeutui huoneesen, mies kiskottiin ulos. Tili, tili, runoilija! Etkö sinä te'e tiliä tästä? Linkkuveitsi nostettiin nimismiehen pään päälle.
On siinä kuiske ja huiske, Yöss' sirpit välkkyvät varkain, Ja kuhilaille se nousee Jo vilja kultaisten sarkain. Mut yksi on pojista sorjin Hän kiihkeinnä leikkaa viljaa, Yks kuiskivi innokkaimmin: "Ja hiljaa vain, pojat, hiljaa!" He mökille salaa saapui, Kun vilkkuili iltatähti; Oli aamu, kun poiat uljaat Kukin omaan työhönsä lähti.
Ja viikot ne vierivät hiljalleen ja päivä seuraa toistaan. Mut kauvaksi kuusien lomitse tuli illoin tuvasta loistaa. Ja kulkija, ken luo majan sen yöss' eksyvi, löytävi lämpöisen. Hän löytävi lieden lämpöisen ja huuruvan hutun, mi maistaa. Mut kun hän on käynyt nukkumaan ja kuutamo sisähän paistaa, niin herää hän sävelhyminään hän kuulee ja koettavi sydäntään.